Kun olimme veljeni kanssa pieniä, vietimme toisinaan viikonloppuja kolmistaan isän kanssa kun äiti oli työmatkoilla tai muissa riennoissa. Näihin viikonloppuihin liittyi läheisesti Oscar-niminen ruokaravintola ja kanakori-niminen ruoka-annos. Isä kun ravitsi jälkikasvunsa lähes poikkeuksetta kuljettamalla nämä Oscar-ravintolaan, ja jälkikasvu puolestaan tilasi listalta täysin poikkeuksetta aina ja ikuisesti sen kanakorin. Kotimatkalla isä vannotti, että äitille sitten sanotte että syötiin kotona jauhelihakeittoa.
Joskus meillä ihan oikeasti olikin jauhelihakeittoa. Yleensä keitto-operaatio eteni näin: Alkuperäissopassa oli paljon sattumia eikä lientä lainkaan. Isä lisäsi keittoon vettä, mutta lisäsi niin paljon, että sattumien prosentuaalinen osuus väheni häviävän pieneksi. Keittoon lisättiin pottua ja pakastimesta jauhelihaa ja keitettiin, kunnes havaittiin, että lientä ei ole lainkaan. Näitä työvaiheita toistamalla saatiin lopputulokseksi noin kahdeksan litran ämpärillinen jauhelihakeittoa, jota syötiin pitkään sen jälkeenkin kun äiti oli jo kotiutunut.
Olen perinyt isäni oikeassaolemisgeenit ja myös ruuanlaittogeenit siinä mielessä, että kun joskus, harvoin, teen ruokaa, sitä tulee jotenkin vahingossa valmistettua noin kymmenen hengen annos. Niin kävi tänäänkin: Valmistin kalaseljankaa, ja vaikka tosissani yritin pysyä maltillisessa yhden hengen kahden päivän annos -tuotannossa, oli lopputulos viiden litran kattilallinen sinänsä oikein hyvää, mutta kiistatta ylimitoitettua soppaa.
Niin että kaikki Helsingissä tai sen lähiseuduilla asuvat lukijat, tervetuloa syömään!
Kauempaakin saa tulla.
---------
Kävin torstaina katsomassa kaupunginteatterissa Maija Poppanen -musikaalin ja tykkäsin siitä ihan hirmuisesti. Suosittelen lämpimästi, myös aikuiseen makuun. Tämä kappale jäi tehokkaasti soimaan päässä, ja toimi myös suomennoksena. Superylipoppelistikexirallinmoista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti