Minen kestä

Tässä ei ole mitään järkeä.

Saimme häälahjaksi summan X rahaa. Osa summasta oli sileinä seteleinä, yksi osa lahjasekkinä. Kanniskelin viikonlopun ja alkuviikon arvokirjekuorta käsinyssäkässäni, jota ei voi laukuksi kutsua, mutta kun havaitsin hävittäneeni jo kolmannen muistitikun kalenterivuoden aikana, totesimme ykskantaan että fyrkat on parempi säilöä pankin uumeniin.

Sitten käytiin keskustelu, jota en tässä vaivaudu yksityiskohtaisesti toistamaan, mutta se kulki niin kuin yleensä kaikki asioiden valintaa sisältävät keskustelumme: Ensin minä olen sitä mieltä, että minun pankkini Puolukka on paras ja tili kannattaa avata sinne. Hippi on sitä mieltä, että hänen pankkinsa Variksenmarja on parempi, avataan mieluummin sinne. (Sitten kuullaan "Variksenmarja on vakavarainen" -lausetta kyllästymiseen asti.) Päätetään lopulta avata tili pankki Mustaherukkaan, kompromissinomaisesti. H-hetken tullen minä alan selostaa, että voidaan ihan hyvin kyllä avata tili Variksenmarjapankkiin jos haluat, ja hippi vastaa sanomalla että ihan mainiosti hänelle käy Puolukkapankkikin. Nääs-nääs-nääs.

Lopputulos: angstia ja päättämättömyyttä.

No, marssimme lopulta sinne Variksenmarjaan, koska minä intän meistä intensiivisemmin ja olin lisäksi väsynyt ja nälkäinen eli kärttyisä jo valmiiksi. Pankit noin yleensä, alalajiin katsomatta, keräävät nykyisin ihmisiltä suunnattomia palvelumaksuja siitä, että ovat auki silloin, kun työssäkäyvät käyvät työssä, eli eivät palvele silloin, kun olisi aika palveluksia vastaanottaa. Niin Variksenmarjakin.

Astuimme sisään klo 16.20. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten kimppuumme iski Asiakaspalvelutoimihenkilö. Hän kysyi, mitä asiaa. Sanoin, että mentiin naikkariin ja nyt haluttaisiin avata tili. Onko sinulla ollut tiliä Variksenmarjassa, kysyi hän. Kuultuaan kieltävän vastauksen hankkeemme tyrmättiin oitis, koska sulkemisaikaan oli liian vähän aikaa. Eikä minulla, totta puhuen, olisi ollut vielä yhtään uutta henkilöllisyyttäni todistavaa dokumenttiakaan mukanani, joten siihen se yhteisen tilin avaus olisi viimeistään torpannut.

Pikapäätöksenä ilmoitimme halumme tallettaa rahat hipin jo olemassa olevalle tilille, pois nyssykkään taltioidusta kirjekuoresta kuleksimasta. Silloin taivas repesi, tai ainakin se suikale, joka piteli hermojani kasassa. Asiakaspalvelutoimihenkilö nimittäin lausui ääneen seuraavan kuolemattoman lauseen:

"Mutta kun me ei käsitellä täällä ollenkaan käteistä rahaa."

MitVit? Pankki, joka ei käsittele käteistä rahaa? Teki mieli kysyä, että MITÄ te sitten teette, mutta pureskelin kieltäni enkä sanonut mitään. Asiakaspalvelutoimihenkilö sen sijaan sanoi, että rautatieasemalla on konttori, joka ottaa vastaan sellaisiakin reliikkejä kuin euromääräiset setelit. Hän tarjoutui ojentamaan meille jonotusnumeron, jotta olisimme voineet tallettaa lahjasekin hipin tilille siellä, missä sillä hetkellä olimme, mutta jotenkin tuntui järjenvastaiselta jonottaa ensin yhdelle tiskille ja sitten 150 metrin päässä sijaitsevalle toiselle tiskille, joten hinauduimme niine hyvinemme kohti steissiä.

Sinne saavuttuamme tiskin takana istuva täti sanoi meille, että olemme juuri ratkaisevan minuutin myöhässä, setelien talletus onnistuu kyllä mutta lahjasekkien talletusaika umpeutui juuri tämän päivän osalta. Haluatteko tulla huomenna uudestaan?

Silloin en enää edes purrut kieltäni. Olin täysin mykistynyt muutenkin.

Jossain on ihan takuulla joku, joka on suunnitellut tämän palvelukonseptin. Hän on luultavasti miettinyt tehokkuutta ja kustannuksia, erilaisia ratkaisuja eri segmenteille ja pohtinut myös sitä, miten asiakkaat saisi keskittämään asiointia juuri Variksenmarjapankkiin.

Konseptia miettiessä olisi ehkä kannattanut valmistaa myös pari konttorin ulko-oveen kiinnitettävää suurta varoituskylttiä. Toisessa voisi lukea vaikkapa "Tämä on pankki, jossa ei vastaanoteta rahaa." Toiseen voisi kirjoittaa, että "Olemme auki myöhäisiltaan, mutta jos haluat palvelua, tule aamulla uudestaan."

Olen liian vanha elämään tässä järjettömässä maailmassa. Haluan Mikkeliin, jossa kaikki olisi varmasti yksinkertaisempaa, ainakin jos asuisi 1870-luvulla rakennetussa maailman ihanimmassa talossa.

---------

Tänään soi Janne Laurilan debyyttialbumi Kultaisia pisteitä. Ja samalla täällä vanha, vanha ihminen muistelee nuoruuttaan ja erästä syntymäpäivämatkaa Pietarin kaupunkiin.