Asuin vuoden Moskovassa. Noin puolessa välissä ostin Ikeasta metritolkulla kangasta, josta piti tulla metritolkulla verhoja. Jo aikaisemmin olin osallistunut Hetskun ompelukoneostoksiin teknisenä neuvonantajana (toim. huom. kaupassa oli sillä haavaa yksi ompelukonemalli) ja täten varmistanut, että välineistöä verhojen ompeluun löytyy tarvittaessa lähistöltä.
Ostin kankaat, makuutin niitä kotona pari kuukautta, vein ne töihin, josta ne kulkeutuivat Hetskulle. Unohdin koko jutun. Niin unohti ompelijakin. Asuin tyytyväisenä vuoden loppuun Moskovassa ilman verhoja, ja kun muutin pois, pakkasin verhokankaat muuttokuorman mukaan. Haagassa odottivat Anni Ammattilapsen oranssit verhot maatuskabonuksella.
Olin nuoruusvuosinani hyvin pedantti ja järjestelmällinen. Asiat olivat ojennuksessa ja jos eivät olleet, ne sellaisiksi palautettiin. Kaikki tehtiin ajallaan, tai ainakin melkein, viikonloppumatkojen mukaan otettavien tavaroiden listaa alettiin suunnitella kuukausitolkulla etukäteen. En oikein tiedä, missä välissä muutuin nykyisen kaltaiseksi itsekseni. Ehkä silloin, kun elämässä alkoi tapahtua niin paljon, ettei kaikkea enää ehtinyt millään ojentaa ja ennakkovalmistella. Ehkä vain huomasin, että maailma pysyy pystyssä vaikkei sitä jatkuvasti nyhdäkään johonkin suuntaan.
Niinpä asun nyt kodissa, jossa ei ole verhoja. Jossa sängyn pääty on irti seinästä koska sängyn ja seinän väliin on varastoitu metrin verran keittokirjoja. Jossa sohva on välikaikaisessa toimenpidekiellossa koska sen päälle on kasattu vuori tavaraa, ja vuoren yllä keikkuu pyykkiteline. Jossa on kolme kahvinkeitintä, joista kaksi ylimääräistä, joten ilmoittautukaa, jos haluatte kahvinkeittimiä! (Moccamaster ei ole jaossa, se on esiintynyt sanomalehdessä ja on siten julkkis josta ei noin vain luovuta.) Ja paljon muuta tavaraa kovin epämääräisessä sekamelskassa.
Antaa sitä paitsi kivan boheemin säväyksen, kun joka kerta kotiin tullessaan tai sieltä poistuessaan meinaa kompastua siivousmoppiin ja ämpäriin, jotka ovat unohtuneet ulko-oven suuhun.
Lakkasimme muuttamasta, kun kaikki tavarat olivat kodin ovien sisäpuolella. Katsotaan, kuinka kauan kestää ennen kuin ne löytävät ihan itse omille paikoilleen. Ehkä seuraavaan muuttoon asti?
---------
Tänään soi Once-elokuvan soundtrackilta mainio pieni laulu nimeltä Broken Hearted Hoover Fixer Sucker Guy. Siinä elokuvassa käytettiin minun mielestäni pölynimuria mielekkäällä tavalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti