Ratkaisu pääkaupunkiseudun asuntopulmiin on haaremi.
Marssimme eilen Tikkurilaan notkuvien herkkupöytien ääreen. Menomatkalla esitimme ajatuksia kimppakämppäasumisesta. Kun avasimme suumme kimppakämppäasumisasioista, johti se melko mielenkiintoiseen illanviettoon:
Makasimme Viivikonnan ja Anni Ammattilapsen kanssa ensin mainittujen väliaikaisasunnon väliaikaissängyllä ja surffasimme väliaikaisesti sylissä pideltävällä läppärillä pitkin Oikotietä. Hakuparametrit olivat iso omakotitalo pääkaupunkiseudulta, talon mitat sen verran suuret että sisään mahtuisi yksi perheasunto ja pari-kolme yksiötä. Kustannustehokasta ja sosiaalista yhteisöasumista siis. Erityisesti terijokelainen 1925 rakennettu puutaloidylli Oulunkylässä sai kannatusta, vaikka ensin olimme siirtämässä perheyhtymäämme Suvisaaristoon meren rannalle. Sinne olisin saanut ottaa mäyräkoirankin.
Idea sisältää toki sudenkuoppia: mitä sitten jos joku Asunto-osakeyhtiö Suurperheen osakas haluaakin muuttaa maasta? Jos yksinäiset pariutuvat tai tapahtuu jotain muita ihmiselämään väistämättä kuuluvia mullistuksia? Miten taata yksityisyyden suoja perheelle, jonka yläkerrassa asuu kaksi yltiösosiaalista ja puheliasta vanhaapiikaa? Kuka tekee lumityöt ja kuuluisiko mahdollisesti perheeseen joskus ilmaantuvan koliikkivauvan hyssyttely kaikille osakkaille? Mitä jos tulee riitaa ja porua mitättömistä asioista?
Toisaalta samat riskit sisältyvät sellaiseenkin konventionaaliseen perheyritykseen, missä kaksi samaa tai eri sukupuolta edustavaa henkilöä päättää lyödä hynttyyt yhteen saman katon alle. Vakuutusoppia viime päivät päntänneenä on todettava, että riski on itse asiassa vielä isompi niissä tapauksissa, joissa yhteiselon perusteena on kustannussäästöjen ja yksinäisyyden torjunnan sijasta niinkin hutera ja häilyväinen suure kuin kahden ihmisen välinen rakkaus.
Yritän edelleen etsiskellä pientä yksiötä keskusta-alueelta. Eilisilta saa kuitenkin luvan jäädä mieleen konkreettisesti taas kerran muistuttamaan siitä, että ne yleisen mielipiteen kanonisoimat standardiratkaisut eivät läheskään aina ole ainoita ratkaisuja eivätkä aina edes parhaita. Väitän, että ystäväporukan yhteisessä omakotitalo-osakeyhtiössä voisi elää huomattavasti onnellisempia perheitä kuin pääkaupunkiseutulaisessa satunnaisesti valitussa asunto-osakeyhtiössä keskimäärin.
Ja kuten aina, niistä itsestäänhän se vain on kiinni.
---------
Tänään soi Jonna Tervomaan Varjoenkeli. Syyllistämisen saralla hylkäämisestä syyttäminen on tutkitusti tehokkain keino. Paatuneimpiin meistä sekään ei tosin tehoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti