Neljä ällää

Kun kirjoitin otsikon, huomasin, että siihen liittyy assosiaatio. Kaksikin.

Neljä ällää kuusipuussa on Simo Ojasen nuortenkirja kasikytluvulta. Kirjassa seikkailee hikari-Hillevi, johon samastuin, vaikka hän tuntui kovin aikuiselta lukijaminään verrattuna. Luin nimittäin kotikylän kirjaston nuortenosaston läpi ala-asteikäisenä, yläasteella olin jo tanakasti aikuisten osaston asiakas. Kirja aiheutti jonkinlaisen parin kuukauden trauman siitä, ettei koulumenestys välttämättä takaakaan menestystä koulun jälkeen. Sitten alkoi kesäloma, ja sen aikana trauma hävisi.

Toinen assosiaatio: kirjoitin itse ylioppilaskirjoituksissa neljä ällää. Kolme vierasta kieltä keväällä, äidinkielen suuresti suivaantuneena seuraavana syksynä. Olin kirjoittanut koko lukioajan kirkkaasti yli ällän rajan meneviä aineita, kunnes kolmannella luokalla äidinkielen opettajaksi tuli äijä, joka vihasi avoimesti ja kiertelemättä kiistatta melko kärkeviä ja varsin mustavalkoisia poliittisia mielipiteitäni. Muun muassa himpun verran antimilitaristinen Uudenmaan jääkäripataljoonan esitteestä kirjoittamani aineistoaine sai opettajan lausumaan kuolemattomat "täytyy vain ihmetellä, kuinka joku VOI olla tätä mieltä" -sanat. Hienoa toimintaa kansankynttilältä, jota vihasin katkerasti vuoden -95 syksyyn ja vihdoin saavuttamaani äidinkielen ällään asti.

Jo nuorella iällä esiin tulleesta luonteeni vittumaisuudesta ja hysteerisestä oikeassa olemisen tarpeesta johtuen kävin arvioittamassa jokaisen kirjoittamani ja mielipidenatsin korkeintaan cum laudeksi arvioiman ainekirjoitustehtävän koulun muilla äidinkielen opettajilla ja sain kaikilta muilta poikkeuksetta sen maagisen ällän rajan ylittäviä pistemääriä. Jos olisin nyt lukion kolmasluokkalainen, nostaisin luultavasti asiasta metelin. Lukion kolmannen luokan keväällä olin nuori ja rakastunut, ja tyydyin syksyn revanssiin. Tarkastin toki etukäteen, kuka lukee ja lähettää eteenpäin koulumme ylioppilasaineet. Natsisika ei ollut tarkastajien joukossa, ja jostain kumman syystä sain molemmista aineista liki täydet pisteet. Ja sen puuttuvan, neljännen ällän. Josta ei ole ollut kerrassaan mitään hyötyä myöhemmässä elämässä, mutta periaatteen vuoksi on joskus tehtävä myös hyödyttömiä asioita.

Kun joku kaunis päivä olen julkaissut esikoisteokseni, aion lähettää sen tälle lukion kolmannen luokan äidinkielenmaikalleni varustettuna ylläolevalla muistolla. Jälleen yksi syy saada se kirja valmiiksi.

Mutta miksi tämän tekstin otsikko on neljä ällää? Kerron siitä huomenna, tämä harhaantunut nuoruusmuistelu riittäköön tälle päivälle. Olen viettänyt aamupäivän pelastaen pulasta nelihenkistä venäläisperhettä ja heidän peräänajettua autoaan ja iltapäivän juoruten, shopaten ja hengaillen pakkasen puremassa Helsingissä. On tullut aika kellahtaa vaaka-asentoon kera... Vakuutuslainsäädäntö -nimisen kirjan.

Hurraa, aikuisopiskelu.

---------

Tänään soi tänä aamuna kuuntelemani Zen Cafén Taivas on kirkas ja napakka. Neljä ällää, yksi pistettä vaille ja lyhyen matikan B. Melkein sama kuin "lukion loppu ja kuusi ällää". Ehkä assosiaatio numero kaksi juontaakin juurensa siitä?