perjantai 2. tammikuuta 2009

2009

Jiin olisi pitänyt julkaista tämä blogijuttunsa jo aaton puolella. Olisin kaivannut sitä silloin. Eläkeläisuusivuosi vanhapiikatyyliin, soundtrackina Tapsa Rautavaara. Seurueen sairauden runtelemat alle 30-vuotiaat jäsenet poistuivat parkuen koteiinsa jo alkuillasta, itse sinnittelin suvun kanssa puolilleöin ja kopsahdin sitten koiran paikalle ihan niin kuin ennen vanhaan.

Uusi vuosi alkoi tekstiviestillä, joka alkoi sanalla Apua. Se on paras tapa saada ihminen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi.

Uuden vuoden ensimmäinen päivä päättyi pikkuveljen sohvalle, jossa lojui sulassa sovussa yksi toipilas, yksi potilas ja yksi lupaavasti aivasteleva soon-to-be molemmat. Mäkkiruokaa, televisiota ja huonoja juttuja - ihan parasta ajanvietettä siis. Ja aamujunalla takaisin töihin.

---------

Tänään soi Hanna Marshin The Dreamer And The Brave One. Stockan alennuskorista, 5 euroa 90 senttiä. Ja kuka vielä väittää ettei hyvää ja halpaa saa. "Going our separate ways, as far as the east blows from the west."

Ei kommentteja: