maanantai 8. joulukuuta 2008

Ilta-Sanomat: "Kaikki jatkoista!"

Prisman kohukassa oli tänään otsikon innoittamana lukenut Ilta-Sanomat kannesta kanteen. Pettynyt tekstiviesti: "No, ei siellä meistä mitään ollut, mutta aivan hyvin olis voinut..."

Niin. "Outo kolmikko söi oikeistolaisten oliivit" tai "Etnomusikologis-isänmaallinen riita Kämpin yökerhon tanssilattialla: Olavi Virta vai serbialainen mustalaismusiikki?"

Olen ollut Johanna Tukiaisen kanssa samalla Mannerheimintiellä, alan ymmärtää glamour-elämää. Tässä parhaat palat itsenäisyyspäivän juhlinnasta pienessä eteläsuomalaisessa kaupungissa armon vuonna 2008. Otsikot on lainattu MTV3:n Helmi-sivustolta.

Näin syntyy juhlailme

Jos pukeutuu päivällä mustaan toppatakkiin, kulahtaneisiin kävelykenkiin joissa on reikä pohjassa, henkkamaukan melkein puhki hiutuneisiin farkkuihin ja äitin palavasti rakastamaan punaiseen pultsaripipoon (Se on Diesel! Se maksoi monta euroa!), tuntuu mikä tahansa juhlavalta. Myös latvialainen hautajaispikkumusta ja piikkikorkokengät. Ja punainen huivi. Itsenäisyyseleganssia Karjalan väreissä, vaik Viipuri onkii mänt.

"Aivan taivaallinen olemus pikkukeijulla"

Illan kaunein asu oli ehdottomasti seurueemme tohtorilla. Harmaa, tyylikäs puku, jonka kruunasi viininpunainen solmio ynnä eritoten rento mutta aistikas, solmion värimaailmaan soinnutettu taskuliina. Hän oli NIIN suloinen.

Prisman kohukassakin oli tyylikäs, vaikka hänellä oli solmiokriisi.

Juhlien upeimmat kampaukset

Minulla oli tukkakriisi. Muilla ei ollut. Tohtorin ja kohukassan tuntevat tietävät, miksei ollut. Valitsin kriisin keskellä isänmaallisessa hengessä "suomalainen työhevonen" -kampauksen. Pitihän sen tukan kasvaa edestä pitkäksi mutta liika on sentään liikaa, ja parturiin pääsee vasta kahden viikon päästä. Roikkuva otsatukka ei loppuillasta enää menoa haitannut. Tai no, ei oikeastaan enää alkuillastakaan.

Melkein kuin Hollywoodissa!

Muttei ehkä ihan, oli juoda shampanjaa hotelli Tornin Ateljee-baarin terassilla joulukuisessa tuulenvireessä. Itsenäisyyspäivän iltaa jatkettiin kuolemattoman ja ennen muuta anatomisen "kääri ne reidet tähän vilttiin" -kommentin jälkeen melko reisipainotteisissa tunnelmissa. Toim. huom. Prisman kohukassa tarkoitti ohuissa sukissa palelevia sääriäni.

Punaisia huulia, tummia silmiä


Lienee ainakin Libanonissa. Kävimme syömässä yhdistetyn itsenäisyyspäivä- ja tohtoroitumisillallisen Farougessa ja vaikka tarjoilijamme olivat hieman, hmm, päällekäyviä ja se kolmastoista kuittailu siitä etten juonut viinilasiani tarpeeksi nopeasti tyhjäksi oli ehkä hieman liikaa, oli kokemus silti kerrassaan fantastinen ja ruoka ihan jumalattoman hyvää. Suosittelemme. Paitsi jälkiruokia emme suosittele. Mutta kaikkea muuta kyllä.

Suurlähettilään vaimon housupuku kauhistutti

Mutta ei läheskään niin paljon kuin Vaakunan Memphisin Dry Martini. Nykyisin on niin vaikea saada hyvää henkilökuntaa, saati piilolinssejä pysymään silmissä. Luulin pitkään, että Konna on ainut, jolta ne putoilevat säännöllisesti pois paikoiltaan, mutta näemmä niin tapahtuu myös muille. Prisman kohukassa ei tällä kertaa tehnyt luonteenomaista kahden tunnin katoamistemppu pesutupaan -kierrostaan, joten matka jatkui.

Tervaa, höyheniä ja aplodeja


Loppuilta kului Kämpissä. Siitä ei sitten oikeastaan sen enempää. Lainaan Prisman kohukassan Facebook-statusta: Prisman kohukassa (nimi muutettu) palautuu Kämpin jatkoista. (Fyysisesti ehkä, henkisesti ei koskaan.)

---------

Tänään siteeraamme vielä yhtä tekstiviestiä, omaani: "Argh! Se helkkarin Sinun silmiesi tähden soi edelleen päässä. Onkohan tää joku aivovaurio?" Prisman kohukassa vastasi avoimella tilityksellä: "On."

1 kommentti:

Laurakaisa kirjoitti...

"Kokoomuksen jatkoilla huomiota herätti säkenöivän kaunis kolmikko, joka aina välillä intoutui tulisiin mustalaistansseihin."

(Sanoi Prisman kohukassa seurapiiritoimittaja-aksenttiin kätkeytyneenä.)