Olipa lomapäivä, osa 5

Heräsin aamulla

virkeänä hyvin nukutun ja pitkän yön jälkeen. Näin tosin perinteistä syyllistysunta tupaantuliaisista, joita en ollut muistanut valmistella.

Havahduttavaa aamussa

ei tainnut taaskaan olla mikään. Ehkä loistava aamupala, jälleen kerran.

Tässä päivässä pysähdytti

totaaliuupumus 27 kilometrin hiihtolenkin jälkeen. Ja se, millaista mehua voidaan ihmisille myydä kahden euron kiskurihintaan.

Lounasaikaan en puhunut

ainakaan mitään mieliinpainuvaa. Söin lettua, join kallista mehunlitkua ja ihastelin Lintu-Antin kätten töitä.

Opin elämältä

sen, että älä osta mitään -kampanjaa on vaikea toteuttaa jos käy innokas myyjä niin sääliksi että ostaa vahingossa vaaleanpunaisen lettipipon.

Tänään jäi harmittamaan

se, että napakelkkailu Kuukkelilammen jäällä jäi vain haaveeksi.

Unelmoin

vasemmasta akillesjänteestä, joka hoitaisi hommansa enempiä valittamatta eikä alkaisi kiukutella tuntureita ylittäessä.

Pohdiskelin

johtuuko edellä mainittu akillesjännevamma silkasta äkkirasituksesta vai olisiko 20 vuotta vanhoilla monoilla sittenkin jotain tekemistä asian kanssa.

Päivän kohokohta

oli monen kilometrin lasku Palopään tunturilta alas Kuukkelilammelle. Huisaa! Tunturin laelta alas laskeminen on sitä paitsi erityisen kivaa siksi, että sille tunturille on ensin itse kivunnut.

Nukkumaan menin

väsyneenä mutta onnellisena - se kuuluu täällä asiaan.

Ajatukseni ennen unta

jäi puolitiehen, kun nukahdin kesken kaiken. Jotenkin se liittyi hyvään mieleen siitä, että sain tekstiviestin missä luki että soitellaan vaikka taas aamulla.

Päivän biisejä

ovat kaikki ne, joita hiihtopelimanni illansuussa meille haitarilla soitteli. Ja joista ei tietenkään muistettu sanoja.