Olipa lomapäivä, osa 6

Heräsin aamulla

pöllämystyneenä seitsemältä aamulla vellikellon kuminaan.

Havahduttavaa aamussa

oli rapsakka pakkanen, joka sai aikaan pukeutumispohdintoja luksusaamupalan äärellä. Mutta siitä se sitten lauhtui.

Tässä päivässä pysähdytti

jälleen kerran jylhä, puuton ja luminen tunturimaisema Kiilopään huipulta.

Lounasaikaan puhuin

hiihtämisestä Suomen Ladun majalla Kiilopään juurella lohisoppaa litkien.

Opin elämältä

sen, että tunturien ylittäminen on hauskinta hiihtämistä. Esiopetus tapahtui jo alkuviikon aikana, eilen opetus kristallisoitui.

Tänään jäi harmittamaan

se, että illanvietto vesittyi liian myöhäiseen karaokealoitusaikaan. PMMP:n kello 24.00 alkavaa keikkaa ei otettu edes harkintaan.

Unelmoin

oikeasta akillesjänteestä, joka hoitaisi hommansa enempiä valittamatta eikä alkaisi kiukutella tuntureita ylittäessä. En ole väleissä akillesjänteideni kanssa.

Pohdiskelin

öiseen aikaan saunan lauteilla Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi -teosta puhelinvälitteisesti. Sauna ei ollut lämmin, se oli ainut tila majapaikassa jossa kukaan ei juuri sillä hetkellä nukkunut.

Päivän kohokohta

oli hämmästyttävän hyvä eikä yhtään puolikuollut olo melkein 28 kilometrin hiihdon ja kahden tunturin ylityksen jälkeen. Sitten saunaan ja syömään. Parhaat asiat ovat yksinkertaisia.

Nukkumaan menin

totaaliuupuneena mutta onnellisena, taas kerran.

Ajatukseni ennen unta

oli luultavasti varsin monipolvinen ja kirjava, koska se siivitti vilkkaaseen unimaailmaan. Olin siirtynyt ketterästi myös Nasun uniin, soittamaan pianoharmonikkaa irkkubändin keikalle.

Päivän biisi

oli se saamarin Kilpisjärven mahtava Saana, joka on soinut päässä maanantaista asti. Uusi biisi, anyone?