Itse asiassa emme ole, läheskään loppuun asti. Mutta yritämme kovasti.
Elämääni ovat palanneet sellaiset siitä hetkeksi poistuneet asiat kuin Corollan asukaspysäköintitunnus, kävelymatka jokapaikkaan, taksijonojen ignorointi puolenyön jälkeen tapahtuvissa siirtymissä ynnä sivistyneet ja kulturellit suomenruotsalaisnaapurit, jotka eivät ole toistaiseksi varastaneet yhtään rappukäytävään välivarastoitua pahvilaatikkoa tai saaneet niiden johdosta hepulia.
Pahvilaatikoiden tyhjentämistä huomattavasti mukavampaa puuhaa on neuvotella esimerkiksi sopimuksia, joissa ilman vastapalveluksia appelsiinit kuoritaan valmiiksi, palastellaan lautaselle ja tarjoillaan haarukan ja valkoisen lautasliinan kera sohvalle. Siksi suomenruotsalaisnaapurit saavat edelleen tuijotella kotiin palatessaan paria 1800-lukulaisen rappukäytävän viehättävää interiööriä koristavaa pahvilaatikkoa. Ehkä huomiseen asti. Viimeistään yli-.
Maailmaa on edelleen parasta määritellä kirjoittamalla ja naisella on oltava oma huone. Tarvittaessa naisen huoneeseen mahtuu myös mies, kitara ja Moccamaster.
---------
Tänään soi ainoa käsiin osunut cd-levy, Serranon perhe -televisiosarjan soundtrack. Yo soy fontanero!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti