Dekadenssi

Eli rappio ja turmelus.

Eilen piti siivota, pyykätä, tehdä kakku ja keittää perunat. Jos aivan kirjaimellisesti asiaa lähestymme, voimme todeta että kakku ja perunat olivat ainoat täysin tekemättä jääneet askareet, mutta muidenkin suoritusten tyylipisteissä jäätiin kyllä kauas kärjestä.

Siivous oli sitä luokkaa, että sohvalla, lattialla ja pöydällä vellonut esineistö tungettiin kaappiin viisi minuuttia ennen vierailevan tutkijan saapumista. Samalla todettiin, että The Yläkaapin lisäksi taloudessa on nyt jo toinen sellainen komero, jota ei kannata avata ellei halua saada päähänsä ovenraosta pudonneita esineitä. Aprikoin ääneen sitä, että huusholli on kaksi kuukautta muuton jälkeen edelleen täysin vaiheessa, johon sulho totesi lohduttavaan tyyliinsä, että aivan varmasti tulee vielä joku tylsä ja sateinen viikonloppu, jolloin kaikki tavarat löytävät omat paikkansa ja The Yläkaappikin pääsee käsittelyyn.

Näkis vaan.

Pyykkäyksestä sen verran, että nuoripari haluaa vuokrata säännölliseen käyttöön kuivaustilaa kantakaupungista. Eilen dilemma ratkaistiin kantamalla yksissä tuumin pyykkiteline takapihalle. Takapihallammehan tosiaan sijaitsee myös Hieman Salamyhkäinen Kokoontumistila, jonka käyttäjien suhtautumista ikkunoista vilkkuviin nuorenparin vastapestyihin vetimiin voi vain arvailla. Ainakaan eilen ei tullut reklamaatioita.

Kuinka sitten kävi kakulle ja perunoille? Ne hukkuivat jonnekin vierailevan tutkijan, täytettyjen lettujen, Bäckman-keskustelun, venäläisen kansanluonteen syväanalysoinnin, karaokebaarin ja Punavuoren Ahvenessa käydyn Trivial Pursuit -matsin alle.

Vaan ehtiihän niitä, kakkuja ja perunoita. Dekadenssin hyvä puoli on se, että se on paljon kivempaa kuin aikaansaava arki.

---------

Tänään soi eilen Vessassa kuultu Joensuun Elli autenttisella savolaisaksentilla esitettynä. Vieraileva tutkija ja allekirjoittanut säestivät hihittämällä tahdissa takavasemmalla.

Naistenlehtiosastoa

Tänään blogissa ollaan yhtä aikaa ihquja ja ällöjä ja julkaistaan parhaimpaan naistenlehtityyliin pariskuntahaastattelu. Kaikki, mitä olette aina halunneet tietää, ja vaikka ette olisikaan:

Mitkä ovat toiset nimenne?
- Kaisa ja Petteri.

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
- Neljä vuotta ja kaksi kuukautta.

Kuka pyysi ketä ulos?
- Kukaan ei pyytänyt ketään mihinkään.

Kuinka vanhoja olette?
- 33 ja 31.

Kumman sisaruksia näette enemmän?
- Molempien yhtä sisarusta yhtä usein.

Onko teillä yhteisiä lapsia?
- Ei, eikä erillisiäkään.

Entä lemmikkejä?
- Ei. Ellei hajasijoitettua suomenajokoira Juuliaa lasketa.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
- Tilanteet, joissa meidän pariskuntana pitäisi tehdä jotain tarpeellista mutta ikävää. Siirretään huomiseen. Tehdään tänään jotain kivempaa. Tarpeellinen mutta ikävä unohtuu ja jää iäksi tekemättä.

Kävittekö samaa koulua?
- Ei käyty.

Oletteko kotoisin samasta kylästä?
- Ei olla.

Kumpi on älykkäämpi?
- Olemme täsmälleen yhtä älykkäitä. M.O.T.

Kumpi on herkempi?
- Molemmat itkee, mutta vähän eri kohdissa.

Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
- Nepalilaisissa ravintoloissa.

Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
- Kaukaisin paikka, missä olemme yhdessä olleet, on Moskova. Pariskuntana kuitenkin Kuvansi, Joroisten helmi.

Kummalla on hullummat eksät?
- Lauralla.

Kummalla on pahempi temperamentti?
- Ei pienintäkään epäilystä: Lauralla.

Kumpi laittaa ruoan?
- Ei pienintäkään epäilystä: Panu.

Kumpi on sosiaalisempi?
- Molemmat yhtä sosiaalisia.

Kumpi on siisteysintoilija?
- Ei kumpikaan, yhtään millään tavalla.

Kumpi on itsepäisempi?
- Laura.

Kumpi vie suuremman osan sängystä?
- Panu.

Kumpi herää aikaisemmin?
- Laura.

Missä ensimmäiset treffinne olivat?
- Emme ole kertaakaan olleet treffeillä.

Kummalla on suurempi perhe?
- Panulla, siis suku. Perheet ovat alunperin olleet samankokoisia.

Saatko usein kukkia?
- Meillä ei saa usein kukkia. Meillä saa usein hyvää ruokaa ja rakkautta.

Kumpi on mustasukkaisempi?
- Ei kumpikaan.

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
- Viitisen minuuttia.

Kumpi syö enemmän?
- Panu. Noin viisinkertaisesti.

Kumpi pesee pyykit?
- Molemmat. Panu kun on pakko, Laura silkasta harrastuneisuudesta.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?
- Humanisti ja insinööri tappeli, insinööri voitti. Mutta vain niukasti.

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
- Panu enemmän. Pyrimme sitkeästi 50-50 -tilanteeseen.

---------

Tänään soi Leevi And the Leavingsin Kyyhkynen ja kyykäärme. Paitsi että meillä ei ole kuin yksi ikkuna, ja siinä on jo verhot.

Tuhkaa korulippaassa

---------

Terveiset etelästä

Bloginpitäjä kävi etelänlomalla ja raportoi matkasta tarkemmin paremmalla ajalla ja vireystasolla.

---------

Tänään soi DDT:n kevätbiisien kevätbiisi, Leningrad. Виновата она, весна! Tässä erinomaisena kasarivideoversiona. Shevtshukilla on mageet farmarit.

Rakkaudesta

Voi Helsinki, kuinka sinä olet kaunis.




---------

Tänään soi Staying alive elokuvasta Saturday Night Fever. Työkaverin 70-lukuteemalla varustetut läksiäiset ja nopean nousuhumalan kiro.

I'm here, alone, on the telephone line

En pidä Suuren Maailman Suurista Bändeistä. Juurikaan.

Taannoinen Madonna-kohkaus esimerkiksi meni täysin yli hilseen. Madonna, joo, ikoni mikä ikoni, mutta mennä nyt tuijottamaan jotain puolikkaan tulitikun mittaista tätiä hiekkakentälle entiseen satamaan...? Tuttavapiirissäkin on liuta ihmisiä, jotka odottavat elokuuta innoissaan ja sydän pamppaillen, enkä mitenkään halua heidän odotustaan väheksyä - minulle Madonna on kuitenkin merkityksetön artisti ja keikkaolosuhde kuulostaa niin epäviihtyisältä, etten pysty tajuamaan syytä hyperventiloimiseen.

En ylipäänsä ymmärrä stadionkeikkojen hienoutta. Suomalaisten rokkifestareitten päälavat ovat suuruusluokkaa ehdoton maksimi, kaikki siitä ylöspäin on liikaa. Tämä näkemys johtuu ehkä siitä, että stadionkeikkoja tekevät bändit eivät ole juurikaan lähellä sydäntäni, mikä taas ei johdu eksentrisestä ja yläluokkaisesta musiikkimausta vaan siitä, että kuuntelen perin vähän ulkomaista musiikkia. Tai vähän on ehkä vähän väärin sanottu, mutta pienemmällä intensiteetillä kuin kotimaista. Ja jos kuuntelukokemuksen intensiteetti puuttuu, ei yleensä viitsi lähteä keikallekaan, ellei sinne voi kävellä sisään hetken mielijohteesta. Stadionkeikoille ei voi. Niille pitää olla ostamassa lippuja saman tien kun liput ilmaantuvat myyntiin, paukuttaa puhelimeen tauotta lipunmyyntikorporaation numeroa ja samalla klikkailla hiirellä jumiin mennyttä nettisivua. Sekin on järjetöntä toimintaa, jossa väistämättä tulee aina kysyneeksi itseltään, miksi minä oikein tätä teen.

Olen jo kauan vastannut "Minkä bändin/artistin keikalle menisit, jos saisit valita ihan minkä vain?" -kysymyksiin yksiselitteisesti ja hetkeäkään miettimättä Faith No More. Ja kuvitellut aina, etten koskaan tätä haavettani saavuta. Kiero kalifornialaisyhtye on kulkenut mukana 90-luvun puolivälistä asti ja Mike Patton on yksiselitteisesti ihana. Pattonin uudemmat tekeleet eivät epäeksentriseen mainstream-musiikkimakuuni oikein uppoa, vaikka se italialainen gangsterimeininki viime vuoden Ilosaarirockissa olikin mahtavaa, mutta Faith No Moressa on kaikki kohdallaan. Särö, mutkat, angsti, outous, tuttuus, CMX, Joensuu, Radio Helsinki, nuoruus, nykypäivä.

Ja Faith No More tulee kesäkuun 24. päivä keikalle Kaisaniemeen. Ja minä olen hetki sitten naputellut puhelimeeni tauotta lipunmyyntikorporaation numeroa ja samalla klikkaillut hiirellä jumiin mennytttä nettisivua, joka sitten aukesi ja suostui välittämään minulle kaksi lippua Faith No Moren Kaisaniemen keikalle.

"What a day - don't you touch it."

---------

Tänään soi itseoikeutetusti Faith No More ja Midlife Crisis. I'm thirty-something, ja innoissani kuin teini-ikäinen.

---------

EDIT, klo 11.50: Faith No More teki Madonnat. Kansakunta ysärinostalgian vallassa, tai lipunmyyntikorporaatioilla liian pienet kapasiteetit?

Nykäsen bändi

Kun on aurinkoista mutta pirun kylmä tuuli, kannattaa lähteä kävelylle keväiseen Helsinkiin. Vähän väsyneenä eilisestä Vantaa-turneesta, 1-vuotissynttäreistä ja lihalautas-illanistujaisista ynnä yöunia sabotoineesta infernaalisesta metelistä.

Panu's Diets vietti ansaittua vapaapäivää joten ravintolanetsimishaahuilumme päätyi Tamariniin. Jopa Tuomas Vimma kehuu tätä thaikkuravintolaa. Eikä syyttä. Ruoka oli hyvää, ja lisäksi voimme nyt autoilla Corollalla seuraavat 8 vuotta vailla ylenmääräisiä syyllisyydentuntoja. Saman verran nimittäin voimistaa kasvihuoneilmiötä yksi Thaimaan lomamatka.

Tuulisessa ja aurinkoisessa Helsingissä harhaillessa selvisi sekin, että mikä se onkaan se elämän tarkoitus: Elämän tarkoitus, hyvät lukijat, on soittaa bassoa Nykäsen bändissä.

Rok.

---------

Tänään soi täysin elämän tarkoituksesta irrallaan oleva Teleksin Tuulilasin nurkkaan. Eli "Tuulilasiin pyyhin kyyneleet". Jämävitsien raunioilla -teemapäivä.

---------

EDIT: Panu's Diets, sittenkin:

Tänä iltana olen pääsääntöisesti syönyt lettuja ja
juonut kaakaota.

Yöllinen metelöitsijä korvasi aiheuttamansa vahingon.

Strömsö savolaisittain

"FST5:n makasiiniohjelma Strömsö tarjoaa vinkkejä luovaan vapaa-ajanviettoon. Strömsön idyllissä kokataan, nikkaroidaan, askarrellaan, puuhataan ja tuunataan sekä hoidetaan puutarhaa. Ohjelma on tekstitetty suomeksi."

Näin kertoo Ylen Areena.

Makasiinipääsiäinen sujui vastaavissa merkeissä - luovaa vapaa-ajan viettoa. Kuvansin idyllissä kokattiin, nikkaroitiin, askarreltiin, puuhattiin ja tuunattiin sekä käytiin välillä pihalla huutamassa tarkempia ohjeita ajokoiralle, joka harrasti omaehtoista puutarhanhoitoa kaivamalla ajokoiran mentävää kuoppaa lumen alta paljastuneeseen kukkapenkkiin. Kuvassa ajokoira silloin, kun se oli raastettu lenkille, eroon puutarhanhoidollisista askareistaan:



Kysymykseen "Mitä teit pääsiäisenä?" olisinkin voinut himpun verran liioitellen vastata näin: "Kävelin ympäri Joroisten kelirikkoisia, mutaisia teitä kera miehen ja ajokoiran pukeutuneena samanlaisiin tuulipukuihin ja kuunnellen, kuinka ainakin omasta mielestään nuori ja kirkasotsainen lenkkiseuralainen jupisi siitä, miten ennen kaikki oli paremmin, metsiköt suurempia ja mattolaituritkin paikoillaan."

Tosiasiassa lenkillä käytiin vain kahtena päivänä, osa Joroisten teistä on suureksi yllätyksekseni asfaltoitu, tuulipukuja ei varsinaisesti ollut mutta mustat ulkoiluvaatteet molemmilla kuitenkin. Mies on edes kohtalaisen nuori ja hitusen kirkasotsainenkin, mutta voi mikä antikliimaksi joka tapauksessa.

Oma panokseni kokkkaukseen oli pieni, mutta sitäkin tuhdimpi. Jokavuotinen pääsiäistraditio eli pasha valmistui yön pimeinä tunteina ja oli hyvää. Ainahan se on. Ensi vuotta varten kirjaan tähän vinkin: vaikka kasiluokan köksänkirjan takakanteen raapustettu The Ainoa Ja Oikea Pashaohje puhuukin kahdesta maitorahkapurkista, tulee lopputuloksesta parempi jos kahden pikkupurkin sijasta käyttää yhden ison puolen kilon pakkauksen rahkaa. Tällöin pashan rahkapitoisuus kohoaa sadan gramman verran ja ratkaisu on myös alati tärkeästä ekologis-taloudellisesta näkökulmasta kestävämpi.



(Toim. huom. Edellisestä postauksesta tuttu Panun Äiti omistaa tekijänoikeudet pashan taiteelliseen vaikutelmaan ja hienoista munakoristeista lähetämme erikoiskiitokset pääsiäis-Hanulle Pietariin.)

Nikkarointi hallitsi varsin suurta osaa Strömsö-pääsiäisestä, mutta valitettavasti kuvamateriaalia itse nikkarointiprosessista ei ole. Lukijakunta joutuu tyytymään myöhemmin blogissa esiteltävään potrettiin nikkaroinnin lopputuloksesta.

Meillä on siis nyt parvisänky. Hieno, kaunis, kuin ammattipuusepän tekemä, Alvar Aalto -vaikutteisine pinnarivistöineen. Ja aivan kuten Strömsössä konsanaan, nikkaroinnin aikana puuseppä-Jimin ja tämän hanslankarin välillä vallitsi hilpeänkeveä harmonia eikä kukaan ainakaan kertaakaan menettänyt hermojaan tai ajautunut eipäs-juupas -väittelyyn käytettävien rakennusratkaisujen paremmuudesta. Eipä.

Parven asennuksesta, eli "kuinka kolme teekkaria sähköisti vaatekaapin" -toimenpiteestä, voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinansa. Vähemmän strömsöläisessä ja enemmän savokarjalaisessa kuoliaaksivittuilemisen hengessä. Jätämme väliin.

Juha Föhr lupasi pääsiäiseksi 15 astetta lämmintä. Savossa satoi perjantaina tämän lupauksen kunniaksi 15 senttiä lunta. Eipä mitään, allekirjoittanut Strömsö-pääsiäisenviettäjä hyödynsi toki iloisin mielin tämänkin pikku luonnonilmiön askaroimalla pihamaalle lumiukon. Tai siis -akan. Arvatkaa, kumpi on kumpi.



Tämä lumihenkilö on saanut innoituksensa allaolevasta Viivi ja Wagner -sarjakuvasta:



Tarkkasilmäisille lukijoille tiedoksi, että Parikkalan vanhallapiialla oli alunperin kolme kookasta nappia palttoossaan. Sitten muuan satunnainen plastiikkakirurgi, kutsutaan häntä tässä yhteydessä vaikka peitenimellä tohtori N, pääsi käsiksi vanhanpiian rintavarustukseen. Ja kuinkas sitten kävikään.

Tohtori N:n pääsiäissaavutuksiin luemme myös sen vähemmän Strömsö-henkisen illanistujaisen, jonka päätteeksi järjestettiin kello neljään asti aamulla kestänyt, pääosin kuolometalligenreen ja sukkahousuhevi-käsitteen määrittelystä inttämiseen keskittynyt levyraati. Tästäkään sessiosta ei ole kuvamateriaalia tallentunut. Ilolla silti merkitsemme pöytäkirjaan, että avosäätyyn astuminen ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut tyystin negatiivisesti kykyyn istua aamuun asti kuuntelemassa poikain kanssa musiikkia. Rehellisyyden nimissä on tosin todettava, että ilman tohtori N:n despoottikomentoja olisin kyllä sortunut unten maille jo puoliltaöin.

Lopuksi vielä osoitus siitä, että leppoisanleikkisää Strömsö-fiilistä on Savo pullollaan. Tämä tuli vastaan keskellä asumatonta metsätaivalta:



Niitä sietää varoakin. Samoin kuin talvisen uimarantahuussin ovi-ikkunasta kurkistavia silmäpussimörköjä.



---------

Pääsiäisen soundtrackiksi sopii ruotsalainen uusi tuttavuus Lake of Tears. Sukkahousuheviä, kenties? Ei kai sentään.

Panu's Äiti's Diets

Koko pääsiäisen olen pääsääntöisesti syönyt erittäin hyvin ja erittäin liikaa.

Alan hissun kissun toipua ylensyönnistä ja päättyneen karkkilakon kunniaksi järjestetyistä poliittisesti epäkorrekteista neekerinsuukkoövereistä sellaiseen kuntoon, että pystyn taas kirjailemaan asioita blogiin. Ikuisuusflunssa on toki edelleen vieraanamme.

Olen kesän kunniaksi muuttunut kauttaaltani blondiksi, löytänyt loistavan lahjavinkin hömppätrendilehdestä (paljastan sen myöhemmin) sekä nukkunut viime yön parvisängyn alla.

Tänään menen Nasun kanssa nepalilaiselle lounaalle ja illalla vaihtamaan kesärenkaita kahteen Toyotaan. Sitten rohkaistun ja kiipeän nukkumaan parvisänkyyn, en enää sen alle.

Oi elämäni, kuinka paljon sinusta pidänkään.

---------

Tänään soi Spotifyssä Faith No Moren koko tuotanto, koska olen päättänyt kuunnella pelkkää Faith No Morea kesäkuun 24. päivään asti.

Tiskiyövuorolaisen blogivinkki

Tapahtui viime yönä eräässä nimeltämainitsemattomassa yksiössä Tähtitorninmäellä:

Laurakaisa tiskasi kuin tiskasikin. Ihan itse, ilman apujoukkoja. Kahvipannun ja mikrokuvun myös.

Jauhelihaperunasoselaatikkokokki viihdytti tiskaajaa ja itseään lukemalla ääneen Solutoveri Iivanan seikkailuja. Ajoittain ääneenluku keskeytyi hysteeriseen naurukohtaukseen.

Suosittelen Iivanaa, jonka bongasin Jiin blogista, varauksetta kaikille. Oma elämä näyttäytyy Iivanan tovereihin verrattuna kumman seesteisenä ja järjestäytyneenä, vaikka elelisi saman katon alla minkälaisen tiskaamista kaihtavan menninkäisen kanssa tahansa.

---------

Tänään soi tiskausoptimaaliseen tunnelmaan virittelyssä käytetty Liven Selling the Drama. Eläköön uusi paras ystävämme, Spotify!

Panu's Diets

Tänään olen pääsääntöisesti syönyt jauhelihaperunasoselaatikkoa.



Ja miettinyt, kävellessäni töistä kotiin syömään sitä ja katsellessani Johanneksen kirkon torneja, että onnellisuutta näköjään jaellaan täällä eteläisessä Helsingissä eräille suorastaan menneen vuosikymmenenkin tarpeiksi.

Hyvä niin. Otan sen kaiken vastaan, enkä enää pelkää että se otetaan minulta pois.

---------

Tänään soi jauhelihaperunasoselaatikkokokin ruuanlaittomusiikki, Bob Dylan ja Gotta Serve Somebody. Meinaa sitä, että nyt on minun tiskivuoro. Ensimmäistä kertaa Kasarmikadulla.

---------

EDIT, klo 21.55:

Jauhelihaperunasoselaatikkokokki, lievää epätoivoa äänessään: "Jos minä virittäydyn nyt tuohon sohvalle katsomaan televisiota, ja haen vaikka jääkaapista oluen. Ja sinä viimein menisit tiskaamaan. Niin voidaan hetken leikkiä olevamme semmoinen normaali suomalainen perhe. Jooko?"

Laurakaisa, hilpeästi: "Ei!"

Virvon varvon

Palmusunnuntaiviikonloppu lapselliseen tapaan.

Aleksanteri oli taas ehtinyt salakavalasti muuttua isommaksi pojaksi. Hän tekee jo vaikka mitä, ja kertoo tekemisistään ääneen. Aksu "ittuu" napakasti tuolilla ja sohvalla, lähi-ihmiset ovat nimeltään "Liihku" ja "mmmmmmmmummmmmmmmmo" ja parasta kaikesta on AUTOAUTOAUTOAUTO! Lapsi istuu tädin miehen sylissä, kääntelee rattia ja painelee namiskoita, aukoo ikkunoita ja sotkee CD-soittimen asetukset. Ihanuutta. Vietimme lauantaiaamupäivän Aksun kanssa kosken rannalla, leikkipuistossa keinumalla ja viskomalla lukemattomia lumipalloja kosken uomaan. Uudestaan ja taas uudestaan. Lapsen kyky ja into toistaa kivoja asioita on uskomaton.

Sunnuntaina kummitädin nuhaista päivää sulostuttivat pienet virpojat. Vuoden ikäeron huomasi kahvipöydässä siitä, että pienempi kummipoika sai mokkapalansa ripoteltua pöydän lisäksi myös tuolille, lattialle ja omille housuilleen, isompi kummipoika käytti samaan toimenpiteeseen lautasta ja hieman myös lautasen ympäristöä.

Keskivaikealla ja alkavalla flunssalla varustettuina kävimme vielä tarkistamassa tilukset mökillä. Siellä se nukkui talviunta. Keskivaikealle ja alkavalle flunssalle teki taatusti eetvarttia kahlata polvia myöten litimärässä keväthangessa, mutta tulipa moikattua mökkiä. Ja muisteltua samalla syksyistä sieniretkeä.

Silloin oli toisin. Mutta vain yksi asia. Nyt on näin, entiset hyvät jutut tallessa ja yksi uusi ekstrabonuksena. Tulisipa pian kevät, nyt kun sängytkin voisi siirtää vieretysten.

Ensi kesänä olen päättänyt opetella perkaamaan kalan.

---------

Tänään soi Nils sanoi Jag älskar dig -niminen kappale Scandinavian Music Groupin uudelta Palatkaa Pariisiin! -levyltä.

"Oli kaksi sänkyä
irti toisistaan
Se oli enne
tai sitten ei."

Lopettamispäätöksiä

Luin eilen Hesarin nettisivuilta, että uuden Nytin ykkösuutinen on tämä. The Crashin muistolle täytyi kaivaa Youtubesta esille Sugared-video ja käyttää 3 min 21 sek Teemu Brunilan määkimisen kuunteluun ja katseluun.

The Crash ei ole missään tapauksessa ollut minulle ikinä niin kutsuttu Tärkeä Yhtye, mutta muutamia huikeita kappaleita se on silti saanut aikaan. Ja huikeisiin kappaleisiin liittyviä huikeita muistoja. Huikeudesta johtuen mielen valtasi eilen hetkellinen haikeus, sellainen, mikä bändien lopettamisuutisiin aina väistämättä liittyy. Ne ovat vähän niin kuin eroja - väistämättömiä, mutta silti kipeitä. Aikakausien loppuja, joiden akuutissa vaiheessa ei vielä näe uusien aikakausien mahdollisuuksia eikä sitä, että vanhat levyt pysyvät hyllyssä sittenkin kun yhtyettä ei enää ole. Ellei sitten jätä levyjä hölmöyksissään entisen kumppanin hyllyyn.

Olen silti täysin ja kokonaan sen lähestymistavan kannalla, että bändien on parempi lopettaa silloin kun lopettamisen aika on tullut. Suomi ja ehkä koko universumi on jos ei nyt väärällään niin vähän sinne suuntaan kuitenkin kehäraakeiksi latistuneita entisiä suuruuksia, jotka tekevät uskollisesti sitä yhtä ja samaa biisiä aina uudelleen saavuttamatta koskaan enää edes kymmentä prosenttia alkuperäisen hengestä ja voimasta. Kuten Yö. Tai jotka kiertävät sitkeästi kesäfestareita soittamassa niitä joskus 90-luvun loppupuolella puhki kulahtaneita hittejään, joita kaikki kuvittelevat haluavansa kuulla mutta joiden kuulemisesta tulee silti antikliimaksinen puoli tuntia jauhettu purkka -olo. Kuten Eppu Normaali.

Samuli Putro käsittelee teemaa erinomaisen virkistävästi soololevyllään kappaleessa Hoidetaan kämppä Berliinistä. Kappaleessa nuori tyttö kysyy kaveriltaan, että mikä tämä Ruisrockin päälavalla tutiseva pappapoppoo oikein on, johon kaveri vastaa että "näillä on se biisi, se Todella kaunis." Ymmärrän hyvin, jos tuo on artistin kauhukuva itsestään vuosien päästä. Zen Café on minulle niin kutsuttu Todella Tärkeä Yhtye, mutta mieluummin näkisin sen kuolevan tällä tavalla, hiljaa ja arvokkaasti, kuin soittelemalla hamaan ikuisuuteen yhtä ja samaa Todella kaunista ja Pihaa ilman sadettajaa, kenties 15 minuutin tunnistamattomiksi proge-versioiksi sovitettuina.

Bändit lopettavat, ihmiset kuolevat, sitä ennen ne yleensä eroavat. Luonnonlakeja. Jotkut bändit saattavat jatkaakin, siihen asti kunnes kuolo korjaa viimeisenkin muusikon. Jotkut ihmiset, vastoin yleistä luuloa, jatkavat yhdessä samaan pisteeseen asti. Rock-uskottavuus siinä kyllä kärsii, joutuu tekemään kompromissejakin. Niin kauan kun on jotain annettavaa, kannattaa minusta jatkaa. Ja kuka sen sitten määrittelee, mihin asti se riittää.

Kiitos The Crashille. "If you're not around here, I am gonna fall" on Teemu Brunila joskus määkinyt. Mutta eihän se oikeasti niin mene. Elämä jatkuu, aikakaudet vaihtuvat. Tulee uusia ihmisiä, uusia levyjä. Uudet muistot kerrostuvat vanhojen päälle ja hiljalleen peittävät ne näkymättömiin. Siellä ne kaikki ovat, yhtä kaikki, piilossa jossain.

Kasvualustana kaikelle uudelle.


---------

Sehän se, päivän biisi. The Crash ja Thorn In My Side. Aika aikaa kutakin, sokerista ja suolaista.

Panu's Diets

Tänään olen pääsääntöisesti syönyt pestolohta ja perunamuussia.



Tarkentava lausunto: Lohi oli epäekologista, mutta taloudellista. Suorastaan halpaa. Siksi sitä on nyt pakastin täynnä, ja taloudessamme käydään lohen ostamispäätöstä tukevia monologeja huonon omantunnon hiljentämiseksi.

"Tyhmää ja vastuutonta." Mutta voi miten hyvää.

---------

Tänään soi jälleen PMMP ja jälleen Lapsuus loppui. "Vaikka on tähtiä tuhansittain, minulle on niistä yksi vain."

Panu's Diets

Tänään olen pääsääntöisesti syönyt makaronipekonia eli miilunpolttajan spagettia.



Joka, kuten kuvasta näkyy, oli erinomaista. Blogger haluaa kääntää kuvan noin, kääntäkää puolestanne päätä jos haluatte nähdä kuvan vaakatasossa.

---------

Tänään soi PMMP:n Viimeinen valitusvirsi uudelta levyltä. Illan keikkaa odotellessa.