Tänään olen pääsääntöisesti syönyt omatekemää merimatikkasoppaa. Hiiohei!
Okei, viisisataa kilometriä soppakattilastani pohjoiseen tällä hetkellä sijaitseva perheen pääkokki kyllä osallistui puhelinvälitteisesti keittiöprojektiin. En minä osannut sisäsyntyisesti kalasoppaa keittää, enkä Ruoholahden S-marketissa muistanut, mitä siihen tulee.
Jälkikäteen kyllä mietin, mitähän puolison hirviporukan 40- ja 50-luvuilla syntyneet jäsenet tuumivat siitä, että porukan kuopuksen vastavihitty vaimo soittaa ja kysyy mieheltään kalasoppaohjeita. Sitten mietin, että tuumivatpa mitä tuumivat. Korkea aika on 2000-luvun saapua niillekin selkosille.
Postmodernissa yhteiskunnassamme elelevä rouva on tänään viettänyt aamupäivän töissä perhettä elättämässä, opiskellut sen jälkeen kirjoittamista Jyrki Kiiskisen johdolla ja yrittänyt opiskella sitä kuuntelemalla luentoa suljetusta ja avoimesta kontekstista runoudessa. (Joo, täh.) Kirjalliset pyrkimykseni ovat nyt siinä jamassa, että olen antanut itslleni luvan lakata ahdistumasta ja olla kirjoittamatta, jos ei kerran siltä tunnu.
Ja ei tunnu: Olen joka viikonloppu kolmenkymmenen innokkaan wannabe-kirjailijan ympäröimä ja kymmenkunta oikeaa kirjailijaa luennoi minulle siitä, miten pitäisi kirjoittaa. Opettajien julkaistujen teosten arvostelut kertovat, että he itse eivät kirjoita ohjeittensa mukaan, mikä on vähintäänkin hämmentävää. Tähänastisen perusteella kirjoittamisen opiskelu on siis sekä turhauttavaa että halvaannuttavaa. Tai sitten olen vain kateellinen kaikille niille koulutovereilleni jotka heittelevät toinen toistaan banaalimpia tulkintoja Platonin luolavertauksesta ja Edgar Allan Poen Punaisen surman naamiosta ja suoltavat väliajat omaa tekstiä posket innosta hehkuen. Asenteessahan vika on, kun minä saan aikaiseksi vain lintsata luennoilta, juoda kaakaota Kiasman kahvilassa ja kirjoittaa kärkeviä pamfletteja kaiken ja varsinkin kirjallisuuden turhuudesta uuteen muistikirjaan, jonka kannessa lukee PÖH.
No. Ulkona on kaunis syksy ja matikkasopasta tuli ihan hyvää. Kai luovuuden kriisi on niiden rinnalla aika triviaali ongelma.
---------
Tänään soi pitkästä aikaa PMMP:n Leskiäidin tyttäret -levy, varsinkin Taiteilia-biisi. Ehkä minusta ei ikinä tulekaan kirjailiaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti