Kärpästen herra ja sen kaksi rouvaa

Alan vakavasti harkitsemaan etätyövaihtoehtoa mökiltä käsin. Kai sitä puhelin- ja nettivälitteisesti voi tehdä nykyään melkein mitä tahansa. Paitsi ehkä olla fyysisesti läsnä Venäjä-työryhmän kokouksessa.

Vietimme siis katsantokannasta riippuen kesäisen tai syksyisen viikonlopun mökillä kolmeenkymmeneentuhanteen pekkaan. Pahis, Pauno, minä ja 29 997 hirvikärpästä. Muuten oli ihanaa, mutta sieniretkelle tuon kokoinen porukka on auttamatta liian iso.

Ensimmäinen ilta meni saunoessa, juorutessa ja makkaraa ensin kiukaalla ja sitten kiukaassa paistaessa. Seuraavana aamuna kaikki heräsivät varhain uuteen päivään reippaina ja iloisina, pukeutuivat ja pesivät hampaansa ja olivat muutenkin konstruktiivisia ja hyvinvoivia. (Uskokoon ken tahtoo.) Illansuussa kömmittiin kuitenkin sienestämään ja saatiin saaliiksi mahtava määrä kantarelleja ynnä pari muuta sientä sekä vielä mahtavampi määrä valokuvia, joissa mies kököttää maisemassa putsaamassa sieniveitsellä itiöemää. Saalistettiin myös tuhatkunta kappaletta hirvikärpäsiä yhteen mustaan fleece-takin selkämykseen. Urbanisoituneille lukijoille tiedoksi: hirvikärpäset ovat saatanallinen keksintö. Vartti moisia otuksia kuhisevassa metsässä sai aikaan allekirjoittaneen melko näyttävän tai ainakin nopeatahtisen striptease-esityksen mökin kuistilla sekä koko illan jatkuvien ns. kärpäskohtausten sarjan. Kohtauksessa aistitaan aivan selvästi että hirvikärpänen mönkii niskassa, hiuksissa, yöpaidan sisällä, korvan takana jne. Rapsutetaan, huidotaan, täikammataan ja kuopsutetaan. Valitettavan usein joudutaan toteamaan, että aistimus ei suinkaan ole kuvitelmaa, vaan oikean hirvikärpäsen aiheuttama, vaikkei niitä ihan varmasti pitänyt enää olla missään.

Viimeisin löytyi tänä aamuna tyynyn alta.

Lauantai-iltana mökin emäntä sai elellä herroiksi ammattitaitoisen palvelusväen passattavana: kyökissä hääri mestarikokki ja sohvalla soitteli kitaraa ehta keittiöpelimanni. Kokki valmisti erinomaista kreikkalaista kantarellimuhennosta sekä jotenkin vaan tosi etnistä kanapataa uudessa takassa. Etnisyys tuli siitä, että padan valmistaja hihkaisi juuri ennen paistopussin sulkeutumista että "mää laitan tänne ton banaanin". Ja laittoi, ja hyvää tuli. Pelimanni soitteli sormensa rakkuloille kaikkea sellaista, mistä yritettiin muistaa sanoja, muttei muistettu, vaan laulettiin silti. Päätin tässä päivänä muutamana että olisi asiallista kokeilla viulunsoittoa noin 20 vuoden tauon jälkeen. Eilen päätin, että haluan oppia soittamaan myös kitaraa.

Tänään nautimme vuorostamme ratatouillea keittiöpelimannin tapaan ja suoritimme järvenympärisoudun. Jouduin vasten tahtoani uistelemaan. Onneksi kalat uskoivat "menkää pois, täällä ei ole mitään nähtävää" -huuteluuni eivätkä tarttuneet virveliin. Kaksi joutsentakin seilasi järvellä.

Viikonlopun nerokkain keksintö aikaansaatiin, kun seurueemme miesjäsen makasi sohvalla ja fantasioi kahdesta vaimosta, jotka kokkaisivat keittiössä. Siinä vaiheessa keittiössä kokkasi kaksi kärttyistä vanhaapiikaa, joiden yhteenlaskettukin ruuanlaittotaito kalpenee armottomasti sohvalla makailijan suvereenien keittiökykyjen rinnalla. Gender-tutkija alkoi välittömästi luennoida siitä, mikä synnyttää tämänkaltaisia ajatuksia, minä puolestani aloin ajatella idean ylivertaisuutta. Mies, jonka voisi tyrkätä ovesta ulos toiselle vaimolle kun se alkaa ärsyttää, olisi toki jokaisen emansipoituneen ja yli-itsenäisen 2000-lukulaisen naisen unelma. Suunnitelmana vielä parempi kuin se taannoisissa syntymäpäiväjuhlissa kehitetty yhden homomiehen ympärille muodostuva noin viiden naisen ja kymmenen lapsen epäkonventionaalinen suurperhe.

Olipa kiva viikonloppu. Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa, saunomista, musiikkia, ideoita. Hetkiä. Elämää. Elämän hetkiä.

---------

Tänään soi Lappeenrannan asemalla blues, ja Mamban Vielä on kesää jäljellä. Onhan sitä, ainakin jos edustaa sitä katsantokantaa jonka mukaan huomenna alkaa syksy.