maanantai 29. maaliskuuta 2010

Lintukodosta päivää

Viikonlopusta voisi kirjoittaa pienoisromaanin. En kirjoita, tiivistän:

Avantoon - saunaan - baariin kuuntelemaan Severi Pyysaloa - Nasun kanssa Memory Dreams -nimiseen ankeaan pitseriaan herkulliselle pitsalle - nukkumaan. Siinä oli perjantai.

Polkupyöräostoksille - kummitytön 4-vuotissynttäreille - Aleksanterin luo,jossa tapasimme myös eloisan suomalais-venäläisen lapsiperheen - äitille saunaan - Earth Hour pimeässä hernekeittoa syöden - kesäkeittiön suunnittelua mökille - nukkumaan. Siinä oli lauantai, mutta siitä on vielä kerrottava, että Aksu avasi oven, tapitti suoraan silmiin ja kysyi: "Millä päätee Kiinaan?" Hämmentävä kysymys. Kerroin, että junalla, ja lupasin viedä kunhan vähän kasvaa. "Nukutaan entin", sanoi veljenpoika. Siinä se lauantai oli.

Herätys - mikseikukaanmuistanutettäkellojapitisiirtää -härdelli - äitin ja pakana-aviomiehen kanssa kirkkoon kuuntelemaan Marja-Sisko Aallon jäähyväissaarnaa ikään kuin protestiksi pimeää keskiaikaa elävän synnyinpaikkakunnan ahdasmielisyydelle - tätskylle porokeitolle ynnä Aksun virvottavaksi - äitille, jonne Onni-poika veljineen saapui virpomaan - pullaa ja mehua - autolla Giggeliin. Siinä oli sunnuntai.

Ja sitten koitti maanantai, ja Moskovassa räjähti pommi kahdella metroasemalla. Minä menin Moskovassa töihin puoli yhdeksän tienoilla, ja jos menin metrolla, jäin pois Park Kultury radialnaja -asemalla. Mietin, että elämä on kuljettanut aika hyvään suuntaan kun se on kuljettanut Mikkeliin, jossa työmatkalla ainoana uhkana on räntäsateen aiheuttama vitutus. Mietin myös, hiljaisena ja kiitollisena, että oli aikamoinen ihme, ettei ketään moskovalaisista ystävistä tai kylänmiehistä osunut juuri siihen aikaan juuri sille metroasemalle. Koska kaikki ystävät ja kylänmiehet sitä samaa metroasemaa päivittäin käyttävät.

Ja lopulta maanantain kuluessa elämä palautui taas sille mikrotasolle, jossa ne merkitykselliset asiat eniten tuntuvat.

Sillä perheenjäsenellä, jolla ei vielä eilen ollut polkupyörää eikä työpaikkaa, on nyt sekä pyörä että työtä.



---------

Tänään soi Moskova ei usko kyyneliin -elokuvan nimibiisi Aleksandra. Makrotasolla tuntuu kyllä hyvin pahalta.

Ei kommentteja: