Taidetta yössä

Tänään oli eilisen jakkupuku ja Hetskun vanhat korkokengät -lookin jälkeen vähintäänkin täydellistä vanua töihin vasta yhdeksäksi farkuissa ja hupparissa. Dresscode ja dagen efter oli aika identtinen koko työyhteisöllä.

Kun oikein yhdistelee asioita, saa tälle päivälle ranskalaisen teeman. Selvittelin aamupäivällä ranskan kielen jatko-opiskelumahdollisuuksia Helsingissä. Sitten söin lounasta entisen ranskanopiskelutoverin, nykyisen virkavapaaveljen kanssa. Lounas sisälsi Suomessa asumisen ihmettelyä ja viroistamme meidät vapauttaneen työnantajan häpeämätöntä mollaamista ynnä asiantuntijan ja neuvonantajan arvoille sopimatonta hihittelyä.

Sitten soittelin vähän lisää ranskan kielen opiskeluaiheisia puheluja. Ja tein suhde- ja puhdetöitä.

Pääkaupungissamme vietettiin tänään taiteiden yötä. Aloitin sen ostamalla uusintaliput Martti Suosalon Luolamieheen. Sitten menin palauttamaan pikkusysteriltä lainaamiani hätävara-astioita, jonka jälkeen singahdimme Akateemiseen, jossa tapasimme Mellin, ja totesimme yhteen ääneen olevamme nälkäisiä. Harhailtuamme täysien kuppiloitten äärellä puolisen tuntia totesin, että perusperiaatteena olkoon tästä lähin seuraava: Jos pidetään ravintolaa, pannaan se kerralla niin isoksi että sinne mahtuu asiakkaita sisään. Onko selvä. Häh. Systeri raapi tuskastuneena itikanpuremiaan ja minä murisin vihaisesti. Melli suhtautui tilanteeseen stoalaisen tyynesti.

Löytyi sitten lopulta yksi istumapaikoilla varustettu tapasravintola, mahat täytettiin ja suunnattiin kohti Tennaria, jossa Taiteiden yön ohjelman mukaan oli tarjolla kantelemusiikkia sekä ilmainen sisäänpääsy Karjala-näyttelyyn ja naamakirjan mukaan ekstrabonuksena legendaarinen Pippe-täti. Uusille lukijoille kerrottakoon, että Pippe on ystäväni täti, ja kaksikko ystävä ynnä täti vieraili luonani Moskovassa kulttuuri- ja maailmanparannushenkisesti viime talvena. Pippe-täti kärsi matkalla pysyviä vaurioita langettuaan polvilleen Kristus Vapahtajan kirkon portailla.

Käyttäydyimme Pippe-tädin kanssa konsertissa tavoillemme uskollisina huonosti ja olimme suorittaa ulosmarssin kun onneton kanteleyhtyeen basisti alkoi vonguttaa instrumenttiaan ranskalaisella jousella. Kardinaalivirhe. (Jousijuttu oli se ranskalainen silta aasille, hutera ja huojuva sellainen, mutta silta kumminkin.) Tapasin myös satunnaisen serkun, jonka tapaaminen näemmä kuuluu asiaan kun tämän suvun jäsenten kanssa erehtyy ulos kodistaan.

Pippe-tädistä erottuamme yritimme suunnistaa Senaatintorin megalomaaniseen 1968-konserttiin. Koska ilmaiskonsertti ei voi olla loppuunmyyty, pitänee sanoa että Senaatintori oli täyteen ahdettu, eikä sinne päässyt kuin viekkaudella ja vääryydellä. Keskusta oli pullollaan kiukkuisia ihmisiä, puolet kansakuntamme neropateista oli liikenteessä joko autolla, pyörällä tai tyhjillä lastenvaunuilla. Voittajan valintoja kaikki tyynni, kun kävellenkin oli mahdotonta päästä Espalla eteen tai taakse.

Kypsyin tungokseen noin kymmenessä minuutissa ja lähdin talsimaan kohti Haagaa. Ajattelin kävellä ainakin Töölöön asti silmät avoimina yössä rehottavalle taiteelle. Bottalle päästyäni kurvasin Jaskan grillille ja jonotin lihapiirakan kinkulla ja kananmunalla kuunnellen oopperan sulosäveliä. Ihmisiä oli sopivasti, laulajat kajauttelivat aarioitaan komeasti ja tunnelma pimenevässä illassa oli leppoisan lämmin.

Ratikassa matkalla kotiin tuhdissa tuiterissa ollut nuori mies kitaran kanssa lausui seuraavat kuolemattomat sanat: "Soittoa ja laulua. Kaikki muu on turrrrhaa."

Mutta siitä lihapiirakasta oli kyllä ranskalainen keittiö kaukana.

---------

Tänään soi Vilma Timonen Quartet ja biisi nimeltä Lost and Found. Tuttavien kesken ihan Lostari vaan.