Ennakkotestamentti

Jos voi olla ennakkoperintö, voinee olla ennakkotestamenttikin.

Lähden huomenna työmatkalle pohjoiseen, raukoille rajoille. Se tarkoittaa sitä, että ensin lennän lentokoneella hyvin monta kilometriä ja sitten ajan vuokra-autolla edestakaisin yhteensä noin 300 kilometriä Kainuun pieniä ja pimeitä teitä. Noin 180 kilometriä on erityisen pientä, pimeää, kapeaa ja liukasta taivalta, jossa kuulemani mukaan tulee vastaan tuhatta ja sataa porhaltavia venäläisiä rekkoja, kännisten kuljettajien ohjaamia venäläisiä henkilöautoja ja luultavasti muutama poronhoitoalueen puolelta pakkaa sekoittamaan saapunut sarvipääkin.

En pidä talviautoilusta edes sulilla etelän teillä, edellä kuvatusta erämaa-extremestä puhumattakaaan. Totta puhuen pelkään hieman autolla ajamista talvikelillä.

Olen siksi tullut siihen tulokseen, että luultavasti kuolen huomenna liikenneonnettomuudessa Lentiiran tiellä. Vein sitä varten jo aamulla roskat, ettei perikunta joudu nolostelemaan elämänhallinnan menettäneen vanhanpiian kurjaa kohtaloa. Viimeiseksi ateriakseni hain Stockan herkusta lempiruokaa, valmista kasviscouscousta ja suklaamoussea. Ajattelin, ettei tässä kuoleman edelläkään kannata lopullisesti riehaantua, ja valitsin sen rasian jossa oli pienin hinta ja siten vähiten tavaraa.

Aion lukea tänään loppuun Paul Austerin Sattumuksia Brooklynilla, koska muuten harmittaisi, kun ei tietäisi, miten kirjassa käy. Ajattelin myös pestä pyykkiä, mutta en sitten jaksanutkaan. Pesköön perikunta, ja tehköön samalla surutyötä.

Suhtaudun huomiseen kuolemaani stoalaisen tyynesti. Olen tehnyt parhaani, elänyt täyttä elämää, kerännyt melkoisen rivin kokemuksia ja ollut ainakin toisinaan onnellinen. Jos tämä touhu huomisen jälkeen ennakko-odotuksista huolimatta jatkuu, on se toki hieno asia, koska paljon on vielä tekemättä. Jos ei, tuli kuitenkin nähtyä 33 hyvää ja rikasta vuotta. Kokemuksesta tiedän, että kuoleman jälkeen jatkan elämääni niiden muistoissa ja sydämissä, jotka minusta ovat välittäneet ja minua rakastaneet.

Kiitos kaikille yhteisistä hetkistä. Antakaa viulu perinnöksi J. Karjalaiselle ja muistakaa itkeä vollottaa hautajaisissani sydämenne kyllyydestä. En halua, että hautajaisissani on hilpeää.

Sillä onhan se kiistaton menetys maailmankaikkeudelle kun minua ei enää huomenna ole.

---------

Tänään soi Popedan Jukeboxin luona. Ja jos nyt jostain kumman syystä käy niin, että olen noin vuorokauden kuluttua taas tässä täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niin joka tapauksessa veikkaan, että kumminkin kerran kimpassa kummitellaan.