Ostin äitille joululahjaksi Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston toimittavan runokokoelman nimeltä Pää tallella - runoja ikääntyville. Tämän tekstin otsikko on myös toistaiseksi vähän vähemmän ikääntyneen mielestä kerrassaan mainiosta kokoelmasta peräisin. Tarkemmin sanottuna Eila Kivikkahon runosta, joka kuuluu kokonaisuudessaan näin:
Poissaoloni
on vain optista harhaa.
Kaiken lomassa
tikitän tiheä ja
hätääntynyt sekunti.
Olen tänä jouluna miettinyt paljon poissaoloa. Ja läsnäoloakin. Laskimme aattona, että meidän perheen jouluun on enimmillään kuulunut 12 henkeä. Viime jouluna päästiin tässä talossa kaikkien aikojen minimiin, jouluateria oli katettu vain neljälle. Tänä jouluna meitä oli viisi, ja lisäksi aksulaiset puhelimen ja sähköpostilla melkein reaaliaikaisesti lähetettyjen valokuvien välityksellä.
Valtaosa niistä ihmisistä, joiden kanssa olen eniten jouluja viettänyt, ovat siirtyneet jouluaterian äärestä siihen jouluaattoillan ohjelmanumeroon, missä käydään sytyttämässä kynttilät haudoille. Ei se aiheuta jatkuvaa itkua ja parkua, koska jäljellä on kuitenkin ydinjoukko, mutta sellaisen pienen "no höh" -olon se kuitenkin hetkellisesti tekee.
Toisaalta joulu on myös läsnäolemista. Aikaa tavata vanhoja ystäviä ja kummilapsia isoineveljineen. Totean joka kerta, että olisi oikeastaan aika kiva olla läsnä niiden elämässä vähän useamminkin - antakaa minulle vuorotteluvapaa!
---------
Tänään soi Tapio Rautavaaran Isoisän olkihattu. "Vaan miten vähän jääkään meistä muistoks tulevain." Ehkä siksikin kannattaisi keskittyä tähän hetkeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti