Lisää ajatuksia viulusta ja sen soittamisesta

Kirjoitan tätä yhdeksänsormijärjestelmällä koska etusormen pää on liian kipeä näppäimistön näpyttelemiseen. Sille on hyvä selitys.

Viulun E-kieli on ohuin, ja toistaiseksi kaikkeen soittamiseeni tarvitaan fis, joka muodostuu niin, että etusormella painetaan melko lujasti ohutta E-kieltä oikeasta kohtaa. Viulunsoiton "kivuus" syntyy siitä, että sitä oikeaa kohtaa ei ole missään sanottu. Se pitää itse kuulla. Jos kuuluu jotain väärää, täytyy siirtää sormea sopivampaan kohtaan. Siis jollei vieressä ole oikeaa ääntä omasta viulustaan vetelevää opettajaa, täytyy ensin kuulla päässään tai jossain muussa ruumiinosassa (tai voi se olla sielussakin) oikea ääni, että tietää, milloin ääni kuulostaa väärältä, ja sitten vielä muuttaa huteraa viulunsoittoaan vastaamaan vaikkapa nyt sen oikean fis-äänen ideaa. Ikuisuuspianistille melko haastavaa puuhaa. Onneksi kotona on piano, josta äänten ideoita voi kuunnella silloin kun ne ovat kadoksissa.

Joka tapauksessa fissiä soitellessa sormi kipeytyy ja siihen tulee keskelle ura. Opettaja sanoi, että sormenpäiden nahka kyllä paksuuntuu ajan mittaan. Tiedän sen kokemuksesta, olen ollut opiskeluaikana tasokkaan ruokaravintolan tarjoilija. Kuumia lautasia ei tarvinnut kovin kauaa kannella kun ai-ai-ai-efektiä ei enää syntynyt. Viulun E-kieli lienee kuumien lautasten kaltainen.

Olin siis tänään toisella soittotunnillani. Viulunsoitto arkipäiväistyi, hiippailin tunnilla villasukkasillani. Yhtä kivaa ja 110-prosenttista keskittymistä ja tuhannen samanaikaisesti tapahtuvan asian miettimistä vaativaa se oli kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ja kun välillä lakkasi miettimästä ja soitti vaan, alkoi hymy taas levitä korviin asti. Opettaja hämmensi pakkaa eikä soittanutkaan kanssani turvallisesti yhtä ja samaa melodiaa vaan pelottavasti omille poluilleen kuljeskelevia stemmoja. Meinasi omatoimiviulistin fissin paikka valahtaa vähän väliä liian alas. Vai oliko se ylös. "Milli ikkunaan päin!", joka tapauksessa.

Soitonopettajallani on kerrassaan mainio ote niin viuluun, pedagogiikkaan kuin oppilaansa henkiseen viihtyvyyteen. Oppilas nimittäin surkutteli sähköpostitse männä viikolla Ameriikan rallin A-osan mollivoittoista loppua niin maansa myyneenä, että opettaja osoitti tänään rallattelemalla ja pelkkiä sointuja viulustaan rämpyttelemällä että ihan iloista viisua tässä ollaan opettelemassa kuitenkin. Surut pois ja kukka rintaan. Minä kuuntelin rallattelua ja rämpyttelyä ja näin sieluni silmin sellaisen etelävaltiolaisen bensa-aseman jossa jostain syystä on sellainen etelävaltiolaiselle kuistille olennaisesti kuuluva keinu. Siinä keinussa istuu tyyppi, joka soittelee viululla Ameriikan rallia. Sen kaveri soittaa vieressä banjoa. Ja niiden ympärillä ne pyöreät pensaista irronneet jutut tanssivat tuulessa katrillia.

Oikeasti oltiin Käpylässä.

---------

Tänään soi Ameriikan ralli. Kokonaan. Sekä A- että B-osa. Aaltoja!