Perinteet uusksi

Huomenna on itsenäisyyspäivä. Se on ensimmäinen itsenäisyyspäivävastaanototon itsenäisyyspäivä moneen, moneen vuoteen.

Tasan vuosi sitten toikkaroin rauniotilassa ympäri asuntoani Moskovassa, yksi vastaanotto hysteerisine konsertteineen oli ohi, toista odotin ja pelkäsin. Hyvin se lopulta meni, kai, niinhän kaikki tuollaiset isot organiseeraukset yleensä menevät. Muistan vain jatkot Keksissä, ennalta-arvattavan miehen ja tyynen, hiljaisen onnentunteen kun astelin yöllä kotiin pitkin autioita Moskovan katuja ja totesin selvinneeni koitoksesta hengissä. Seuraavana päivänä kirjoitin pitkän Lessons learned -listan asioista, jotka olisin tänä vuonna tehnyt toisin. Onneksi ei tarvinnut.

Ja ne hivenen kovaääniset "Mitä vittua sie oikein teet?" - "No itte saatana käskit pistää nää tälleen!" -keskusteluthan oikeastaan vaan lujittivat syvää ja lämmintä ystävyyttämme, eikö niin Saaga...

Sitä edellisinä vuosina itsenäisyyspäivä kului paiskoessa sinivalkoisia kynttilöitä, Suomi-konvehteja ja servettejä matkalaukkuun ja vilkuillessa sivusilmällä Linnan juhlia. Seitsemäntenä päivänä joulukuuta lensin jonnekin kauas pois, joko joulupukin kanssa tai ilman, ja pistin bileet pystyyn.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivääni kuuluu alkudrinkki Ateljee-baarissa, libanonilainen illallinen ja arvolle sopivaa näyttäytymistä kaupunkimme pintaliitobaareissa. Sitä ennen pidämme Il Virtuosi -yhtyeen bänditreenit Etelä-Haagassa.

Viulu, piano ja pimpparauta. Sotto voce.

---------

Tänään soi CMX:n Rautalankaa. Matkalla jota vielä teen, kohta, ratikalla, Tavastialle.