Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, mikä tämän blogin tarkoitus on. Löytämättä sitä, kuten päivitystahdistakin huomaa. Höpisen päivittäiset tapahtumani nykyään aviopuolisolle, ja kun aihepiirinä on koko elämä, on vaikea keksiä, mistä palasesta juuri tänään kirjoittaisi.
Siksi, ja myös siitä syystä että asia on ajankohtainen, on nyt uuden projektin aika. Se löytyy täältä ja tulee keskittymään tätä blogia enemmän vain yhteen teemaan - vanhaan taloon, sen kunnostamiseen ja siinä asumiseen. Tervetuloa mukaan. En kuoppaa tätä alustaa ainakaan vielä: jos joskus tulee tarvista palata kirjalliseen elämään, on se helppoa kun raamit ovat jo olemassa.
---------
Tänään soi Olavi Virta. Jotenkin se kuuluu teemaan.
maanantai 7. kesäkuuta 2010
maanantai 24. toukokuuta 2010
Talo jota kodiksi kutsutaan
Nyt se on totta, vaikka vielä kovin vähän aikaa sitten ajattelin, että tulisin asumaan aina vuokralla pikkuyksiöissä Helsingin keskustassa.
Nyt meillä on iso talo Mikkelissä. Tai siis ei se ole oikeasti meidän, emmekä ole sitä vielä edes ostaneet, maksaneet vain symbolisen käsirahan. Kun kauppakirjat allekirjoitetaan, se on silti vielä monta vuotta enemmän pankin, noin juridisesti ajatellen.
Ja silti, ei se ole pankinkaan. Meidän se on. Uusi, vanha oma koti. Nyt on se hetki, jolloin ei enää tarvitse tuijottaa vain vikoja ja puutteita koska niiden alleviivaaminen myyjälle alentaa talon ostohintaa. En osaa oikein vielä katsoa valokuvaa talosta ajattelematta, että yläkerran ison huoneen ikkunan alta puuttuvat palotikkaat ja huopakaton päälle ilman oikeaoppista tuuletusta vedetty peltikate on riskirakenne ja yläkerran sisäänkäynnin päältä puuttuu katos joka pitäisi rakentaa ja että etupihan kallistukset ohjaavat sadevedet väärään suuntaan.
Mutta kyllä minä näen muutakin. Komean, napakan ja jämerän talon, joka on näyttänyt samalta jo 60 vuotta ja tulee näyttämään siltä vielä toisen mokoman, jos ja kun se nyt meistä kiinni on. Luonnostaan järkevän sijainnin isot ikkunat etelään ja pienet pohjoiseen, ison, oman pihan jonka menneeseen loistoon palauttaminen tulee olemaan kunnia-asiani. Rauhallisen tunnelman, ajan pysähtymisen aistimuksen, tunteen siitä, että on tullut kotiin.
En oikein ymmärrä omistamista, vieläkään. Ymmärrän nyt sen, että minulle on annettu euromääräistä korvausta vastaan jotakin sellaista, jolla on arvoa sinänsä, ja jota minun tehtäväni on tästä eteenpäin vaalia. Taloni saattaa olla epäkäytännöllinen ja oikukas, mutta se on myös todistanut luotettavuutensa pysymällä ehjänä paikallaan jo 57 vuoden ajan. Ei uusista taloista koskaan tiedä, vanhoista voi jo jotain tietääkin.
Kas tässä siis uusi kotimme. Rakennettu vuonna 1953 Mikkelin Urpolan kaupunginosaan rakennusmestari Eino Hahdon suunnitelmien perusteella. Pääurakoitsijana rakennusmestari Uuno Hypen apunaan timpuri/maalari Valjakka, timpuri Pulkkinen ja putkimies Hukka.
---------
Tänään soi kaiketi tunnelmaan sopivasti J. Karjalaisen levy Keltaisessa talossa.
Nyt meillä on iso talo Mikkelissä. Tai siis ei se ole oikeasti meidän, emmekä ole sitä vielä edes ostaneet, maksaneet vain symbolisen käsirahan. Kun kauppakirjat allekirjoitetaan, se on silti vielä monta vuotta enemmän pankin, noin juridisesti ajatellen.
Ja silti, ei se ole pankinkaan. Meidän se on. Uusi, vanha oma koti. Nyt on se hetki, jolloin ei enää tarvitse tuijottaa vain vikoja ja puutteita koska niiden alleviivaaminen myyjälle alentaa talon ostohintaa. En osaa oikein vielä katsoa valokuvaa talosta ajattelematta, että yläkerran ison huoneen ikkunan alta puuttuvat palotikkaat ja huopakaton päälle ilman oikeaoppista tuuletusta vedetty peltikate on riskirakenne ja yläkerran sisäänkäynnin päältä puuttuu katos joka pitäisi rakentaa ja että etupihan kallistukset ohjaavat sadevedet väärään suuntaan.
Mutta kyllä minä näen muutakin. Komean, napakan ja jämerän talon, joka on näyttänyt samalta jo 60 vuotta ja tulee näyttämään siltä vielä toisen mokoman, jos ja kun se nyt meistä kiinni on. Luonnostaan järkevän sijainnin isot ikkunat etelään ja pienet pohjoiseen, ison, oman pihan jonka menneeseen loistoon palauttaminen tulee olemaan kunnia-asiani. Rauhallisen tunnelman, ajan pysähtymisen aistimuksen, tunteen siitä, että on tullut kotiin.
En oikein ymmärrä omistamista, vieläkään. Ymmärrän nyt sen, että minulle on annettu euromääräistä korvausta vastaan jotakin sellaista, jolla on arvoa sinänsä, ja jota minun tehtäväni on tästä eteenpäin vaalia. Taloni saattaa olla epäkäytännöllinen ja oikukas, mutta se on myös todistanut luotettavuutensa pysymällä ehjänä paikallaan jo 57 vuoden ajan. Ei uusista taloista koskaan tiedä, vanhoista voi jo jotain tietääkin.
Kas tässä siis uusi kotimme. Rakennettu vuonna 1953 Mikkelin Urpolan kaupunginosaan rakennusmestari Eino Hahdon suunnitelmien perusteella. Pääurakoitsijana rakennusmestari Uuno Hypen apunaan timpuri/maalari Valjakka, timpuri Pulkkinen ja putkimies Hukka.
---------
Tänään soi kaiketi tunnelmaan sopivasti J. Karjalaisen levy Keltaisessa talossa.
tiistai 11. toukokuuta 2010
Hups. Oho oho.
Tämmöinenkin foorumi.
Olin jo unohtanut koko blogin olemassaolon. Päivitetään siis että kuuluu etupäässä tuulettuvaa yläpohjaa (ja se onneksi tuulettuu!), maalämpöpumppujen ja aurinkokeräimien vertailua, asuntolainojen marginaalikorkojen räknäämistä, päivin, illoin ja öin tapahtuvaa rintamamiestalon mielikuvaremontointia ynnä muuta ynnä muuta.
Taitaa olla kevät, ja pesänrakennusvietti.
---------
Tänään on soinut Jarkko Martikaisen Kaikki me kuolemme pian. Ehkä se johtuu niistä maalämpöpumppujen takaisinmaksuajan mielekkyyslaskelmista.
Olin jo unohtanut koko blogin olemassaolon. Päivitetään siis että kuuluu etupäässä tuulettuvaa yläpohjaa (ja se onneksi tuulettuu!), maalämpöpumppujen ja aurinkokeräimien vertailua, asuntolainojen marginaalikorkojen räknäämistä, päivin, illoin ja öin tapahtuvaa rintamamiestalon mielikuvaremontointia ynnä muuta ynnä muuta.
Taitaa olla kevät, ja pesänrakennusvietti.
---------
Tänään on soinut Jarkko Martikaisen Kaikki me kuolemme pian. Ehkä se johtuu niistä maalämpöpumppujen takaisinmaksuajan mielekkyyslaskelmista.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Kuljen Hakaniemen rantaan
Minulla on parveke, ja olen siitä hyvin iloinen.
Pidän kasvattamisesta eikä kevät ole tuntunut moneen vuoteen kunnolliselta keväältä kun ei ole ollut tilaisuutta työntää kynsiä multaan. Kesämökki ei ole tuonut ratkaisua ongelmaan - mökillä kasvaa sammalta, mustikanvarpuja, jäkälää ja hiekkaa eli viljelytoimintojen kannalta se on niin kutsuttu Mission Impossible. Helsingissä suunnittelimme vakavasti vapaamuurareitten joutilaan takapihasuikaleen valjastamista kaupunkiviljelylle, nyt haaveissa on hieman enemmän perunamaata.
Toistaiseksi on kuitenkin se parveke, ja tänään oli olevinaan oiva päivä käydä töiden jälkeen autolla hakemassa puutarhakaupasta multaa istutuskautta varten. Muuten suunnitelma oli täysin onnistunut, mutta parvekeviljelijän mieli musteni kun "Kesäkukkamulta" -nimikkeellä varustettu säkki piti ennen takakonttiin nostamista kaivaa esiin räntäkerroksen alta.
Suomen kevät.
Lohdutukseksi menimme kierrätyskeskukseen ja ostimme 50 eurolla ensiluokkaisen levitettävän laverin ja neljä Lahden huonekalutehtaan 50-luvulla valmistamaa pientä laittoa vaativaa tuolia.
---------
Tänään soi kappale nimeltä Kuuraiset puut Maija Vilkkumaan uudelta levyltä. Jotenkin tämä kuulostaa häiritsevästi Maija Vilkkumaan edellisiltä levyiltä. Vaikka kyllä "ja jossakin rakastuu onnekkaammin jotkut muut" on ihan hyvin sanottu, silti. Siltäkin on joskus tuntunut. Nyt on saunailta, 50-luvun sohva, mustikkasmoothie ja Heikki Hyytiäisen Pientalon tulisijat -teos. Eikä enää jotkut muut.
Pidän kasvattamisesta eikä kevät ole tuntunut moneen vuoteen kunnolliselta keväältä kun ei ole ollut tilaisuutta työntää kynsiä multaan. Kesämökki ei ole tuonut ratkaisua ongelmaan - mökillä kasvaa sammalta, mustikanvarpuja, jäkälää ja hiekkaa eli viljelytoimintojen kannalta se on niin kutsuttu Mission Impossible. Helsingissä suunnittelimme vakavasti vapaamuurareitten joutilaan takapihasuikaleen valjastamista kaupunkiviljelylle, nyt haaveissa on hieman enemmän perunamaata.
Toistaiseksi on kuitenkin se parveke, ja tänään oli olevinaan oiva päivä käydä töiden jälkeen autolla hakemassa puutarhakaupasta multaa istutuskautta varten. Muuten suunnitelma oli täysin onnistunut, mutta parvekeviljelijän mieli musteni kun "Kesäkukkamulta" -nimikkeellä varustettu säkki piti ennen takakonttiin nostamista kaivaa esiin räntäkerroksen alta.
Suomen kevät.
Lohdutukseksi menimme kierrätyskeskukseen ja ostimme 50 eurolla ensiluokkaisen levitettävän laverin ja neljä Lahden huonekalutehtaan 50-luvulla valmistamaa pientä laittoa vaativaa tuolia.
---------
Tänään soi kappale nimeltä Kuuraiset puut Maija Vilkkumaan uudelta levyltä. Jotenkin tämä kuulostaa häiritsevästi Maija Vilkkumaan edellisiltä levyiltä. Vaikka kyllä "ja jossakin rakastuu onnekkaammin jotkut muut" on ihan hyvin sanottu, silti. Siltäkin on joskus tuntunut. Nyt on saunailta, 50-luvun sohva, mustikkasmoothie ja Heikki Hyytiäisen Pientalon tulisijat -teos. Eikä enää jotkut muut.
tiistai 20. huhtikuuta 2010
A Sort of Homecoming
Olimme häämatkalla. Kävimme melkein Tbilisissä, mutta emme ihan.
Raportoin lisää jahka jaksan. Tällä välin pyydämme lukemaan Helsingin Sanomia ja Länsi-Savoa.
---------
Tänään, ja jo aika monta päivää, soi tämä. Selitykset lienevät tarpeettomia, biisi puhukoon puolestaan.
Raportoin lisää jahka jaksan. Tällä välin pyydämme lukemaan Helsingin Sanomia ja Länsi-Savoa.
---------
Tänään, ja jo aika monta päivää, soi tämä. Selitykset lienevät tarpeettomia, biisi puhukoon puolestaan.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Addiktio
Naisenne rintamalta raportoi: Olen jäänyt koukkuun.
Ennen helmikuun alkua olin koukussa muotiblogeihin. Luin niitä päivittäin, useita. Sitten elämä keikahti ympäri ja muotiblogit lakkasivat kiinnostamasta, jotenkin ne tuntuvat vähän, hmm, tyhjänpäiväisiltä.
Nyt olen jo viikon ajan istunut illat nokka kiinni koneessa ja suoltanut sohvalla päivystävälle puolisolle suuhuni ennen sopimattomia sanoja. Höyrysulku, pönttöuuni, rossipohja, pinkopahvi, kuumabitumointi. Minua kiinnostavat huomattavasti enemmän rakenneasiat kuin sisustus. Meillä on jo sisustus! Nyt tarvitaan talo. Ja olen ymmärtänyt, että vanhassa talossa asuminen edellyttää ainakin jonkinlaista vanhan talon ymmärtämystä.
Perulainen runoilija César Vallejo on kirjoittanut mainiosti näin:
"Uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat koska niiden seinät on tehty kivestä tai teräksestä mutta ei ihmisistä. Talo astuu maailmaan, ei silloin kun se on saatu rakennetuksi vaan silloin kun siinä aletaan asua. Talo elää yksinomaan ihmisistä, niinkuin hauta."
Ja vielä näin:
"Todellisuudessa kaikki ovat lähteneet talosta, mutta totuus on että kaikki ovat jääneet. Eikä se mikä on jäänyt ole heidän muistonsa vaan he itse. Eikä ole niinkään että he jäisivät vaan he jatkuvat talon läpi. Teot ja toiminnot lähtevät talosta junalla tai lentokoneella, ratsain tai jalan tai maassa raahautuen. Se mikä jatkuu talossa on orgaani, parhaillaan tapahtuvassa ajassa tai ympyränkehällä toimiva tekijä. Askelet ovat menneet, suudelmat, anteeksiannot, rikokset. Se mikä jatkuu talossa on jalka, huulet, silmät, sydän. Kiellot ja vahvistukset, hyvä ja paha ovat hajaantuneet. Se mikä jatkuu talossa on teon subjekti."
Tämä runo on julkaistu antologiassa nimeltä Kello nolla, ja se on minun asumisfilosofiani ydin. Järki toki mukaan - kyllä terveellä rossipohjallakin on oma olennainen sijansa tässä maailmassa.
---------
Tänään soi Rintamamiestalo.fi -forumilta erään kirjoittajan allekirjoituksesta bongattu, minusta hyvin osuva Anna Erikssonin Huojuva talo. "Huojuva talo, äiti kuule minua, voimat ei riitä, en tiedä mitä tehdä..." Hymyilyttävä signature, kerrassaan.
Ennen helmikuun alkua olin koukussa muotiblogeihin. Luin niitä päivittäin, useita. Sitten elämä keikahti ympäri ja muotiblogit lakkasivat kiinnostamasta, jotenkin ne tuntuvat vähän, hmm, tyhjänpäiväisiltä.
Nyt olen jo viikon ajan istunut illat nokka kiinni koneessa ja suoltanut sohvalla päivystävälle puolisolle suuhuni ennen sopimattomia sanoja. Höyrysulku, pönttöuuni, rossipohja, pinkopahvi, kuumabitumointi. Minua kiinnostavat huomattavasti enemmän rakenneasiat kuin sisustus. Meillä on jo sisustus! Nyt tarvitaan talo. Ja olen ymmärtänyt, että vanhassa talossa asuminen edellyttää ainakin jonkinlaista vanhan talon ymmärtämystä.
Perulainen runoilija César Vallejo on kirjoittanut mainiosti näin:
"Uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat koska niiden seinät on tehty kivestä tai teräksestä mutta ei ihmisistä. Talo astuu maailmaan, ei silloin kun se on saatu rakennetuksi vaan silloin kun siinä aletaan asua. Talo elää yksinomaan ihmisistä, niinkuin hauta."
Ja vielä näin:
"Todellisuudessa kaikki ovat lähteneet talosta, mutta totuus on että kaikki ovat jääneet. Eikä se mikä on jäänyt ole heidän muistonsa vaan he itse. Eikä ole niinkään että he jäisivät vaan he jatkuvat talon läpi. Teot ja toiminnot lähtevät talosta junalla tai lentokoneella, ratsain tai jalan tai maassa raahautuen. Se mikä jatkuu talossa on orgaani, parhaillaan tapahtuvassa ajassa tai ympyränkehällä toimiva tekijä. Askelet ovat menneet, suudelmat, anteeksiannot, rikokset. Se mikä jatkuu talossa on jalka, huulet, silmät, sydän. Kiellot ja vahvistukset, hyvä ja paha ovat hajaantuneet. Se mikä jatkuu talossa on teon subjekti."
Tämä runo on julkaistu antologiassa nimeltä Kello nolla, ja se on minun asumisfilosofiani ydin. Järki toki mukaan - kyllä terveellä rossipohjallakin on oma olennainen sijansa tässä maailmassa.
---------
Tänään soi Rintamamiestalo.fi -forumilta erään kirjoittajan allekirjoituksesta bongattu, minusta hyvin osuva Anna Erikssonin Huojuva talo. "Huojuva talo, äiti kuule minua, voimat ei riitä, en tiedä mitä tehdä..." Hymyilyttävä signature, kerrassaan.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
En omaa selkärankaa, kannatan vain puhelinlankaa
Sain tänään puhelun puhelinmyyjältä. Tapaus ylittää uutiskynnyksen, sillä minulla on ollut noin sata vuotta sama omissa nimissäni oleva puhelinnumero, ja siihen jonkinlainen puhelinmyyjäesto. Nyt olen luopunut tuosta numerosta, ottanut omaksi numerokseni entisen työnumeron, ja ilmeisesti tämän muutoksen ansiosta taas jonkun tulkinnan mukaan vapaata riistaa puhelinmyyntimarkkinoilla.
Kanaljat.
No, puhelin siis soi, pyytämättä ja yllätyksenä, kesken kiireisen pääsiäisenjälkeisen työkaaoksen. Vastasin. Langan päässä lirkutteli nuori, reipas ja iloinen naishenkilö, joka lirkuttelun lomassa sai sanotuksi, että "he" (jäi epäselväksi, ketkä) ovat päättäneet palkita minut jostain, josta en saanut selvää, ja palkinto ojennetaan vuoden mittaisen Trendi-lehden tilauksen muodossa hintaan kolme euroa viiskyt senttiä. Lirkutus ja sirkutus ennen yllä mainittua tiedonantoa kesti noin vartin, tässä vaiheessa tarinaa sain ängettyä sanaisen talikkoni väliin.
Ilmoitin ystävälliseen mutta napakkaan sävyyn, että olen oikeustoimikelpoinen, ajattelukyvyllä varustettu henkilö ja tähän asti itse tehnyt päätökset siitä, mitä painettuja julkaisuja kotiini tilaan. Ilmoitin, etten ole tätä luovuttamatonta oikeutta kenellekään toistaiseksi antanut, enkä anna. Ilmoitin myös, että en ottaisi vastaan vuoden pituista Trendiä vaikka ilmaiseksi saisin, enkä ainakaan niin, että joutuisin maksamaan siitä kolme euroa viiskyt senttiä. Kiitos mutta ei kiitos.
Naishenkilö-poloinen lakkasi sirkuttamasta ja lirkuttamasta, mutisi että aijaajoonoeisitmoi ja sulki puhelimen. Minä ajattelin säälien naisparkaa, joka moista ihmistenkiusaamista työkseen joutuu tekemään, ja manasin markkinamiestä, joka moisen idioottimaisen puhelinmyyntityön on keksinyt. Ja sitten manasin vähän aikaa sitä tuntematonta tahoa, joka lupaa kysymättä kuvitteli isovelimäisesti minun haluavan tilata Trendin vuodeksi kolmella eurolla viidelläkymmenellä sentillä. Kaselikkoon kajahti se profilointi.
Kun härdelli rauhoittui, aloin etsiskellä itselleni uutta puhelinmyyntikieltoa. Jos joku tietää, mistä sellaisen saa maksamatta kuutta euroa vuodessa, otan vinkit ilomielin vastaan.
Lopetan tänään lähettämällä lämpimiä ajatuksia sille Graanin Alkon myyjälle, joka meni pahaa-aavistamatta kysymään sahanpurujen peittämältä, hyllyjen välissä tukka takussa seisovalta ja 2-tahtiöljyltä haisevalta osa-aikametsurilta, voisiko olla avuksi. Myyjä-polon ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen kun äijähahmo oli ilmoittanut valmistavansa vaimolle illalliseksi ruijanpallasta purjo-fenkolipedillä ja ajatelleensa lorauttaa sekaan hieman hyvää valkoviiniä.
---------
Tänään soi Juice Leskisen Puhelinpylvään henkinen elämä. Tällaisia sanoituksia ei osaa kukaan enää tehdä.
Kanaljat.
No, puhelin siis soi, pyytämättä ja yllätyksenä, kesken kiireisen pääsiäisenjälkeisen työkaaoksen. Vastasin. Langan päässä lirkutteli nuori, reipas ja iloinen naishenkilö, joka lirkuttelun lomassa sai sanotuksi, että "he" (jäi epäselväksi, ketkä) ovat päättäneet palkita minut jostain, josta en saanut selvää, ja palkinto ojennetaan vuoden mittaisen Trendi-lehden tilauksen muodossa hintaan kolme euroa viiskyt senttiä. Lirkutus ja sirkutus ennen yllä mainittua tiedonantoa kesti noin vartin, tässä vaiheessa tarinaa sain ängettyä sanaisen talikkoni väliin.
Ilmoitin ystävälliseen mutta napakkaan sävyyn, että olen oikeustoimikelpoinen, ajattelukyvyllä varustettu henkilö ja tähän asti itse tehnyt päätökset siitä, mitä painettuja julkaisuja kotiini tilaan. Ilmoitin, etten ole tätä luovuttamatonta oikeutta kenellekään toistaiseksi antanut, enkä anna. Ilmoitin myös, että en ottaisi vastaan vuoden pituista Trendiä vaikka ilmaiseksi saisin, enkä ainakaan niin, että joutuisin maksamaan siitä kolme euroa viiskyt senttiä. Kiitos mutta ei kiitos.
Naishenkilö-poloinen lakkasi sirkuttamasta ja lirkuttamasta, mutisi että aijaajoonoeisitmoi ja sulki puhelimen. Minä ajattelin säälien naisparkaa, joka moista ihmistenkiusaamista työkseen joutuu tekemään, ja manasin markkinamiestä, joka moisen idioottimaisen puhelinmyyntityön on keksinyt. Ja sitten manasin vähän aikaa sitä tuntematonta tahoa, joka lupaa kysymättä kuvitteli isovelimäisesti minun haluavan tilata Trendin vuodeksi kolmella eurolla viidelläkymmenellä sentillä. Kaselikkoon kajahti se profilointi.
Kun härdelli rauhoittui, aloin etsiskellä itselleni uutta puhelinmyyntikieltoa. Jos joku tietää, mistä sellaisen saa maksamatta kuutta euroa vuodessa, otan vinkit ilomielin vastaan.
Lopetan tänään lähettämällä lämpimiä ajatuksia sille Graanin Alkon myyjälle, joka meni pahaa-aavistamatta kysymään sahanpurujen peittämältä, hyllyjen välissä tukka takussa seisovalta ja 2-tahtiöljyltä haisevalta osa-aikametsurilta, voisiko olla avuksi. Myyjä-polon ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen kun äijähahmo oli ilmoittanut valmistavansa vaimolle illalliseksi ruijanpallasta purjo-fenkolipedillä ja ajatelleensa lorauttaa sekaan hieman hyvää valkoviiniä.
---------
Tänään soi Juice Leskisen Puhelinpylvään henkinen elämä. Tällaisia sanoituksia ei osaa kukaan enää tehdä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
