Ajelin aamupäivällä Google Mapsin avustamana Puumalaan tapaamaan Onni-poikaa perheineen. Löysin perille, vaikka omasta risteyksestä kääntyminen oli haasteellisin osuus. Harvoin tulee lapsuuden kotikadun päässä mietittyä, missä ilmansuunnassa mahtaa sijaita luode.
Onnilla oli viime kuussa synttärit, jotka muistin, mutta unohdin lähetysvalmiin kortin tärkeiden papereiden pinoon ja löysin sen vasta syntymäpäivän hurahdettua ohi. Pinossa oli myös pari maksamatonta laskua. Parempi myöhään ja niin edelleen.
Kävin eräänä päivänä lelukaupassa, koska lähilapsilla on syksyllä syntymä- ja nimipäiviä enemmänkin. Mietin, että kummin velvollisuuksiin kuuluu toki lapsen valmentaminen 2000-luvun haasteisiin jo pienestä pitäen, ja katselin sillä silmällä erityisesti ammatillista kehitystä tukevia leikkikaluja. Pohdiskelin pitkään, alkaisinko kummina ohjata Onni-poikaa kenties lääkärin vastuulliselle uralle, ostaisinko kokinvehkeet, vai hankkisinko jotakin auto- ja kuljetusalan valintaa tukevaa lahjantynkää. Lopulta päätin, että vanhemmat saavat luvan kasvattaa lapsestaan järkevän ja rationaalisen tulevan veronmaksajan, minä voin surutta myötävaikuttaa siihen, että Onni-pojasta tulee muusikonrenttu. Ja pyydän edelleen nöyrimmästi vanhemmilta anteeksi niitä lautasia, jotka kuuluivat lelukaupan orkesterisettiin.
Nähtyäni maailman rantasaunoimman rantasaunan lähdin jatkamaan matkaa kohti omaa mökkiä. Matkan varrelle osui Järvi-Suomen tiestöön olennaisena osana kuuluva ilmiö nimeltä lossimatka. En ole autoillut Järvi-Suomen pikkuteillä vuosiin, enkä itse asiassa koskaan itse ajanut autoa lossin kyytiin. Se ei ollut vaikeaa. Purjehdus itsessään olisi saanut olla pidempi, mutta ehdin ikuistaa itseni ja Corollan lossin kyydissä:
Sitten alkoivat luontohavainnot: Vähän lossin jälkeen tieltä lennähti metso, teeri tai mikälie kuukkeli. Jättikokoinen linnunmötkäle joka tapauksessa. Omalla mökillä, missä piti olla tapahtunut remontti, oli tapahtunut ainoastaan se, että joutsenet olivat kakkineet laiturille. Kävin cityihmisen pikapuolukassa farkuissa ja lenkkareissa ja olen täten sitä mieltä, että puolukkavuosi ei voi olla kohtalainen vaan hyvä, jos hamuaa vartissa pienen ämpärin täyteen marjaa. Hirvikärpäsiä ei näkynyt. Näkyi sen sijaan yksi sammakko ja pari itikkaa, joita tervehdin ilolla siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ne olleet hirvikärpäsiä.
Ilta sujahti taas suursyömäri-Aleksanterin ja hänen äitinsä laatuseurassa. Sain päivän toisen lämpimän aterian ja taluttelin kävelevää pikkumiestä pois imurin tieltä. Ennen nukkumaanmenoa luimme leppäkerttukirjaa antaumuksella.
Kotiin autoillessa tuli vastaan vielä kaksi luonnonilmiötä. Toinen sanoi "ja pitkä rauhallinen puhallus, kiitos". Toinen oli rusakko.
---------
Lossimatkalla jäi soimaan päähän Eppu Normaalin Lautturi. Illalla pohdin yhden tekstiviestin innoittamana paljon varsinkin sitä kohtaa, missä lauletaan että "jokaisella jossain on parempi olla kuin siellä missä on." Voi elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti