Olipa lomapäivä, osa 8

Heräsin aamulla

seitsemältä vellikelloon ja oli sellainen olo, että enpä jaksa nousta ylös. Jaksoin kumminkin, ja kannatti. Aamiaiset sen kun paranevat loppua kohti.

Havahduttavaa aamussa

oli tietoisuus siitä, että voi vain löllötellä koko päivän. Akillesjänne ei sallinut hiihtoa, vaikka omaa monoa ja naapurinkin monoa kinttuun testailinkin.

Tässä päivässä pysähdytti

se, että pikkuveli saavutti tänään 30 vuoden rajapyykin. Onnittelupuhelun aikana totesin itse olleeni 30-vuotiaana lähinnä haahuileva hippi (ja onko mitään tapahtunut senkään jälkeen, toim. huom.), pikkuveli puolestaan kuulosti kouluesimerkiltä naistenlehtien "kolmekymppisen ruuhkavuodet" -artikkelista. Hienoa sinänsä, että opiskelupäivän jälkeen lapsen hoitopaikasta hakenut, ruokakauppaan mennyt, lapsen kanssa liukumäkeä laskenut, tiskikonetta tyhjentävä ja ruuanlaittoa suunnitteleva ruuhkautunut yksilö oli juuri lapsen isä. On tasa-arvoista, että lapsiperheen arki ruuhkauttaa myös perheen miesväen.

Lounasaikaan puhuin

puhelimessa poikaystävän kanssa mukavia ja söin kylmää lenkkimakkaraa jääkaapista.

Opin elämältä

sen, että sukupolvien väliset kuilut aiheuttavat kiivasta keskustelua, mikä tietysti on vain virkistävää.

Tänään ei jäänyt harmittamaan

lopulta hirvittävästi edes hiihtokyvyttömyys. Joskus on kiva vain huilata. Nukkua päiväunia, lueskella, funtsailla menneitä, olevia ja tulevia.

Unelmoin

jo lauantaista. Lomalla on kivaa, mutta nyt on erityisen kivaa palata myös kotiin.

Pohdiskelin

kohtuullisen kovaäänisesti suomalaista eläkejärjestelmää.

Päivän kohokohta

olivat ne kolmet päikkärit. Luksusta.

Nukkumaan menin

tavarat pakattuina. Harvinaisen mukava kotiutua viikon lomalta niin, että likapyykkisäkkiä ei käytännössä ole lainkaan.

Ajatukseni ennen unta

oli jo huomisissa kilometreissä. Niissä riittääkin nieleskeltävää.

Päivän biisi

oli Maija Vilkkumaan Satumaa-tango. Sukupolvien välisen kuilun kuvaus sekin.