Kiitos, murut.
Siis kaikki te, jotka FB-statuksista ja blogijutuista huolestuneina olette tänään kysyneet, että onhan kaikki ookoo.
On kaikki. Ja vaikka ei olisikaan ollut, niin nyt ainakin on, kun olette olemassa. Pus.
---------
Tänään soi kaikkien aikojen ystävyysbiisi, Simonin ja Garfunkelin Bridge over troubled water. Kaikkien aikojen asiat ovat kaikkien aikojen asioita yleensä juuri siksi, ettei niihin ole mitään lisättävää.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
tiistai 29. syyskuuta 2009
Ihan pihalla, sisäinen näkökulma
Haluaisin kuulua ihmislajiin, joka pysyy paikallaan sekä fyysisesti että henkisesti, hakee jännityksensä katsomalla televisiosta muiden ihmisten fiktiivisiä elämiä eikä kuuntele tarpeettomasti Perstuntumaansa. Tämä viheliäinen Perstuntuma kun noudattaa edelleen sen kaltaista aikataulua, että puolitoista vuotta yhtä ja samaa on aina tarpeeksi, ja kun tuntumalla aletaan raahata persusta ja siihen kiinnittyviä muita ruumiinosia paikasta toiseen, seuraa väistämättä...no, vaikka mitä. Mutta ainakin uupumus jo ennen kuin mitään raahausta on edes alkanut fyysisesti tapahtua.
En ole eronnut enkä edes eroamassa. Työpaikka, asunto, kaupunki ja suhtautuminen ihmisen biologiaan ja luovaan työhön vain agendalla tänään. Samalla kertaa.
Pari pikku juttua.
"Semmonen se meijän Laura on", tekstiviestitti täti, ja oli harmittavan oikeassa.
---------
Tänään soi Samuli Putron Hoidetaan kämppä Berliinistä. Elämässä pitää olla käännekohta.
En ole eronnut enkä edes eroamassa. Työpaikka, asunto, kaupunki ja suhtautuminen ihmisen biologiaan ja luovaan työhön vain agendalla tänään. Samalla kertaa.
Pari pikku juttua.
"Semmonen se meijän Laura on", tekstiviestitti täti, ja oli harmittavan oikeassa.
---------
Tänään soi Samuli Putron Hoidetaan kämppä Berliinistä. Elämässä pitää olla käännekohta.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Ihan pihalla
Toimin itse omien häideni floristina. Sulhanen oli hyvänä apuna, hänestä tuli mainio puolukanvarpujenkeräämiskuva häiden aattoiltana hämärtyvässä metsikössä. Avohoitopotilaaksi luulisi jos ei paremmin tietäisi.
Keräilin floristin toimissani tykötarpeita äitin piha-asioita sisälleen kätkevästä puulaatikosta ja katso, huomasin että sinne on joskus aikojen saatossa säilötty myös valtaosa omista ruukuistani, purkeistani ja purnukoistani. Tarkkaan ottaen silloin, kun muutin Pietarinkadulta tornikamariin. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut parvekkeeton elämä, mutta toiveikkaasti viime viikolla kääntelin sitäkin Petroskoista muuttokuorman mukana roudaamani pesusoikkoa, jossa on jokaisella parvekkeellani kasvanut lobeliaa ja orvokkeja, ja mietin että kunpa joskus pian taas.
Olen viikonloppuna maannut pääsääntöisesti sohvalla ja lukenut mainiota kirjaa nimeltä Puutarhanhoitoa poropeukaloille, joka on muuten sivumennen sanoen sikahyvä opus. Puutarhakirjojen lukeminen poikkeaa siinä mielessä keittokirjojen lukemisesta, että keittokirjojen anti on jäänyt minulta aina ja varsinkin nykyoloissa varsin teoreettiselle tasolle, kun taas parvekepuutarhuroinnissa olen objektiivisesti arvioiden menestynyt. Olen muun muassa kasvattanut kerran yhden viikkiläisen parvekkeen täyteen yksivuotista humalaa, ja se oli iso parveke. (Toim. huom. Edellinen virke sisältää itseironiaa. Mikään ei ole helpompaa kuin humalan kasvatus. Se kasvaa itsestään 25 cm päivässä, ja pienellä avustuksella puoli metriä.)
Halusin vähän aikaa sitten omakotitalon. Nyt olen niin rakastunut 1870-lukulaiseen rivitaloon, että haluaisinkin sen. Mutta siinä ei ole isoa pihaa, mihin saisi kukkapenkin ja kasvimaan. Onneksi apuun rientää 4H-yhdistys ja neljäntoista euron vuosivuokran hintaiset aarimaat. Aarille voisi tehdä oikeaoppisen neliosaisen kiertoviljelyjärjestelmän ja kasvattaa siellä vihanneksia, juureksia ja kukkia. Luultavasti palsta-aarilla tutustuisi paikallisiin venäläisiin, ja Nasulta voisi syksyllä vuokrata hillokellaritilaa käypään hintaan.
Nyt pitäisi vain jollain konstilla päästä sinne Mikkeliin.
Puoliso totesi äsken puhelimessa, että olisi pitänyt ryhtyä jo tänä kesänä sissiviljelijäksi. Meillä olisi ollut ihan joutava erään nimeltämainitsemattoman järjestön takapiha siihen tarkoitukseen.
Päätin juuri, että jos minulla ensi kesänä ei ole neljäntoista euron mikkeliläistä 4H-aaria, vapaamuurarit saavat kokoustauoillaan vilkuilla herra ja rouva J:n retiisipenkkiä.
---------
Tänään soi Zen Cafén Tuhannen kilometrin päässä. Vaikka ei nyt ihan tuhannen. Mutta ei se kilometrimäärä itse asiaan vaikuta. Eikä tuliaiseksi luvatut hirven kivekset.
Keräilin floristin toimissani tykötarpeita äitin piha-asioita sisälleen kätkevästä puulaatikosta ja katso, huomasin että sinne on joskus aikojen saatossa säilötty myös valtaosa omista ruukuistani, purkeistani ja purnukoistani. Tarkkaan ottaen silloin, kun muutin Pietarinkadulta tornikamariin. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut parvekkeeton elämä, mutta toiveikkaasti viime viikolla kääntelin sitäkin Petroskoista muuttokuorman mukana roudaamani pesusoikkoa, jossa on jokaisella parvekkeellani kasvanut lobeliaa ja orvokkeja, ja mietin että kunpa joskus pian taas.
Olen viikonloppuna maannut pääsääntöisesti sohvalla ja lukenut mainiota kirjaa nimeltä Puutarhanhoitoa poropeukaloille, joka on muuten sivumennen sanoen sikahyvä opus. Puutarhakirjojen lukeminen poikkeaa siinä mielessä keittokirjojen lukemisesta, että keittokirjojen anti on jäänyt minulta aina ja varsinkin nykyoloissa varsin teoreettiselle tasolle, kun taas parvekepuutarhuroinnissa olen objektiivisesti arvioiden menestynyt. Olen muun muassa kasvattanut kerran yhden viikkiläisen parvekkeen täyteen yksivuotista humalaa, ja se oli iso parveke. (Toim. huom. Edellinen virke sisältää itseironiaa. Mikään ei ole helpompaa kuin humalan kasvatus. Se kasvaa itsestään 25 cm päivässä, ja pienellä avustuksella puoli metriä.)
Halusin vähän aikaa sitten omakotitalon. Nyt olen niin rakastunut 1870-lukulaiseen rivitaloon, että haluaisinkin sen. Mutta siinä ei ole isoa pihaa, mihin saisi kukkapenkin ja kasvimaan. Onneksi apuun rientää 4H-yhdistys ja neljäntoista euron vuosivuokran hintaiset aarimaat. Aarille voisi tehdä oikeaoppisen neliosaisen kiertoviljelyjärjestelmän ja kasvattaa siellä vihanneksia, juureksia ja kukkia. Luultavasti palsta-aarilla tutustuisi paikallisiin venäläisiin, ja Nasulta voisi syksyllä vuokrata hillokellaritilaa käypään hintaan.
Nyt pitäisi vain jollain konstilla päästä sinne Mikkeliin.
Puoliso totesi äsken puhelimessa, että olisi pitänyt ryhtyä jo tänä kesänä sissiviljelijäksi. Meillä olisi ollut ihan joutava erään nimeltämainitsemattoman järjestön takapiha siihen tarkoitukseen.
Päätin juuri, että jos minulla ensi kesänä ei ole neljäntoista euron mikkeliläistä 4H-aaria, vapaamuurarit saavat kokoustauoillaan vilkuilla herra ja rouva J:n retiisipenkkiä.
---------
Tänään soi Zen Cafén Tuhannen kilometrin päässä. Vaikka ei nyt ihan tuhannen. Mutta ei se kilometrimäärä itse asiaan vaikuta. Eikä tuliaiseksi luvatut hirven kivekset.
perjantai 25. syyskuuta 2009
Minen kestä
Tässä ei ole mitään järkeä.
Saimme häälahjaksi summan X rahaa. Osa summasta oli sileinä seteleinä, yksi osa lahjasekkinä. Kanniskelin viikonlopun ja alkuviikon arvokirjekuorta käsinyssäkässäni, jota ei voi laukuksi kutsua, mutta kun havaitsin hävittäneeni jo kolmannen muistitikun kalenterivuoden aikana, totesimme ykskantaan että fyrkat on parempi säilöä pankin uumeniin.
Sitten käytiin keskustelu, jota en tässä vaivaudu yksityiskohtaisesti toistamaan, mutta se kulki niin kuin yleensä kaikki asioiden valintaa sisältävät keskustelumme: Ensin minä olen sitä mieltä, että minun pankkini Puolukka on paras ja tili kannattaa avata sinne. Hippi on sitä mieltä, että hänen pankkinsa Variksenmarja on parempi, avataan mieluummin sinne. (Sitten kuullaan "Variksenmarja on vakavarainen" -lausetta kyllästymiseen asti.) Päätetään lopulta avata tili pankki Mustaherukkaan, kompromissinomaisesti. H-hetken tullen minä alan selostaa, että voidaan ihan hyvin kyllä avata tili Variksenmarjapankkiin jos haluat, ja hippi vastaa sanomalla että ihan mainiosti hänelle käy Puolukkapankkikin. Nääs-nääs-nääs.
Lopputulos: angstia ja päättämättömyyttä.
No, marssimme lopulta sinne Variksenmarjaan, koska minä intän meistä intensiivisemmin ja olin lisäksi väsynyt ja nälkäinen eli kärttyisä jo valmiiksi. Pankit noin yleensä, alalajiin katsomatta, keräävät nykyisin ihmisiltä suunnattomia palvelumaksuja siitä, että ovat auki silloin, kun työssäkäyvät käyvät työssä, eli eivät palvele silloin, kun olisi aika palveluksia vastaanottaa. Niin Variksenmarjakin.
Astuimme sisään klo 16.20. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten kimppuumme iski Asiakaspalvelutoimihenkilö. Hän kysyi, mitä asiaa. Sanoin, että mentiin naikkariin ja nyt haluttaisiin avata tili. Onko sinulla ollut tiliä Variksenmarjassa, kysyi hän. Kuultuaan kieltävän vastauksen hankkeemme tyrmättiin oitis, koska sulkemisaikaan oli liian vähän aikaa. Eikä minulla, totta puhuen, olisi ollut vielä yhtään uutta henkilöllisyyttäni todistavaa dokumenttiakaan mukanani, joten siihen se yhteisen tilin avaus olisi viimeistään torpannut.
Pikapäätöksenä ilmoitimme halumme tallettaa rahat hipin jo olemassa olevalle tilille, pois nyssykkään taltioidusta kirjekuoresta kuleksimasta. Silloin taivas repesi, tai ainakin se suikale, joka piteli hermojani kasassa. Asiakaspalvelutoimihenkilö nimittäin lausui ääneen seuraavan kuolemattoman lauseen:
"Mutta kun me ei käsitellä täällä ollenkaan käteistä rahaa."
MitVit? Pankki, joka ei käsittele käteistä rahaa? Teki mieli kysyä, että MITÄ te sitten teette, mutta pureskelin kieltäni enkä sanonut mitään. Asiakaspalvelutoimihenkilö sen sijaan sanoi, että rautatieasemalla on konttori, joka ottaa vastaan sellaisiakin reliikkejä kuin euromääräiset setelit. Hän tarjoutui ojentamaan meille jonotusnumeron, jotta olisimme voineet tallettaa lahjasekin hipin tilille siellä, missä sillä hetkellä olimme, mutta jotenkin tuntui järjenvastaiselta jonottaa ensin yhdelle tiskille ja sitten 150 metrin päässä sijaitsevalle toiselle tiskille, joten hinauduimme niine hyvinemme kohti steissiä.
Sinne saavuttuamme tiskin takana istuva täti sanoi meille, että olemme juuri ratkaisevan minuutin myöhässä, setelien talletus onnistuu kyllä mutta lahjasekkien talletusaika umpeutui juuri tämän päivän osalta. Haluatteko tulla huomenna uudestaan?
Silloin en enää edes purrut kieltäni. Olin täysin mykistynyt muutenkin.
Jossain on ihan takuulla joku, joka on suunnitellut tämän palvelukonseptin. Hän on luultavasti miettinyt tehokkuutta ja kustannuksia, erilaisia ratkaisuja eri segmenteille ja pohtinut myös sitä, miten asiakkaat saisi keskittämään asiointia juuri Variksenmarjapankkiin.
Konseptia miettiessä olisi ehkä kannattanut valmistaa myös pari konttorin ulko-oveen kiinnitettävää suurta varoituskylttiä. Toisessa voisi lukea vaikkapa "Tämä on pankki, jossa ei vastaanoteta rahaa." Toiseen voisi kirjoittaa, että "Olemme auki myöhäisiltaan, mutta jos haluat palvelua, tule aamulla uudestaan."
Olen liian vanha elämään tässä järjettömässä maailmassa. Haluan Mikkeliin, jossa kaikki olisi varmasti yksinkertaisempaa, ainakin jos asuisi 1870-luvulla rakennetussa maailman ihanimmassa talossa.
---------
Tänään soi Janne Laurilan debyyttialbumi Kultaisia pisteitä. Ja samalla täällä vanha, vanha ihminen muistelee nuoruuttaan ja erästä syntymäpäivämatkaa Pietarin kaupunkiin.
Saimme häälahjaksi summan X rahaa. Osa summasta oli sileinä seteleinä, yksi osa lahjasekkinä. Kanniskelin viikonlopun ja alkuviikon arvokirjekuorta käsinyssäkässäni, jota ei voi laukuksi kutsua, mutta kun havaitsin hävittäneeni jo kolmannen muistitikun kalenterivuoden aikana, totesimme ykskantaan että fyrkat on parempi säilöä pankin uumeniin.
Sitten käytiin keskustelu, jota en tässä vaivaudu yksityiskohtaisesti toistamaan, mutta se kulki niin kuin yleensä kaikki asioiden valintaa sisältävät keskustelumme: Ensin minä olen sitä mieltä, että minun pankkini Puolukka on paras ja tili kannattaa avata sinne. Hippi on sitä mieltä, että hänen pankkinsa Variksenmarja on parempi, avataan mieluummin sinne. (Sitten kuullaan "Variksenmarja on vakavarainen" -lausetta kyllästymiseen asti.) Päätetään lopulta avata tili pankki Mustaherukkaan, kompromissinomaisesti. H-hetken tullen minä alan selostaa, että voidaan ihan hyvin kyllä avata tili Variksenmarjapankkiin jos haluat, ja hippi vastaa sanomalla että ihan mainiosti hänelle käy Puolukkapankkikin. Nääs-nääs-nääs.
Lopputulos: angstia ja päättämättömyyttä.
No, marssimme lopulta sinne Variksenmarjaan, koska minä intän meistä intensiivisemmin ja olin lisäksi väsynyt ja nälkäinen eli kärttyisä jo valmiiksi. Pankit noin yleensä, alalajiin katsomatta, keräävät nykyisin ihmisiltä suunnattomia palvelumaksuja siitä, että ovat auki silloin, kun työssäkäyvät käyvät työssä, eli eivät palvele silloin, kun olisi aika palveluksia vastaanottaa. Niin Variksenmarjakin.
Astuimme sisään klo 16.20. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten kimppuumme iski Asiakaspalvelutoimihenkilö. Hän kysyi, mitä asiaa. Sanoin, että mentiin naikkariin ja nyt haluttaisiin avata tili. Onko sinulla ollut tiliä Variksenmarjassa, kysyi hän. Kuultuaan kieltävän vastauksen hankkeemme tyrmättiin oitis, koska sulkemisaikaan oli liian vähän aikaa. Eikä minulla, totta puhuen, olisi ollut vielä yhtään uutta henkilöllisyyttäni todistavaa dokumenttiakaan mukanani, joten siihen se yhteisen tilin avaus olisi viimeistään torpannut.
Pikapäätöksenä ilmoitimme halumme tallettaa rahat hipin jo olemassa olevalle tilille, pois nyssykkään taltioidusta kirjekuoresta kuleksimasta. Silloin taivas repesi, tai ainakin se suikale, joka piteli hermojani kasassa. Asiakaspalvelutoimihenkilö nimittäin lausui ääneen seuraavan kuolemattoman lauseen:
"Mutta kun me ei käsitellä täällä ollenkaan käteistä rahaa."
MitVit? Pankki, joka ei käsittele käteistä rahaa? Teki mieli kysyä, että MITÄ te sitten teette, mutta pureskelin kieltäni enkä sanonut mitään. Asiakaspalvelutoimihenkilö sen sijaan sanoi, että rautatieasemalla on konttori, joka ottaa vastaan sellaisiakin reliikkejä kuin euromääräiset setelit. Hän tarjoutui ojentamaan meille jonotusnumeron, jotta olisimme voineet tallettaa lahjasekin hipin tilille siellä, missä sillä hetkellä olimme, mutta jotenkin tuntui järjenvastaiselta jonottaa ensin yhdelle tiskille ja sitten 150 metrin päässä sijaitsevalle toiselle tiskille, joten hinauduimme niine hyvinemme kohti steissiä.
Sinne saavuttuamme tiskin takana istuva täti sanoi meille, että olemme juuri ratkaisevan minuutin myöhässä, setelien talletus onnistuu kyllä mutta lahjasekkien talletusaika umpeutui juuri tämän päivän osalta. Haluatteko tulla huomenna uudestaan?
Silloin en enää edes purrut kieltäni. Olin täysin mykistynyt muutenkin.
Jossain on ihan takuulla joku, joka on suunnitellut tämän palvelukonseptin. Hän on luultavasti miettinyt tehokkuutta ja kustannuksia, erilaisia ratkaisuja eri segmenteille ja pohtinut myös sitä, miten asiakkaat saisi keskittämään asiointia juuri Variksenmarjapankkiin.
Konseptia miettiessä olisi ehkä kannattanut valmistaa myös pari konttorin ulko-oveen kiinnitettävää suurta varoituskylttiä. Toisessa voisi lukea vaikkapa "Tämä on pankki, jossa ei vastaanoteta rahaa." Toiseen voisi kirjoittaa, että "Olemme auki myöhäisiltaan, mutta jos haluat palvelua, tule aamulla uudestaan."
Olen liian vanha elämään tässä järjettömässä maailmassa. Haluan Mikkeliin, jossa kaikki olisi varmasti yksinkertaisempaa, ainakin jos asuisi 1870-luvulla rakennetussa maailman ihanimmassa talossa.
---------
Tänään soi Janne Laurilan debyyttialbumi Kultaisia pisteitä. Ja samalla täällä vanha, vanha ihminen muistelee nuoruuttaan ja erästä syntymäpäivämatkaa Pietarin kaupunkiin.
torstai 24. syyskuuta 2009
Voisiko joku kertoa minulle kuka olen?
Olen juuri askaroinut pitkän tovin Bloggerin parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta saanut käyttäjätunnukseksi muutettua uuden sähköpostiosoitteeni. Toimenpide edellytti sitä, että kutsuin itse itseni oman blogini kirjoittajaksi, annoin kaksoisitselleni administraattorioikeudet ja sitten äidinmurhatyyliin deletoin alkuperäisen itseni pois blogini kirjoittajakokoonpanosta.
Kukaan ei kertonut, että sukunimen vaihtaminen aiheuttaa näin monimutkaisia identiteettikikkailuja. Ei ihme, että näen öisin painajaisia, joissa työhuoneeni oveen on kiinnitetty Sucksdorff-nimilappu eikä kukaan suostu ottamaan sitä siitä pois vaikka yritän tehdä vaihtokauppoja sekä uudella että vanhalla sukunimellä.
Toim. huom. Muuan Sucksdorff asui ennen alakerrassani ja kuljin hissittömässä talossa melko usein, käytännössä päivittäin, hänen ulko-ovensa ohi. Sukunimi vetosi pimeään huumorintajuuni ja sai aikaan jokapäiväistä hihitystä. Sucksdorff-parka, onneksi painajaiseni kostavat nyt hänen puolestaan.
---------
Tänään soi itseoikeutetusti Ismo Alangon Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen.
Kukaan ei kertonut, että sukunimen vaihtaminen aiheuttaa näin monimutkaisia identiteettikikkailuja. Ei ihme, että näen öisin painajaisia, joissa työhuoneeni oveen on kiinnitetty Sucksdorff-nimilappu eikä kukaan suostu ottamaan sitä siitä pois vaikka yritän tehdä vaihtokauppoja sekä uudella että vanhalla sukunimellä.
Toim. huom. Muuan Sucksdorff asui ennen alakerrassani ja kuljin hissittömässä talossa melko usein, käytännössä päivittäin, hänen ulko-ovensa ohi. Sukunimi vetosi pimeään huumorintajuuni ja sai aikaan jokapäiväistä hihitystä. Sucksdorff-parka, onneksi painajaiseni kostavat nyt hänen puolestaan.
---------
Tänään soi itseoikeutetusti Ismo Alangon Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen.
tiistai 22. syyskuuta 2009
Lemmenpurren saapumisesta sormusten satamaan
Hetskua lainaten: menin naimisiin, ja sinne oli yllättävän helppo mennä.
Häät olivat tietenkin katastrofi. Kaikki meni pieleen: sulhasen sikaflunssa oli H-hetkellä edennyt räänkirnuamisvaiheeseen, morsiolla oli kurkku kipeä ja nokka tukossa. Edellisenä iltana iski paniikki, ja seremonian alkuun yltiöoptimistisesti kirjoitettu ohjelmanumero nimeltä Samuli Putron Mitäpä jos -biisi hääparin laulamana possupelimannin haitarisäestyksen ja stunt-laulun kera päätettiin heivata myöhemmin esitettäväksi. Pihlajanmarjoista olikin jo puhetta ja kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat pudottelivat valkoiselle liinalle matoja, joita Nasu-possu joutui luonteensa vastaisesti keräämään liinalta pois. Yön pimeinä tunteina väkerretty Ifolorin valokuvakirja ei saapunut ajoissa tuotannossa ilmenneen poikkeuksellisen virheen vuoksi ja zakuska-lautaselta puuttui hirvimakkara. Pelimanni oli kännissä, kaksi treenattua biisiä unohtui esittää kokonaan, häävalssin aikana tuli epäesteettinen hiki ja juhlien ainut lapsi ei istunut viittä tuntia sievästi paikallaan kiharat ojossa vaan haahuili ympäriinsä ja huusi kovaäänisesti mmmmummmmmoa morsiamen äidin puheen aikana.
Ja sen kun piti olla elämämme täydellisin päivä!
No, itse asiassa ja vakavasti puhuen kävi vähän vahingossa niin, että vaikka ei yhtään yritetty, hääpäivästä tuli ihana ja ikimuistoinen. Sulhanen kirnusi ja morsian niisti, mutta ei häiriöksi asti. Seremonia oli lyhyt ja ytimekäs ja mummoja itkettävä. Mitäpä jos kuulosti hyvälle juuri siinä kohtaa missä se lopulta esitettiin, ja johti siihen, että Trio Peräkamari on nyt tilattu esiintymään pikkuveljen joskus koittaviin häihin. Matoja tai ei, kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat näyttivät kauniilta sinkkiämpäreissä eikä se pelimannikaan oikeasti kännissä ollut. Haahuileva lapsi herätti hilpeyttä ja hänen viihdyttämisekseen kajautettiin häiden ensimmäisenä ohjelmanumerona koko juhlaväen voimin ja haitarin säestyksellä Piippolan vaarilla oli talo. Ehkä vähän epätraditionaalista, mutta pieni kunniavieras ainakin viihtyi.
Juhlat olivat omannäköiset, miljöö kaunis, paikalla sopiva määrä perhettä ja sukua. Paljon laulua ja sopivasti hyvää ruokaa ja juomaa. Ja aika monta ajatusta siitä, että naimisiinmenon kaltaisia asioita kannattaa toteuttaa juuri niin kuin itsestä parhaalle tuntuu, viitata kintaalla niille perinteille jotka eivät istu omaan ideologiaan ja napsia mukaan ne, jotka hyviltä vaikuttavat.
Luulen, että sama resepti pätee myös häiden jälkeiseen elämään.
---------
Tänään soi Eppu Normaalin kappale, jossa kerrotaan influenssapotilaalle hyödyllistä tietoa siitä, mihin sauna, terva & viina -kolmion terva-ainesosaa voi käyttää.
Häät olivat tietenkin katastrofi. Kaikki meni pieleen: sulhasen sikaflunssa oli H-hetkellä edennyt räänkirnuamisvaiheeseen, morsiolla oli kurkku kipeä ja nokka tukossa. Edellisenä iltana iski paniikki, ja seremonian alkuun yltiöoptimistisesti kirjoitettu ohjelmanumero nimeltä Samuli Putron Mitäpä jos -biisi hääparin laulamana possupelimannin haitarisäestyksen ja stunt-laulun kera päätettiin heivata myöhemmin esitettäväksi. Pihlajanmarjoista olikin jo puhetta ja kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat pudottelivat valkoiselle liinalle matoja, joita Nasu-possu joutui luonteensa vastaisesti keräämään liinalta pois. Yön pimeinä tunteina väkerretty Ifolorin valokuvakirja ei saapunut ajoissa tuotannossa ilmenneen poikkeuksellisen virheen vuoksi ja zakuska-lautaselta puuttui hirvimakkara. Pelimanni oli kännissä, kaksi treenattua biisiä unohtui esittää kokonaan, häävalssin aikana tuli epäesteettinen hiki ja juhlien ainut lapsi ei istunut viittä tuntia sievästi paikallaan kiharat ojossa vaan haahuili ympäriinsä ja huusi kovaäänisesti mmmmummmmmoa morsiamen äidin puheen aikana.
Ja sen kun piti olla elämämme täydellisin päivä!
No, itse asiassa ja vakavasti puhuen kävi vähän vahingossa niin, että vaikka ei yhtään yritetty, hääpäivästä tuli ihana ja ikimuistoinen. Sulhanen kirnusi ja morsian niisti, mutta ei häiriöksi asti. Seremonia oli lyhyt ja ytimekäs ja mummoja itkettävä. Mitäpä jos kuulosti hyvälle juuri siinä kohtaa missä se lopulta esitettiin, ja johti siihen, että Trio Peräkamari on nyt tilattu esiintymään pikkuveljen joskus koittaviin häihin. Matoja tai ei, kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat näyttivät kauniilta sinkkiämpäreissä eikä se pelimannikaan oikeasti kännissä ollut. Haahuileva lapsi herätti hilpeyttä ja hänen viihdyttämisekseen kajautettiin häiden ensimmäisenä ohjelmanumerona koko juhlaväen voimin ja haitarin säestyksellä Piippolan vaarilla oli talo. Ehkä vähän epätraditionaalista, mutta pieni kunniavieras ainakin viihtyi.
Juhlat olivat omannäköiset, miljöö kaunis, paikalla sopiva määrä perhettä ja sukua. Paljon laulua ja sopivasti hyvää ruokaa ja juomaa. Ja aika monta ajatusta siitä, että naimisiinmenon kaltaisia asioita kannattaa toteuttaa juuri niin kuin itsestä parhaalle tuntuu, viitata kintaalla niille perinteille jotka eivät istu omaan ideologiaan ja napsia mukaan ne, jotka hyviltä vaikuttavat.
Luulen, että sama resepti pätee myös häiden jälkeiseen elämään.
---------
Tänään soi Eppu Normaalin kappale, jossa kerrotaan influenssapotilaalle hyödyllistä tietoa siitä, mihin sauna, terva & viina -kolmion terva-ainesosaa voi käyttää.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Laura ja Panu 19.9.2009 klo 16.00 Imatran Valtionhotellissa lähimpien läsnäollessa
Juhlaan, onneen, unten tuudittamaan
ehti kerran kohtalo valssin pyörteisiin
meidät saattelemaan.
Myrskyyn, viimaan, tuuleen loputtomaan
tahtoi meidät kaksi näin vierekkäin
tietä pitkää kulkemaan.
Ei ihminen paljon ole ilman rakkauttaan.
Ihmissydän tarvitsee toisen sydämen
sykkimään hiljaa itseänsä vasten.
Päivät vierii, vuodet kiitävät pois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois!
---------
Tänään soi Unelman häävalssi - Teema Markku Pölösen elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä
Säv. Vesa Mäkinen, san. Heikki Salo, toteutus tänään: Nasu ja haitari.
ehti kerran kohtalo valssin pyörteisiin
meidät saattelemaan.
Myrskyyn, viimaan, tuuleen loputtomaan
tahtoi meidät kaksi näin vierekkäin
tietä pitkää kulkemaan.
Ei ihminen paljon ole ilman rakkauttaan.
Ihmissydän tarvitsee toisen sydämen
sykkimään hiljaa itseänsä vasten.
Päivät vierii, vuodet kiitävät pois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois!
---------
Tänään soi Unelman häävalssi - Teema Markku Pölösen elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä
Säv. Vesa Mäkinen, san. Heikki Salo, toteutus tänään: Nasu ja haitari.
torstai 17. syyskuuta 2009
TJ 2
Väliaikatietoja hääjärjestelyistä:
- Trendikäs morsian pukeutuu vuoden 2009 syyshäissä violetteihin sukkahousuihin ja sikainfluenssaan.
- Onneksi ei valittu häille pihlajanmarjateemaa: Ruokapöydän koristeeksi aiotut pihlajanmarjat äitin pihapuusta ovat kuulemma päätyneet pikkulintujen ravinnoksi. Hääteemattomuus mahdollistaa kuitenkin jouston ja äkkikäännökset, joten pihlajanmarjat voinee korvata puolukoilla tai ruusun kiulukoilla.
- Sulhanen on piilottanut morsiamen huomenlahjan niin nerokkaaseen paikkaan, ettei löydä sitä itsekään.
- Rakkaus kukoistaa. Muulla ei liene mitään väliä.
---------
Tänään soi valikoitu otos lauluvihkosesta nimeltä Hääjatkojen Haitarikaraoke.
- Trendikäs morsian pukeutuu vuoden 2009 syyshäissä violetteihin sukkahousuihin ja sikainfluenssaan.
- Onneksi ei valittu häille pihlajanmarjateemaa: Ruokapöydän koristeeksi aiotut pihlajanmarjat äitin pihapuusta ovat kuulemma päätyneet pikkulintujen ravinnoksi. Hääteemattomuus mahdollistaa kuitenkin jouston ja äkkikäännökset, joten pihlajanmarjat voinee korvata puolukoilla tai ruusun kiulukoilla.
- Sulhanen on piilottanut morsiamen huomenlahjan niin nerokkaaseen paikkaan, ettei löydä sitä itsekään.
- Rakkaus kukoistaa. Muulla ei liene mitään väliä.
---------
Tänään soi valikoitu otos lauluvihkosesta nimeltä Hääjatkojen Haitarikaraoke.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Interaktiivisen demokratian varjopuolia
Blogissani oli taannoin mahdollisuus äänestää keväästä asti mielessä olleen pulman puolesta tai sitä vastaan. Kysymys oli siis sukunimestäni ensi lauantain jälkeen.
Blogini lukijat kannattivat selvin numeroin modernia lähestymistapaa: 2000-luvulla nainen pitäköön oman nimensä avioon astuessaan. Pidin erityisesti sen lukijan kommentista, joka kuitenkin muistutti että miehen - nimitäin isän - nimi se säilyttämisen arvoinen oma nimikin yleensä on. Pikkusysterin perhe taitaa olla ainoa tuttavapiirissäni, jossa äiti ja lapset ovat samalla sukunimellä varustettua ja isällä on eri nimi. Mutta pikkusysterin perheellä nyt on muutenkin kadehdittava tapa tehdä elämässä omannäköisiä ratkaisuja niiden kaikkein yleisimpien ja tavanomaisimpien kaavojen sijasta.
2000-lukulainen lähestymistapa on hyvä. 33-vuotiaan identiteetti on jo aika luutunut myös sellaisten epäolennaisten pikku yksityiskohtien osalta, mitä sukunimi edustaa. Oman nimen pitäminen on myös kannanotto kaikkea sitä naisen sortamisen historiaa vastaan, mikä painolastinamme edelleen hartioita lytistää - en kukaan enää avioituessaan siirry miehen omaisuudeksi edes näennäisesti. Ja kuka niitä kaikkia passeja ja ajokortteja ja sähköpostiosoitteita ja käynti- ja pankki- ja plussa- ja bonuskorttejakaan jaksaa ruveta vaihtamaan.
Minulla on tapana elämässä tehdä suuria ja pieniäkin päätöksiä fiilispohjaisesti. Silloin ei vältämättä tule noudattaneeksi hyviä lähestymistapoja, mutta ainakin niiden päätösten kanssa on varsin helppo tulla toimeen usein jopa silloin, kun päätöksenteon hetkestä on jo aikaa vierinyt. Ja siksi blogiraadin, emansipaation ja ennen muuta käytännön järkisyiden vastaisesti vietän nyt viimeistä viikkoani tällä nykyisellä nimellä varustettuna.
Ensi viikolla vaihdan niitä halvatun kortteja ja yritän tottua uuteen nimeeni. Lohduttaudun sillä, että Levoton Tuhkimo -biisistä väännetty lempinimi saapuu pian minunkin ulottuvilleni.
---------
Tänään soi CMX telkkarissa. Onpa hyvvee.
Blogini lukijat kannattivat selvin numeroin modernia lähestymistapaa: 2000-luvulla nainen pitäköön oman nimensä avioon astuessaan. Pidin erityisesti sen lukijan kommentista, joka kuitenkin muistutti että miehen - nimitäin isän - nimi se säilyttämisen arvoinen oma nimikin yleensä on. Pikkusysterin perhe taitaa olla ainoa tuttavapiirissäni, jossa äiti ja lapset ovat samalla sukunimellä varustettua ja isällä on eri nimi. Mutta pikkusysterin perheellä nyt on muutenkin kadehdittava tapa tehdä elämässä omannäköisiä ratkaisuja niiden kaikkein yleisimpien ja tavanomaisimpien kaavojen sijasta.
2000-lukulainen lähestymistapa on hyvä. 33-vuotiaan identiteetti on jo aika luutunut myös sellaisten epäolennaisten pikku yksityiskohtien osalta, mitä sukunimi edustaa. Oman nimen pitäminen on myös kannanotto kaikkea sitä naisen sortamisen historiaa vastaan, mikä painolastinamme edelleen hartioita lytistää - en kukaan enää avioituessaan siirry miehen omaisuudeksi edes näennäisesti. Ja kuka niitä kaikkia passeja ja ajokortteja ja sähköpostiosoitteita ja käynti- ja pankki- ja plussa- ja bonuskorttejakaan jaksaa ruveta vaihtamaan.
Minulla on tapana elämässä tehdä suuria ja pieniäkin päätöksiä fiilispohjaisesti. Silloin ei vältämättä tule noudattaneeksi hyviä lähestymistapoja, mutta ainakin niiden päätösten kanssa on varsin helppo tulla toimeen usein jopa silloin, kun päätöksenteon hetkestä on jo aikaa vierinyt. Ja siksi blogiraadin, emansipaation ja ennen muuta käytännön järkisyiden vastaisesti vietän nyt viimeistä viikkoani tällä nykyisellä nimellä varustettuna.
Ensi viikolla vaihdan niitä halvatun kortteja ja yritän tottua uuteen nimeeni. Lohduttaudun sillä, että Levoton Tuhkimo -biisistä väännetty lempinimi saapuu pian minunkin ulottuvilleni.
---------
Tänään soi CMX telkkarissa. Onpa hyvvee.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Melkein unohtui...
...kirjoittaa blogiteksti vain Tänään soi -osuuden vuoksi.
Tekstiosuutena voisi kertoa vaikka sen, että tämän päiväisen sähköpostikirjeenvaihdon perusteella tulossa on Trio Peräkamarin keikka eikä suinkaan mikään hääjuhlallisuus. "Joo, ja tanssi-improvisaatiota, pantomiimia ynnä muuta performanssia mukaan."
Ehdottomasti juuri niin. Kuusi aamua showtimeen.
---------
Tänään soi Essi Wuorelan iki-ihastuttava Naimisiin. Dididididiudiu. Viikon päästä launataina.
EDIT: Spotifystä löytyy myös tekno-remix yllä olevasta Suomi-iskelmän legendasta. Dididididiudiu-osa on siinä korvattu Tytytytytytytyyy-osalla.
Tekstiosuutena voisi kertoa vaikka sen, että tämän päiväisen sähköpostikirjeenvaihdon perusteella tulossa on Trio Peräkamarin keikka eikä suinkaan mikään hääjuhlallisuus. "Joo, ja tanssi-improvisaatiota, pantomiimia ynnä muuta performanssia mukaan."
Ehdottomasti juuri niin. Kuusi aamua showtimeen.
---------
Tänään soi Essi Wuorelan iki-ihastuttava Naimisiin. Dididididiudiu. Viikon päästä launataina.
EDIT: Spotifystä löytyy myös tekno-remix yllä olevasta Suomi-iskelmän legendasta. Dididididiudiu-osa on siinä korvattu Tytytytytytytyyy-osalla.
lauantai 12. syyskuuta 2009
Kirjoitan teille kotimaastani
Ranskalaisen Henri Michaux on kirjoittanut kiitetyn proosarunon otsikolla Kirjoitan teille kaukaisesta maasta.
Minä kirjoitin äsken, käskystä, elämäni ensimmäisen proosarunon otsikolla Kirjoitan teille kotimaastani. Blogger ei osaa asetella sitä oikein, mutta tässä se kuitenkin on, vasen suora -asettelulla.
kun viimeisen kerran palasin
en enää tuntenut palaavani kylmäsäilytystilaan
katsoin Helsinki-Vantaalla pään päällä kaartuvaa omaa taivasta
autot eivät olleet isoja ja mustia vaan pieniä ja värikkäitä
Meni tovi
sitten huomasin ratkaisevan epäkohdan
Rakkautta toteutetaan tääällä
pukemalla sulhanen kaksitoistaosaiseen lainasakettiin
maalaamalla morsiamen muovisiin kynsiin pieniä kukkasia
pienenpieniä muovikukkasia
Ja sulhanen muuttuu harmaaksi ja hajoaa
lainasakettinsa sisällä
kaoliniittisaveksi ja liiduksi, marmoripölyksi, kipsiksi, titaanioksidiksi
eikä pala enää kirkkaalla liekillä
vaan muuttuu tuhkaksi
tuhkaa enemmän kuin palaa
Morsian raahaa sormissaan muovikynsien pieniä kukkasia
jotka ovat niin raskaat kantaa että morsiamen kädet
venyvät ja vanuvat ja viruvat
kunnes yltävät maahan saakka
kietoutuvat jalkoihin, saavat morsiamen kompastumaan
ja pienet muovikukkaset alkavat lisääntyä ja lopulta
peittävät morsiamen alleen
eikä häntä enää näe
kukaan ei enää kirjoita hänestä uutta säkeistöä
Täällä me kaikki olemme lukutaitoisia
ja jokainen lapsistammekin on
Ne oppivat asioita niin että PISA-tutkimuksen asteikko loppuu kesken
ylistävästä laidasta
Mutta kukaan ei ole kirjannut opetussuunnitelmaan
että rakkautta ei voi toteuttaa
rakkauteen on sisäänrakennettuna se että
rakkaus toteutuu itse
rakkaus toteutuu omavaltaisesti
rakkaus toteutuu
vain
silloin
kun
sitä
itseään
sattuu
huvittamaan
---------
Tänään inspiraation lähteenä soi CMX:n Talvikuningas-teos. Kiitos siitä.
Minä kirjoitin äsken, käskystä, elämäni ensimmäisen proosarunon otsikolla Kirjoitan teille kotimaastani. Blogger ei osaa asetella sitä oikein, mutta tässä se kuitenkin on, vasen suora -asettelulla.
kun viimeisen kerran palasin
en enää tuntenut palaavani kylmäsäilytystilaan
katsoin Helsinki-Vantaalla pään päällä kaartuvaa omaa taivasta
autot eivät olleet isoja ja mustia vaan pieniä ja värikkäitä
Meni tovi
sitten huomasin ratkaisevan epäkohdan
Rakkautta toteutetaan tääällä
pukemalla sulhanen kaksitoistaosaiseen lainasakettiin
maalaamalla morsiamen muovisiin kynsiin pieniä kukkasia
pienenpieniä muovikukkasia
Ja sulhanen muuttuu harmaaksi ja hajoaa
lainasakettinsa sisällä
kaoliniittisaveksi ja liiduksi, marmoripölyksi, kipsiksi, titaanioksidiksi
eikä pala enää kirkkaalla liekillä
vaan muuttuu tuhkaksi
tuhkaa enemmän kuin palaa
Morsian raahaa sormissaan muovikynsien pieniä kukkasia
jotka ovat niin raskaat kantaa että morsiamen kädet
venyvät ja vanuvat ja viruvat
kunnes yltävät maahan saakka
kietoutuvat jalkoihin, saavat morsiamen kompastumaan
ja pienet muovikukkaset alkavat lisääntyä ja lopulta
peittävät morsiamen alleen
eikä häntä enää näe
kukaan ei enää kirjoita hänestä uutta säkeistöä
Täällä me kaikki olemme lukutaitoisia
ja jokainen lapsistammekin on
Ne oppivat asioita niin että PISA-tutkimuksen asteikko loppuu kesken
ylistävästä laidasta
Mutta kukaan ei ole kirjannut opetussuunnitelmaan
että rakkautta ei voi toteuttaa
rakkauteen on sisäänrakennettuna se että
rakkaus toteutuu itse
rakkaus toteutuu omavaltaisesti
rakkaus toteutuu
vain
silloin
kun
sitä
itseään
sattuu
huvittamaan
---------
Tänään inspiraation lähteenä soi CMX:n Talvikuningas-teos. Kiitos siitä.
Jälleennäkemisiä
Tapasin tänään entiset kollegat Moskovasta. Ruotsalaisen, joka on nyt postilla Helsingissä ja belgialaisen, joka on juuri muuttanut Tallinnaan. Oli melko tyrmäävää nähdä nämä leidit muina naisina istumassa Espalla Kämpin terassilla, kun edellisen kerran oli hyvästellyt ne Moskovassa Vanhalla Arbatilla.
Merkittäköön pöytäkirjaan, että jos englantia ei käytä noin vuoteen, sitä on aika mielenkiintoista ryhtyä yks kaks taas suoltamaan.
Tapaaminen nosti esille paljon kaikuja entisestä elämästä. Se oli hyvää elämää, paikoitellen sekin. Ainakin tutustui mielenkiintoisin ihmisiin. Jollakin tavalla juurettoman kulkurin valinta olisi saattanut jäädä kummittelemaan mieleen, ellei entisten kollegojen, nykyistenkin kulkureiden, juttuja kuunnellessa olo olisi ollut yksinomaan helpottunut. Minun ei tarvitse, minä voin jäädä paikalleni.
Tai muuttaa Mikkeliin ja juurtua sinne.
---------
Tänään soi uusi tuttavuus Lenka ja biisi The Show, joka osoittautuikin vanhaksi tuttavuudeksi. Musiikin taustalukemisena taidokasta kuvausta rappioalkoholismista eli Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella.
Merkittäköön pöytäkirjaan, että jos englantia ei käytä noin vuoteen, sitä on aika mielenkiintoista ryhtyä yks kaks taas suoltamaan.
Tapaaminen nosti esille paljon kaikuja entisestä elämästä. Se oli hyvää elämää, paikoitellen sekin. Ainakin tutustui mielenkiintoisin ihmisiin. Jollakin tavalla juurettoman kulkurin valinta olisi saattanut jäädä kummittelemaan mieleen, ellei entisten kollegojen, nykyistenkin kulkureiden, juttuja kuunnellessa olo olisi ollut yksinomaan helpottunut. Minun ei tarvitse, minä voin jäädä paikalleni.
Tai muuttaa Mikkeliin ja juurtua sinne.
---------
Tänään soi uusi tuttavuus Lenka ja biisi The Show, joka osoittautuikin vanhaksi tuttavuudeksi. Musiikin taustalukemisena taidokasta kuvausta rappioalkoholismista eli Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Eskaloituva kotitalousdilemma
Meillä on ollut tällä viikolla neljä henkeä ja kaksi koneellista kolmatta päivää sitkeästi märkänä pysyttelevää pyykkiä 28 neliössä.
Siinä ei ole yhtään henkeä mutta tasan kaksi koneellista märkää pyykkiä liikaa.
Ilmeisesti ilman kosteusaste on näin syksyllä jotenkin ylitsepääsemätön vanhalle ja luvalla sanoen parhaat päivänsä nähneelle vuokraemännän pesukoneelle. Aiemmassa postauksessa mainittu huushollin lämpövarastointi jatkuu vuodenajasta huolimatta edelleen, joten melko trooppisissa oloissa on elelety.
Ahdinkoon on tullut jos jonkinlaista lohdutusta ja ratkaisuehdotusta. Eräs kertoi, että voisin kutsua kotona meneillään olevaa tukalaa tilannetta ilmastonmuutosta käsitteleväksi osallistavaksi installaatioperformanssiksi nimeltä "Suomi 2059". Toinen tarjosi uudenkarheaa mutta nykyisen sijaintinsa huomioiden väärästä ilmansuunnasta täytettävää pesukonetta, jossa on teholinko. Ja kolmas muistutti, että Mikkelissä on pihalla narut!
Mikkeli, tuo kaukana siintävä maanpäällinen paratiisi. Kotoisa savo-karjalainen sielunmaisema. Viehättäviä puutaloja. Pienen kaupungin edut - polkupyörällä jokapaikkaan, myös lavatansseihin. Lyhyt matka mökille, äiti ja anoppi ja muut heihin liitettävät perhehenkilöt myös siedettävän ajomatkan päässä. Nasu naapurissa. Naisvoimistelijoiden jumppaa. Ja puoliso, josta Mikkeli kirvoittaa ehtymättömän varaston aina yhtä säkenöiviä ja mielenkiintoisia inttijuttuja.
Nojoo. Viimeinen ei kyllä pidä paikkaansa, mutta joku pitkä lause siihen piti rakentaa, vaikka sitten totuudenvastaisesti. Tällaista se on, kun "korkeatasoinen puoliammattilainen" kirjoittaa.
Mikkelissä olisi unelmien keltainen talo, jonka pihassa voisi kuivattaa pyykkiä. Sinne voisi hankkia myös uuden tuttavuuteni, ilmalämpöpumpun, joka jollain ihmeen konstilla onnistuu ujuttautumaan tällä hetkellä kaikkiin huushollissamme käytyihin keskusteluihin. Ennen tätä kesää en edes tiennyt, mikä moinen on. "Jääkaappi väärinpäin", selitti puoliso. Ilmalämpöpumpulla voisi viilentää unelmien keltaisen talon niin, etteivät vieraat kohtaisi akuuttia lämpöhalvausta joka kerta ovesta sisään astuessaan.
Mikkeli, onnenmaa. Kuinka sinut saavuttaisimme?
---------
Tänään soi keskiviikkona Savoy-teatterissa konsertoinut The Ukulele Orchestra of Great Britain. Erittäin mainio bändi, jonka ironinen ote varsinkin populäärimusiikin loputtomaan samojen sointujen kierrätykseen osui ja upposi allekirjoittaneeseen kuulijaan. Lisää aiheesta viikon ajan kuultavissa täällä.
Siinä ei ole yhtään henkeä mutta tasan kaksi koneellista märkää pyykkiä liikaa.
Ilmeisesti ilman kosteusaste on näin syksyllä jotenkin ylitsepääsemätön vanhalle ja luvalla sanoen parhaat päivänsä nähneelle vuokraemännän pesukoneelle. Aiemmassa postauksessa mainittu huushollin lämpövarastointi jatkuu vuodenajasta huolimatta edelleen, joten melko trooppisissa oloissa on elelety.
Ahdinkoon on tullut jos jonkinlaista lohdutusta ja ratkaisuehdotusta. Eräs kertoi, että voisin kutsua kotona meneillään olevaa tukalaa tilannetta ilmastonmuutosta käsitteleväksi osallistavaksi installaatioperformanssiksi nimeltä "Suomi 2059". Toinen tarjosi uudenkarheaa mutta nykyisen sijaintinsa huomioiden väärästä ilmansuunnasta täytettävää pesukonetta, jossa on teholinko. Ja kolmas muistutti, että Mikkelissä on pihalla narut!
Mikkeli, tuo kaukana siintävä maanpäällinen paratiisi. Kotoisa savo-karjalainen sielunmaisema. Viehättäviä puutaloja. Pienen kaupungin edut - polkupyörällä jokapaikkaan, myös lavatansseihin. Lyhyt matka mökille, äiti ja anoppi ja muut heihin liitettävät perhehenkilöt myös siedettävän ajomatkan päässä. Nasu naapurissa. Naisvoimistelijoiden jumppaa. Ja puoliso, josta Mikkeli kirvoittaa ehtymättömän varaston aina yhtä säkenöiviä ja mielenkiintoisia inttijuttuja.
Nojoo. Viimeinen ei kyllä pidä paikkaansa, mutta joku pitkä lause siihen piti rakentaa, vaikka sitten totuudenvastaisesti. Tällaista se on, kun "korkeatasoinen puoliammattilainen" kirjoittaa.
Mikkelissä olisi unelmien keltainen talo, jonka pihassa voisi kuivattaa pyykkiä. Sinne voisi hankkia myös uuden tuttavuuteni, ilmalämpöpumpun, joka jollain ihmeen konstilla onnistuu ujuttautumaan tällä hetkellä kaikkiin huushollissamme käytyihin keskusteluihin. Ennen tätä kesää en edes tiennyt, mikä moinen on. "Jääkaappi väärinpäin", selitti puoliso. Ilmalämpöpumpulla voisi viilentää unelmien keltaisen talon niin, etteivät vieraat kohtaisi akuuttia lämpöhalvausta joka kerta ovesta sisään astuessaan.
Mikkeli, onnenmaa. Kuinka sinut saavuttaisimme?
---------
Tänään soi keskiviikkona Savoy-teatterissa konsertoinut The Ukulele Orchestra of Great Britain. Erittäin mainio bändi, jonka ironinen ote varsinkin populäärimusiikin loputtomaan samojen sointujen kierrätykseen osui ja upposi allekirjoittaneeseen kuulijaan. Lisää aiheesta viikon ajan kuultavissa täällä.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Kohtauksia eräästä avioliittopyrkimyksestä
Prologi: Pidän itseäni melko järkevänä, suorastaan nokkelanakin yksilönä. Minulla ei tietääkseni ole vaikeuksia ymmärtää kuulemaani eikä näkemääni. Ja silti:
Tapahtui noin kaksi kuukautta ennen häitä:
Morsian: Hei siun pitää sitte käydä parturissa viikko-pari ennen niitä häitä että ehtii tukka silleen sopivasti kasvaa.
Sulhanen: Joo.
Tapahtui noin kaksi viikkoa ennen häitä:
Morsian: Kato, oot käyny parturissa!
Sulhanen: Joo, minä kävin. Kim (toim. huom. naapurissa toimiva vietnamilaislähtöinen parturi, josta on nopeasti muodostunut sulhasen luottohenkilö) sano että minä tein just oikein, että 1-2 viikkoa ennen juhlia pitääkin käydä parturissa ni tukka on parhaimmillaan h-hetkellä.
Morsian: Joo.
Tapahtui tätä keskustelua seuraavana päivänä:
Morsian, sisäisenä monologina: Ei helvetti, ne häät on jo ens viikolla!
Morsian, soittaessaan Hanna-parturin numeroon, edelleen sisäisenä monologina: Vastaavastaavastaavastaavastaa…
Hanna-parturi: Moi, mitä eukko?
Morsian: Kuule nyt on hätä! Olis ihan PAKKO saada tää koko kesän kasvanu harakanpesä kuosiin tän viikon aikana, mahdollisimman pian! Ne häät on jo ens viikolla!
Hanna-parturi: No apua-apua...eiku hetkinen, pääsetkö tänään? Yhdeltä olis aikaa, kun siitä peru just toinen asiakas?
Morsian: Joo!
Epilogi: Olen eilen opiskellut ensimmäistä kertaa elämässäni draaman kirjoittamista. Jotenkin tuntuu siltä, että lievästi voimaperäisempi nykyhetkeen orientoituminen vähentäisi draaman aineksia omassa elämässä huomattavasti.
Mutta olisiko silloin mitään, mistä kirjoittaa?
---------
Tänään soi Bonnie Prince Billyn Love comes to me. Rauhoittaa ihmistä, kuten Pietarin paras musavinkkaaja lupasikin.
Tapahtui noin kaksi kuukautta ennen häitä:
Morsian: Hei siun pitää sitte käydä parturissa viikko-pari ennen niitä häitä että ehtii tukka silleen sopivasti kasvaa.
Sulhanen: Joo.
Tapahtui noin kaksi viikkoa ennen häitä:
Morsian: Kato, oot käyny parturissa!
Sulhanen: Joo, minä kävin. Kim (toim. huom. naapurissa toimiva vietnamilaislähtöinen parturi, josta on nopeasti muodostunut sulhasen luottohenkilö) sano että minä tein just oikein, että 1-2 viikkoa ennen juhlia pitääkin käydä parturissa ni tukka on parhaimmillaan h-hetkellä.
Morsian: Joo.
Tapahtui tätä keskustelua seuraavana päivänä:
Morsian, sisäisenä monologina: Ei helvetti, ne häät on jo ens viikolla!
Morsian, soittaessaan Hanna-parturin numeroon, edelleen sisäisenä monologina: Vastaavastaavastaavastaavastaa…
Hanna-parturi: Moi, mitä eukko?
Morsian: Kuule nyt on hätä! Olis ihan PAKKO saada tää koko kesän kasvanu harakanpesä kuosiin tän viikon aikana, mahdollisimman pian! Ne häät on jo ens viikolla!
Hanna-parturi: No apua-apua...eiku hetkinen, pääsetkö tänään? Yhdeltä olis aikaa, kun siitä peru just toinen asiakas?
Morsian: Joo!
Epilogi: Olen eilen opiskellut ensimmäistä kertaa elämässäni draaman kirjoittamista. Jotenkin tuntuu siltä, että lievästi voimaperäisempi nykyhetkeen orientoituminen vähentäisi draaman aineksia omassa elämässä huomattavasti.
Mutta olisiko silloin mitään, mistä kirjoittaa?
---------
Tänään soi Bonnie Prince Billyn Love comes to me. Rauhoittaa ihmistä, kuten Pietarin paras musavinkkaaja lupasikin.
Je vous écris d’un pays lointain
Olen aloittanut kirjoittajakoulun.
Toistaiseksi se on tarkoittanut sitä, että olen löytänyt Cesar Vallejon ja hänen runonsa siitä, kuinka "uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat", harkinnut vakavasti paksujen mustasankaisten silmälasien hankkimista ja jollain käsittämättömällä tavalla ajautunut tilanteeseen, jossa minusta tuntuu mahdottomalta kirjoittaa yhtään mitään. Edes pientä blogitekstiä.
Mielenkiintoista. Jatkamme tutkimuksia kirjallisuuden absurdissa maailmassa.
---------
Tänään soi CMX:n Puuvertaus. Näkötorni haaveilijoille.
Toistaiseksi se on tarkoittanut sitä, että olen löytänyt Cesar Vallejon ja hänen runonsa siitä, kuinka "uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat", harkinnut vakavasti paksujen mustasankaisten silmälasien hankkimista ja jollain käsittämättömällä tavalla ajautunut tilanteeseen, jossa minusta tuntuu mahdottomalta kirjoittaa yhtään mitään. Edes pientä blogitekstiä.
Mielenkiintoista. Jatkamme tutkimuksia kirjallisuuden absurdissa maailmassa.
---------
Tänään soi CMX:n Puuvertaus. Näkötorni haaveilijoille.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Tahtoo, haluaa
Ostoslistalla tänään: Nakinmallinen koira.
Kuva www.howtodrawit.com
---------
Tänään soi Metsästäjä-lehdestä peurojen kutsuhuutoja opettelevan puolison mölinä. Peuroja ei näy. Toistaiseksi.
Kuva www.howtodrawit.com
---------
Tänään soi Metsästäjä-lehdestä peurojen kutsuhuutoja opettelevan puolison mölinä. Peuroja ei näy. Toistaiseksi.
torstai 3. syyskuuta 2009
Panu's Diets
Tänään olen pääsääntöisesti syönyt tillilihaa.
Siitä ei ole kuvaa, koska ainakin jokainen 80-luvulla suomalaista peruskoulua suorittanut tietää, miltä se näyttää.
Se näytti tänään aivan samalta. Mutta maistui ihan eriltä. Nam.
---------
Tänään soi päivän yllätyksen kunniaksi Sir Elwoodin Hiljaisten Värien kaunis Viimeinkin-valssi. Ei siitä juhannuksesta 2008 niin kovin kauaa ole...
Siitä ei ole kuvaa, koska ainakin jokainen 80-luvulla suomalaista peruskoulua suorittanut tietää, miltä se näyttää.
Se näytti tänään aivan samalta. Mutta maistui ihan eriltä. Nam.
---------
Tänään soi päivän yllätyksen kunniaksi Sir Elwoodin Hiljaisten Värien kaunis Viimeinkin-valssi. Ei siitä juhannuksesta 2008 niin kovin kauaa ole...
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Raikas pötsi, parempi mieli
Kun tulin tänään töistä, pikkusysteri makasi sohvalla. Kauan se olikin poissa ja kohta taas lähtee, mutta kiva että juuri nyt täällä. Ja kyllähän tuolla asenteella kelpaa lähteä, kuten huhtikuussa 2007 kirjoitin:
Sanoin tänään takaisin Latviaan lähtenyttä pikkusysteriä saattaessani, että olisitko muka osannut joskus pienenä kuvitella, että päädytään pyörillä varustettuja lentolaukkuja perässämme veteleviksi maailmannaisiksi.
Pikkusisko totesi hilpeästi, että "Musta piti ainakin tulla Miss Suomi!"
Neidillä on kyllä ollut pienestä pitäen asenne kohdallaan. Hymyilytti koko illan.
Tällä kertaa tosin lentolaukussa on komposiittikypärä ja taktinen liivi keraamisella levyllä, jonka ominaisuuksia asiantuntija-hippi juuri systerille selostaa. Hui.
Mutta mietitään sitä joskus myöhemmin. Kuunnellaan nyt tarinoita siitä, miten Kööpenhaminassa jätesäkkihousut ovat kuuminta hottia, syödään hatsapuria, lobiota ja korianterisalaattia ja keskustellaan off road -autoilusta, lampaiden teurastuksesta ja stressaantuneista tanskalaissioista.
Maailma tuli kylään.
---------
Tänään soivat sulassa sovussa ja lounge-henkisesti Norah Jones ja Jamie Cullum.
Sanoin tänään takaisin Latviaan lähtenyttä pikkusysteriä saattaessani, että olisitko muka osannut joskus pienenä kuvitella, että päädytään pyörillä varustettuja lentolaukkuja perässämme veteleviksi maailmannaisiksi.
Pikkusisko totesi hilpeästi, että "Musta piti ainakin tulla Miss Suomi!"
Neidillä on kyllä ollut pienestä pitäen asenne kohdallaan. Hymyilytti koko illan.
Tällä kertaa tosin lentolaukussa on komposiittikypärä ja taktinen liivi keraamisella levyllä, jonka ominaisuuksia asiantuntija-hippi juuri systerille selostaa. Hui.
Mutta mietitään sitä joskus myöhemmin. Kuunnellaan nyt tarinoita siitä, miten Kööpenhaminassa jätesäkkihousut ovat kuuminta hottia, syödään hatsapuria, lobiota ja korianterisalaattia ja keskustellaan off road -autoilusta, lampaiden teurastuksesta ja stressaantuneista tanskalaissioista.
Maailma tuli kylään.
---------
Tänään soivat sulassa sovussa ja lounge-henkisesti Norah Jones ja Jamie Cullum.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Eskojen maailma
Jukka Relander kirjoitti tänä aamuna Hesarissa mainiossa kolumnissaan feminismistä. Tuosta aatteiden syöjättärestä, joka on vain PMS-oireisten kitkerien ämmien ja puutteessa elävien vanhojenpiikojen vitsaus, koska maassamme vallitsee jo täydellinen tasa-arvo, jota femakot vaan eivät ole huomanneet ja jatkavat siksi turhaa vouhkaamistaan.
Relander kysyi, voiko mies olla feministi. Miksei voisi. Meilläkin asuu sellainen.
On feministimiehiä ja -naisiakin, on "kyllä mä niinku periaatteessa oon tasa-arvon kannalla" -miehiä ja saman ideologian jakavia naisia - ja sitten on tietysti Eskoja. Esko voi olla myös nainen.
Eskot uskovat siihen, että eri sukupuolille on joskus siinä puusta laskeutumisen vaiheilla määräytynyt joukko erilaisia ominaisuuksia, jotka eivät esiinny toisessa sukupuolessa kuin vinksahtaneissa poikkeustapauksissa. Ja koska asia on AINA ollut niin, tulee se jatkossa olemaankin. Mitään tekemistä tällä pyhällä totuudella ei ole sen asian kanssa, että ihmiskunta on läpikäynyt tuon ajanjakson jälkeen melkoisen pätkän evoluutiota, oppinut rakentamaan hybridiauton ja tekokynnet geelistä, suoriutunut muutamasta talouden rakennemuutoksesta ja päätynyt ainakin näillä leveysasteilla postmoderniin jälkiteolliseen hyvinvointivaltioon, jossa kaikki on kaikille mahdollista ja suurin ongelma se, mitä hotsittaisi valita.
Sellaisessa maailmassa on varmasti hyvä vitsi se, kun keski-ikäinen johtavassa asemassa oleva Esko vähän kärjistelee lausunnoissaan ihannenaisensa olomuotoa, ja tiukkapipot femakothan siitä vaan älähtävät.
Ja niin siinä kuin tässä minunkin maailmassani nuo samaiset Eskot keski-ikäisten sovinistimiesten hahmossa ovat niitä, joilla on valta. Jotka tekevät päätökset, luovat ilmapiiriä ja vetelevät linjoja yleiselle mielipiteelle. Joiden mielestä nainen on "tarkoitettu pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava".
Minusta ei ole mitään pahaa siinä, jos joku nainen kokee elämäntehtäväkseen miehen hyvänäpidon ja haluttavana olemisen. Minusta on niin ääliömäistä ja taantumuksellista sanoa ääneen, että naiset olisivat TARKOITETTUJA edellä mainittuihin toimiin, että jos näin ajattelisin, istuisin varmasti hiljaa nurkassa häpeämässä enkä laukoisi mielipiteitäni julki painetussa sanassa.
Minulle ei tulisi mieleenkään sanoa, että "mies on tarkoitettu kantamaan painavia esineitä ja käyttämään yksinkertaisia mekaanisia kojeita ja laitteita", koska minusta miehistä on niin kovin paljon muuhunkin. Siksi minä edellytän - en toivo, en pyydä enkä anele, vaan edellytän - samanlaista lähestymistapaa itseeni naisena.
Jostain syystä aika usein niin tapahtuukin - mutta ei ilman toisinaan tiukkasanaista ja kipakkaakin edellyttämistä. Se siitä, 2000-lukulaisesta tasa-arvo-onnelasta.
---------
Tänään soi CMX:n Täynnä naisia. Ja tänäkin päivänä "nainen kantaa ristiään pimeässä nauraen."
Relander kysyi, voiko mies olla feministi. Miksei voisi. Meilläkin asuu sellainen.
On feministimiehiä ja -naisiakin, on "kyllä mä niinku periaatteessa oon tasa-arvon kannalla" -miehiä ja saman ideologian jakavia naisia - ja sitten on tietysti Eskoja. Esko voi olla myös nainen.
Eskot uskovat siihen, että eri sukupuolille on joskus siinä puusta laskeutumisen vaiheilla määräytynyt joukko erilaisia ominaisuuksia, jotka eivät esiinny toisessa sukupuolessa kuin vinksahtaneissa poikkeustapauksissa. Ja koska asia on AINA ollut niin, tulee se jatkossa olemaankin. Mitään tekemistä tällä pyhällä totuudella ei ole sen asian kanssa, että ihmiskunta on läpikäynyt tuon ajanjakson jälkeen melkoisen pätkän evoluutiota, oppinut rakentamaan hybridiauton ja tekokynnet geelistä, suoriutunut muutamasta talouden rakennemuutoksesta ja päätynyt ainakin näillä leveysasteilla postmoderniin jälkiteolliseen hyvinvointivaltioon, jossa kaikki on kaikille mahdollista ja suurin ongelma se, mitä hotsittaisi valita.
Sellaisessa maailmassa on varmasti hyvä vitsi se, kun keski-ikäinen johtavassa asemassa oleva Esko vähän kärjistelee lausunnoissaan ihannenaisensa olomuotoa, ja tiukkapipot femakothan siitä vaan älähtävät.
Ja niin siinä kuin tässä minunkin maailmassani nuo samaiset Eskot keski-ikäisten sovinistimiesten hahmossa ovat niitä, joilla on valta. Jotka tekevät päätökset, luovat ilmapiiriä ja vetelevät linjoja yleiselle mielipiteelle. Joiden mielestä nainen on "tarkoitettu pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava".
Minusta ei ole mitään pahaa siinä, jos joku nainen kokee elämäntehtäväkseen miehen hyvänäpidon ja haluttavana olemisen. Minusta on niin ääliömäistä ja taantumuksellista sanoa ääneen, että naiset olisivat TARKOITETTUJA edellä mainittuihin toimiin, että jos näin ajattelisin, istuisin varmasti hiljaa nurkassa häpeämässä enkä laukoisi mielipiteitäni julki painetussa sanassa.
Minulle ei tulisi mieleenkään sanoa, että "mies on tarkoitettu kantamaan painavia esineitä ja käyttämään yksinkertaisia mekaanisia kojeita ja laitteita", koska minusta miehistä on niin kovin paljon muuhunkin. Siksi minä edellytän - en toivo, en pyydä enkä anele, vaan edellytän - samanlaista lähestymistapaa itseeni naisena.
Jostain syystä aika usein niin tapahtuukin - mutta ei ilman toisinaan tiukkasanaista ja kipakkaakin edellyttämistä. Se siitä, 2000-lukulaisesta tasa-arvo-onnelasta.
---------
Tänään soi CMX:n Täynnä naisia. Ja tänäkin päivänä "nainen kantaa ristiään pimeässä nauraen."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
