Olen käynyt tänä keväänä vallan ahkerasti teatterissa. Viime syksynäkin kävin. Jokaisesta näytelmästä on pitänyt kirjoittaa blogiarvostelu, mutta niin vaan on jäänyt kirjoittamatta.
Pikalyhennelmänä todettakoon, että Ryhmiksen ilotulitusversio Gogolin Päällystakista oli minun mielestäni ihan loistava. Virtuoosimaista teatteria, räkäistä naurua suomalaiselle vinksallaan olevalle työelämätyperyydelle. Näytelmässä on se vika, että se on loppuunmyyty ensi syksynäkin. Sori vaan. Kannattaisi kuulua Aleksanteri-instituutin alumniyhdistykseen.
Toisena pikalyhennelmänä todettakoon, että Kansallisteatterin Tuntematon sotilas oli mainio. Pidin paljon. Hienoa teatteria, viihteen sijasta kerrankin taidetta sillä näyttämöllä. Monivammainen Honkajoki jäi eniten mieleen ja kirvoitti kebabin äärellä analyyttisen keskustelun kansallisklassikon uudelleentulkinnasta ja rivien väliin jäävien kohtien alleviivauksesta. Teki mieli kiittää näyttelijää siitä roolista kun se tuli toissapäivänä sunnuntaikävelyllä Viiskulmassa vastaan.
Tänään kävin taas Kansallisteatterissa, katsomassa jostain ihmeen syystä Venäjä-teemaan jumiutuneen Kari Hotakaisen ja samaa teemaa innolla komppaavan Juha Lehtolan käsikirjoittaman Kuka kukin on -näytelmän. Se ei ollut niin huono kuin Helsingin kaupunginteatterin Missä kuljimme kerran, missä teki mieli a) karata väliajalla ja b) kaatua kuolleena maahan myötähäpeästä näyttelijöitä ja käsikirjoittajaa kohtaan, eikä edes niin huono kuin samaisen Kansallisteatterin jähmettyneeksi pökkelöksi versioima Viettelyksen vaunu takavuosina. Mutta koska nämä kaksi tekelettä ovat ylivoimaisesti surkeinta ikinä näkemääni teatteritaidetta - ja minä olen sentään käynyt nuoruusvuosinani aika paljon kesäteatterissa - ei voi muuta kuin todeta, että olipa vähän helkkarin turhanpäiväinen räpellys. Hengetön, ontto, poukkoileva muttei raivokas, outo, puhditon, veltto, sekoileva. Vaisu.
Nämä kaikki adjektiivit toistuvat likipitäen aina kun käyn Helsingin kaupunginteatterissa tai Kansallisteatterissa. Kristian Smedsin Tuntematon ja kaikki Reko Lundánin ohjaukset ovat olleet virkistäviä poikkeuksia. Smedsin toivottavasti annetaan ohjata suurelle näyttämölle pian jotain lisää. Reko Lundánille voi vain toivottaa kevyet mullat.
Onneksi Nasu antoi tupaantuliJaislahjaksi lahjakortin Teatteri Avoimiin Oviin. Vastedes pitäydyn pikkuteattereissa.
---------
Tänään soi Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli. Kurkku on kipeä, ja syykin selvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti