Kuinka kirjoittaa kuolemasta sortumatta banaaleihin yleistyksiin.
Kuinka ottaa osaa, kun luulee aika hyvin tietävänsä miltä toisesta tuntuu, muttei silti löydä alkeellisimpiakaan sanoja.
Kuinka lohduttaa, kun itse varsin hyvin tietää, että joihinkin suruihin on vain yksi lohdutus, eikä se lohduta suruun uponnutta yhtään.
Kuinka kertoa, että ajan myötä suurinkin suru hiljenee. Ei se koskaan kokonaan ääntään menetä, mutta vaimenee siedettäväksi.
Kuinka hyväksyä elämän rajallisuus. Alku, ja varsinkin loppu.
En tiedä vastausta yhteenkään kysymykseeni.
---------
Tänään soi Edu Kettusen Retki merenrantaan. Kaikkien niiden isien muistolle, jotka ovat muuttuneet tuuleksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti