Asiaa mööpeleistä, kun sitä tuntuu riittävän.
Olemme päässeet siihen onnelliseen tilanteeseen, että vain kirjahyllyt ja niihin kuuluva vitriinikaappi edustavat sisustuksessamme (ks. ed. blogijuttu) niin kutsuttua "pakasta vedetty" -osastoa. Se tarkoittaa sitä, että ne on ostettu kaupasta, tarkemmin sanottuna siitä Moskovan Ikeasta joka oli lyhimmän ajomatkan päässä Moskovan kodista, ne on hankittu uusina eivätkä ne ole kuuluneet kenellekään ennen meitä. Ja hetkinen, myös samasta paikasta hankittu jakkara kuuluu samaan sarjaan.
Kaikki muu on vanhaa. Aika iso osa on jomman kumman puolen isovanhempieni jäämistöä, ja leveä onnen hymy levisi kasvoilleni kun kannoimme olohuoneen nurkkaan mummolan piirongin, Imatran kierrätyskeskuksesta ostetun sataprosenttisesti samanlaisen kirjoituspöydän minkä ääressä olen tehnyt läksyt joka päivä koko kaksitoistavuotisen koulu-urani ajan, ja laitoimme seinälle mummon peräkammarista peräisin olevan Ritsapoika -taulun. Meillä on iskän tekemä pöytä ja tv-taso, Panun siskon vanhat propeliverhot, papan nojatuolit ja kohta se Panun papan sohvakin. Ja meillä on pahkapöytä eli pöytä, joka on tehty pahkasta. (Se on aika huomaamattomasti nurkassa ja sen päällä on printteri, asiaton sivuhuom.)
Minä pidän vanhoista esineistä, joilla on tarina. Minusta on mukavaa tulla illalla töistä kotiin ja heittää avaimet eteisen lipastolle tietäen, että tätsky osti sen lipaston ensimmäisestä tilistään. Minusta on hauska katsella hassua pyörivää kirjoituspöydän puutuolia jonka löysimme Kasarmikadun vinttikomerosta ja miettiä, mistä se on peräisin kun sen pohjassa on metallinen numerolaatta. Minulle tulee sellainen olo, että juuret kasvavat varpaistani kiinni maahan kun katselen mummolan piirongin päällä olevaa, Kaukaan työläiskasarmissa 20-luvun lopulla otettua valokuvaa jossa poseeraa teini-ikäinen mummoni sisaruksineen ja vanhempineen - sen saman piirongin edessä.
Ja minusta on kutkuttavaa ajatella, että jos meillä vielä joskus on lapsi, hän voi jonakin päivänä ripustaa seinälleen vanhan, kauniin, valkokehyksisen peilin tietäen, että hänen vanhempansa löysivät sen roskalavalta ensimmäisen Mikkelin kotinsa pihalta.
Tämä on koti, jota ei sisusteta joka kevät ja syksy uudestaan viimeisimpien trendien mukaan. Tämä on 50-luvulle jämähtänyt mummola.
Hyvä, että tästä piti sellainen tullakin.
---------
Tänään soi J. Karjalaisen On kaikki niin kuin ennenkin. Siinä on aika hyvin tavoitettu se idea, mikä tämän kaltaisessa sisustamisessa on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Haluaisin tehdä alustavan suihku-/ majoitusvarauksen 50-luvulle jämähtäneeseen mummolaan: suihku lauantaina 24.7. puolen päivän maissan Tolstoin jälkeen ja ennen kaverin häihin menoa ja ehkä yöpyminen siihen päälle. Tuleex kaupat?
Ai niin, kauppoihinhan kuuluu että toisellakin osapuolella on tarjota jotain. No, vaikka mitä vaan mitä Moskovasta saa? Jäähtynyt hatsapuri, halpaa kuoharia ja luumuja suklaan sisällä? Tai mitä vaan keksitte haluta (ja me jaksetaan kantaa).
Kaupat tulee! Toinen osapuoli voi tarjota seuraa ja kuulumisia, siinä on kylliksi. Meillä ei muutenkaan oo mitään muita kesäsuunnitelmia kuin keski-ikäinen mökkeily ja mökille ekologisen kesäkeittiön rakennus tätskyn talon vanhoista ikkunoista, joten täällä olla anytime.
Lähetä kommentti