Olen viettänyt itselleni tyypillisen ylivilkkaan viikonpuolikkaan ehtimättä analysoida sitä blogissa. Syväanalyysiin ei ole aikaa nytkään, tiskit parkuvat keittiössä.
Aloitamme lyhytanalyysin suosittelemalla varauksetta teatteri Avointen Ovien Yksityisiä keskusteluja -nimistä näytelmää. Suosittelen myös Manalaa pitsa- ja olutpaikaksi ennen teatteria. Meinasin tipahdella tuolilta, koska näytelmän teemat kolahtelivat sieluun yksi toisensa jälkeen. Tällä viikolla on erityisesti mietityttänyt seuraava katkelma:
"Ei sinun tarvitse välttämättä sanoa "minä rakastan sinua", mutta sinä voit tehdä rakkauden tekoja. Alhaiset teot, joita tehdään rakkauden nimissä, ovat murskaava todiste siitä, että meillä on vapaus tehdä millaisia tekoja tahansa." (Ingmar Bergman, suom. Marja Kyrö)
Ja välttämättä ei tarvitse olla kyse edes rakkaudesta, ihan pelkkä ikikulu arvostuskin riittää.
Viikonloppu mennä vilahti entisessä pietarilaisseurassa. Sunnuntaina paistoimme juustoa raclettegrillissä, lauantaina kävelimme Martan kanssa pitkin tuulista, aurinkoista Helsinkiä ja löysimme piirongin. Lopusta juustosta järjestettiin koko pesueelle lämpimiä voileipiä, katsottiin (jos ei nukuttu) omituinen venäläiselokuva jossa sian pää nousi järvestä, syötiin lisää, tällä kertaa thaimaalaista ruokaa, ja tanssittiin aamuun asti Dubrovnikissa leffafestarikemuissa. Tänään oli vähän päänsärkyä, kävelyä pitkin tuulista ja sateista Helsinkiä, elokuvatalkoita ja viulunsoittoa.
Nyt syön Martan tädin maankuulua karjalanpiirakkaa, katselen keittiössä olevaa keittiön korkuista tiskivuorta ja murehdin sitä, että kun viululla pitäisi saada soitettua yhdellä jousella ääni a-cis, kuuluu ääni a-korviaraastavaakirskuntaa-cis. "Kyllä se sieltä tulee kun tarpeeksi kauan veivaa", lohdutti Mikkelin Oraakkeli.
Tulee, tulee. Veivaan, veivaan.
---------
Tänään soi eilisestä päähän jäänyt Ultra Bran Tel Aviv. Tiedostusrokkia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti