Homecoming Queen

Paluu kotiin. Raportoin, että vuosien jälkeen muistaisin kaiken tämän:

Latasin viime viikonloppuna auton täyteen tavaraa ja ajelin Karjalan laulumailta Helsinkiin. Radio soitti Suomirokkia suurella tunteella ja päädyin siinä jossain Kouvolan kohdalla hihkumaan itsekseni ääneen elämän ja olemassaolon hienoutta. Sekä yksityisautoilun kiistatta emansipoivaa vaikutusta naiselliseen itsetuntoon.

Pikkusysteri hyppäsi Corollan kyytiin Hietaniemestä ja kahden keskusta-asukin yhdistetyillä Länsi-Helsingin mielikuvakartoilla pääsimme parin ohon ja muutaman eikun jälkeen perille uuteen kotiini. Kiitos Mellille hyvistä ajo-ohjeista. Kotini on söpö, kiva ja ihana. Epäilen, että sitten kun Anni Ammattilapsi haluaa tulla takaisin asuntoonsa asumaan, on hänellä vaikeuksia vuokralaisen häätämisessä. Mutta se ei onneksi ole tämän hetken murhe, ja muunlaisista emme välitä. Muuttokuorma numero yksi sisälle, pikasuihku ja haistelemaan Helsingin tuulia keskustaan. Ensimmäinen, leppoisa lauantai-ilta maistui nepalilaiselle.

Sunnuntaina meidän piti tehdä uintiretki Porkkalaan. Sää oli kuitenkin sellainen kuin se tänä kesänä on ollut, joten vaihdoimme urheilun musiikkiin ja kävimme katsomassa Pekka Halosen hienon ja laajan näyttelyn Ateneumissa. Suosittelen varauksetta, varsinkin vahvan kansallistunteen vallassa oleville entisille ekspatriaateille. Sielu lepäsi, Ateneumin portaita alas askeltaessa tuli sellainen olo, että tänne minä kuulun. Tretjakovkassa ei jostain syystä koskaan tuntunut sellaiselta, vaikka Venäjällä monesti muuten olenkin ollut kotonani. Sunnuntaina kävivät ensimmäiset vieraat kahdessa eri kokoonpanossa. Jälkimmäinen kokoonpano toi mukanaan kattilan, teetä ja omat kahvileivät, joten saatoin sanoa olevani vieraanvarainen.

Maanantaina alkoivat työt ja jatkuivat torstaihin asti. Kävin jo kesälomalla ottamassa hieman tuntumaa uuteen duuniini ja silloin entiset työkaverit epäilevät kyseessä olevan Pohjois-Korea -tyyppisen kulissin, joka paljastuu karuksi todellisuudeksi kun oikeat työt alkavat. Toistaiseksi ollaan kuitenkin menty ihan sillä samalla pohjoiskorealaisella meiningillä. Työkaverit ovat hauskoja ja mukavia. Töitä on ja ne ovat kiintoisia ja hivenen haastaviakin. Työpaikan ruokalassa on joka päivä kahta eri jälkiruokaa. Sain henkitoreissaan olleen maailman kauneimman puhelimeni tilalle maailman näppärimmän työpuhelimen. Joku muu kuin minä hoitaa tilavaraukset ja matkajärjestelyt. Minä kirjoitan selontekoja ministeriölle. Ideaalitilanne, siis.

Welhon langaton kaapelimodeemi on toistaiseksi ainoa, joka on aiheuttanut lievää pettymyksen tunnetta. Maanantaina odotin sitä saapuvaksi kuudesta yhdeksään, jolloin se oli luvannut saapua. Se saapui kymmeneltä. Tiistai-illan vietin pääkaupungin ravitsemusliikkeissä keskustellen EU:n tulevaisuudesta, evoluutiosta ja paskoista parisuhteista laatuseurassa, joka ansaitsee oman lukunsa. Keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa jumpassa ja olin ennen sitä, sen aikana ja sen jälkeen onnesta ymmyrkäisenä. Sekin ansaitsee taas kerran yhden luvun. Asensin myös hieman modeemia. Se ei asentunut. Torstaina tapasin ensin vanhoja moskovalaisia celsiusasteilla mitattuna hyvin viileissä mutta tunneskaalalla lämpimissä merkeissä, ja menin sitten kuuntelemaan suloista pikku Olavia ja hänen vielä suloisempia välispiikkejään Looseen. Tapasin siellä vuokraemäntäni veljen, mikä korosti sopivasti Helsingin pikkukaupunkimaisuutta.

Perjantaina tulivat muuttofirman miehet ja kantoivat kotini täyteen pahvilaatikoita. "Täyteen" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että asunto on katosta lattiaan täynnä laatikoita, jotka täyttävät kaiken olemassaolevan tilan. Tunsin lievää epätoivoa, joka syveni, kun huomasin kadottaneeni lompakkoni taksin takapenkille. Lompakko löytyi ja viitisentoista pahvilaatikkoakin on jo tähän mennessä purettu. Niitä on yhteensä noin 70.

Ensi viikon iltaohjelmaa ei tarvinne erikseen miettiä.

---------

Tänään soi se Aknestikin Suomirokkia. Kurkku suorana.