Olipa seitsemän päivää

Kodin Kuvalehdessä on sellainen sarja, jonka nimi on Olipa päivä. Siinä joku julkisuuden henkilö kertoo päivästään vastaamalla kysymyksiin. Kartoitan nyt viime viikon samalla tekniikalla:

Millä mielellä heräsit aamuisin?

Jokaisena harmaana arkiaamuna tuskaiseen uupumukseen ja vähintään puoli tuntia arvioitua aamun alkamisaikaa eteenpäin siirrettyyn herätyskelloon. Perjantaiaamuna ja tänään heräsin junassa sellaisen mielialan vallassa kuin junassa herätään. Viikonloppuna heräsin sopivan myöhään ja paremmalla tuulella Moskovassa.

Mikä viikossa havahdutti?

Se, että olen tukkinut kalenterini täyteen niin, että seuraava ohjelmoimaton ilta on lokakuun vika päivä. Ei tässä pitänyt näin käydä. Taaskaan. Miksi aina käy?

Mikä pysähdytti?

Se, että minusta tuntuu nykyisin hyvin usein siltä että olen hyvin yksin. Mikä on ihan epärationaalista. Mutta kun silti tuntuu siltä.

Jäikö yhtään lounasta mieleen?

Jäi, torstain. Kävin syömässä Katajanokan vankilassa ja hakemassa Transsiperian Lonely Planetin takaisin lainasta. Mieleenjäävää oli lounasseuran onni, josta ei voinut muuta kuin olla itsekin onnellinen.

Mitä opit elämältä?

Ainakin sen, että ihminen venyy tarpeen vaatiessa uskomattomiin suorituksiin. Sellainen tarve voi olla vaikkapa äkillisen kunnianhimokohtauksen saanut viulunsoiton opettaja, joka päättää opettaa kolmannella soittotunnilla uuden, kokonaisen, neliosaisen biisin, joka puolestaan huitelee vaikeusasteeltaan kovaa ja korkealta yli viuluviikarin hilseen. Kaaduin tunnin jälkeen kuolleena maahan, mutta kun siitä vähän virkosin, annoin opettajalle omenan. Olipa hienoa.

Harmittamaan jäi

se, että viikonloppu loppui vaikka se olisi voinut kestää ihan hyvin vielä pari päivää lisää. Moskovassa oli jotenkin kauhean kivaa, vaikka etupäässä taisin makoilla ihmisten sohvilla lörpöttelemässä.

Tällä viikolla uneksin

Suomen jalkapallomaajoukkueen pääsystä MM-kisoihin. Sekä Suomi-Azerbaidzhan -ottelun että Saksa-Venäjä -ottelun seuranneena näyttää aika kaukaiselta unelmalta. Mutta olihan se tapaus sekin, että Kossu istui meidän kanssa katsomassa futista ja juomassa olutta ihan kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään.

Tällä viikolla pohdin

yhteisöjen raunioitumista ja parisuhteettomuutta aikamme suurimpana vitsauksena. Vanhoja kadotetuiksi luultuja ihmisiä on hauska löytää uudelleen epäkonventionaalisin keinoin.

Viikon kohokohta

oli maanantaina viulutunti, tiistaina mukava iltateetuokio Peen kanssa, keskiviikkona mummolle kaveri -koulutus, torstaina eksklusiivinen yhden hengen hyttimatka Moskovaan, perjantaina vähintäänkin hilpeä mutta valitettavasti Moskovassa sijaitsemiseni vuoksi väliin jäänyt työtarjous Suomen Palloliitolta, lauantaina Suomen voitto ja Venäjän häviö ja sunnuntaina koko päivä, Moskova, Starliten aamiainen, Respublika-kirjakauppa, uusi valloitus sushirintamalla, Sideways-leffa, Hetskun vihreä sohva ja kaikki omat ja rakkaat ihmiset sillä istumassa.

Millä mielellä menit iltaisin nukkumaan?

Tyytyväisenä ja tyytymättömänä yhtä aikaa. Syyt löytyvät yltä.

Anna viikolle arvosana?

Ei meillä oli kiitettävän arvosanan alle meneviä viikkoja tapana elellä. Pannaan kymppi miinus.

---------

Rakkaat naapurini, sillä tänään soivalla epävireisellä valssilla ei ole nimeä.