Olipa lomapäivä, osa 3

Heräsin aamulla

vähän pihalla siitä, missä olen. Hetken päästä tajusin olevani kemijärveläisen lapsiperheen olohuoneen sohvalla, makuupussissa joka haisi miehekkäästi savulle.

Havahduttavaa aamussa

oli pienen, rauhallisen vauvan musikaalisuus. Naistenpäivän aamun haitaritanssit saivat vauvankin jytäämään.

Tässä päivässä pysähdytti

se, että vähän huonommalla tuurilla en olisi tässä kirjoittamassa tätä.

Lounasaikaan puhuin

hiihtoreittisuunnitelmista, ilta-aterian koostumuksesta ja ulosajoista liukkailta teiltä.

Opin elämältä

sen, että aika ohuen langan varassa täällä roikutaan. Ja melko sattumanvaraisesti.

Tänään ei jäänyt harmittamaan

se, että tuli illalla valittua se majapaikan ovea lähinnä oleva baari.

Unelmoin

siitä, että viikko sitten täydelliseksi hiottua vaihtoaskelta olisi voinut hioa vielä täydellisemmäksi Saariselän sunnuntai-illassa.

Pohdiskelin

ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta.

Päivän kohokohta

oli illansuun hiihtoretki tunturissa.

Nukkumaan menin

kaikkeni antaneena, puoli kahdelta yöllä, 279 kilometriä (265 autolla, 14 suksilla) myöhemmin.

Ajatukseni ennen unta

oli se, että olipa päivä. Loppujen lopuksi sitä aika harvoin on todellisessa kuolemanvaarassa jääden kuitenkin henkiin hiuskarvankaan taittumatta.

Päivän biisi

oli Tuula Amberlan Lulu. Laurakaisan ja Nasun karaokeversiona.