maanantai 25. elokuuta 2008

Auringonkukkia

Arki on alkanut. Maanantaiaamu tuntuu maanantaiaamulta, töissä menee päivä tapellessa toimimattoman tietokoneohjelman kanssa, ratikka jättää pysäkille ja potentiaaliset elämänkumppaniehdokkaat eivät ymmärrä omaa parastaan.

Mutta ei kai tällaisesta arjesta silti voi muuta kuin iloita. Vilkaisu kalenteriin kertoo, että viikko on taas täynnä kaikenlaista hauskaa ja sen kruunaa viikonloppu mökillä kera intellektuellin mikkeliläisen sohvaperunan ja savolaisen pässin narussa. Odotamme myös Aki Riihilahtea saapuvaksi.

Tänään singahdin klo 16.59 toimimaan alkaneen tietokoneohjelman luota kotiin ja samaa kiitolaukkaa jumppaan. Jumppatoveri tuli jumpan jälkeen iltapalalle ja mustikkapiirakalle. Paransimme puolisentoista maailmankaikkeutta, keksimme loistavia metaforia ja synkronoimme kalenterimme Kansallisoopperan ohjelmalehtisen, mahdollisesti syksyä sulostuttavan kirjoituskurssin, filosofian tenttien, pakilalaisten nelivuotiaiden syntymäpäivien ja Martti Suosalon kanssa. Tsehovin Lokki räpiköi pontevasti aikataulujamme vastaan ja Anna Kareninasta totesimme yhteen ääneen, ettei sitä bitchiä kestä edes mykkänä balettiversiona. Melkein kaikki muu oopperan venäläinen tarjonta onkin nyt merkitty allakkaan.

Kun tulin saattamasta emansipoitunutta autoilevaa naista autolleen, meinasi oman kodin ovella päästä itku. Kodissa oli niin kodikas ja lämmin fiilis. Ja haisi paistetulle perunalle.

---------

Tänään soivat venäläiset oopperasävelmät. Youtubesta löytyy koko Boris Godunov.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ruoka (hyvä) tuoksuu, ei haise!! Mie oon sanonu siulle siit aiemminkii...

Laurakaisa kirjoitti...

Joojoo!

Mutta: "Ja tuoksui paistetulle perunalle" kuulostaa siltä, että tulee nälkäisenä sisään ja ruuan tuoksu käy nenään. Eikä siltä, mitä tapahtui, eli tuli maha täynnä sisään liesituulettimettomaan kämppään missä oli noin kaksi tuntia aikaisemmin paistettu perunoita. Silloin kyllä voi sanoa että haisi paistetuilta perunoilta!