Kun olin pieni, kävin joskus kaupungin keskustassa leikkipuistossa. Puisto oli virastotalon vieressä kosken rannalla ja siellä oli ainakin suihkulähde ja sellainen pieni pyöreä karusellintapainen, missä saattoi istua ja potkia jalalla itse vauhtia. Minulle tuli karusellissa huono olo, mutta silti puisto ja varsinkin puinen karuselli ovat jääneet jostain syystä vahvasti ja positiivisesti mieleen. Arkiympyröistä poikkeavaa keskusta-eksotiikkaa laitakaupungin lapselle, kaiketi.
Olin tänään sadekuuron jälkeen, ennen pimeän tuloa ulkoilemassa Aleksanterin kanssa. Menimme siihen samaan leikkipuistoon. Puista karusellia ei enää ollut, oli vain huono 2000-luvun kopio jossa ei voinut edes istua. Meillä oli silti kivaa. Aksu tepasteli pehmeässä hiekassa ja talviteloille tyhjennetyn suihkulähteen pohjalla, laski liukumäkeä, muksahteli kumoon heinikossa ja hurmasi omien toimiensa ohella lauman naispuolisia venäläisturisteja. Minä pyörähdin 2000-luvun karusellissa kerran ympäri, ihan vaan kokeeksi. Veljenpoika kommentoi kokeilua pienen välimatkan päästä hihkaisemalla "TOO!" Lupasin, että kunhan hän kasvaa vähän isommaksi ja oppii olemaan muksahtelematta, tulemme uudestaan pyörimään karuselliin. Sitten menimme katsomaan oranssia kaivinkonetta joka oli parkkeerattu rakennustyömaalle Aksun kotitalon taakse.
Olemme Aleksanterin kanssa osa ihmiskunnan mittaista sukupolvien ketjua. Siinäpä elämälle tarkoitusta, taas yhden päivän verran.
---------
Tänään soi Bushin Glycerine. "We live in a wheel where everyone steals, but when we rise it's like strawberry fields." Kuuntelin taas ajellessa vanhoja C-kasetteja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti