Toimin itse omien häideni floristina. Sulhanen oli hyvänä apuna, hänestä tuli mainio puolukanvarpujenkeräämiskuva häiden aattoiltana hämärtyvässä metsikössä. Avohoitopotilaaksi luulisi jos ei paremmin tietäisi.
Keräilin floristin toimissani tykötarpeita äitin piha-asioita sisälleen kätkevästä puulaatikosta ja katso, huomasin että sinne on joskus aikojen saatossa säilötty myös valtaosa omista ruukuistani, purkeistani ja purnukoistani. Tarkkaan ottaen silloin, kun muutin Pietarinkadulta tornikamariin. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut parvekkeeton elämä, mutta toiveikkaasti viime viikolla kääntelin sitäkin Petroskoista muuttokuorman mukana roudaamani pesusoikkoa, jossa on jokaisella parvekkeellani kasvanut lobeliaa ja orvokkeja, ja mietin että kunpa joskus pian taas.
Olen viikonloppuna maannut pääsääntöisesti sohvalla ja lukenut mainiota kirjaa nimeltä Puutarhanhoitoa poropeukaloille, joka on muuten sivumennen sanoen sikahyvä opus. Puutarhakirjojen lukeminen poikkeaa siinä mielessä keittokirjojen lukemisesta, että keittokirjojen anti on jäänyt minulta aina ja varsinkin nykyoloissa varsin teoreettiselle tasolle, kun taas parvekepuutarhuroinnissa olen objektiivisesti arvioiden menestynyt. Olen muun muassa kasvattanut kerran yhden viikkiläisen parvekkeen täyteen yksivuotista humalaa, ja se oli iso parveke. (Toim. huom. Edellinen virke sisältää itseironiaa. Mikään ei ole helpompaa kuin humalan kasvatus. Se kasvaa itsestään 25 cm päivässä, ja pienellä avustuksella puoli metriä.)
Halusin vähän aikaa sitten omakotitalon. Nyt olen niin rakastunut 1870-lukulaiseen rivitaloon, että haluaisinkin sen. Mutta siinä ei ole isoa pihaa, mihin saisi kukkapenkin ja kasvimaan. Onneksi apuun rientää 4H-yhdistys ja neljäntoista euron vuosivuokran hintaiset aarimaat. Aarille voisi tehdä oikeaoppisen neliosaisen kiertoviljelyjärjestelmän ja kasvattaa siellä vihanneksia, juureksia ja kukkia. Luultavasti palsta-aarilla tutustuisi paikallisiin venäläisiin, ja Nasulta voisi syksyllä vuokrata hillokellaritilaa käypään hintaan.
Nyt pitäisi vain jollain konstilla päästä sinne Mikkeliin.
Puoliso totesi äsken puhelimessa, että olisi pitänyt ryhtyä jo tänä kesänä sissiviljelijäksi. Meillä olisi ollut ihan joutava erään nimeltämainitsemattoman järjestön takapiha siihen tarkoitukseen.
Päätin juuri, että jos minulla ensi kesänä ei ole neljäntoista euron mikkeliläistä 4H-aaria, vapaamuurarit saavat kokoustauoillaan vilkuilla herra ja rouva J:n retiisipenkkiä.
---------
Tänään soi Zen Cafén Tuhannen kilometrin päässä. Vaikka ei nyt ihan tuhannen. Mutta ei se kilometrimäärä itse asiaan vaikuta. Eikä tuliaiseksi luvatut hirven kivekset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti