Rakasta minua nyt kun kaikki muut ovat menneet

Olen ajatellut viime aikoina synkkiä ajatuksia.

Omassa elämässä on kaikki paremmin kuin koskaan osasin edes kuvitella, mutta makrotason kysymykset vaivaavat mieltä. Olen muuttanut maakuntaan, jossa menee huonommin kuin Pohjois-Karjalassa eikä edes niin kovin paljon paremmin kuin Kainuussa, millä tahansa mittareilla tarkasteltuna. Lama tosin ei ole pahemmin kouraissut, mutta se johtuu siitä ettei ole oikein mitään mitä kouraista.

Lisäksi minua murehduttavat päivittäin muun muassa paperiteollisuuden rakennemuutos, kasvihuoneilmiö ja röyhtäilevät nuoret miehet pitsaravintoloissa. Kaikki merkit kertovat minulle, että asiat ovat huonosti, enkä mitenkään keksi, millä konstilla ne saisi paremmiksi muuttumaan. Ainoa johtoajatus tuntuu olevan se, että katsoipa asioita mistä vinkkelistä tahansa, ne asiat olivat ennen jollain käsittämättömällä tavalla hyvin paljon paremmin kuin nyt.

Ehkä tästä ajatuksesta johtuu sekin, että olen hinannut kotiimme objektiivisesti arvioiden yltiöpäisen runsaasti kaikkea vanhaa kamaa. Jos ei ajan pysäyttäminen siihen vanhaan ja hyvään kerran onnistu ulkomaailmassa, voi sitä yrittää ainakin oman huushollin seinien sisällä? Mielenkiintoinen teoria. Sitä sietää tutkia enemmänkin.

Kuuntelin tänä aamuna olohuoneen puolelta kuuluvaa ohjelmaa sukupuuttoon kuolevista simpansseista, söin ruisleipää ja luin Helsingin Sanomia. (Simpanssien lisäksi myös paperilehden kuolema murehduttaa.) Törmäsin pieneen juttuun, jossa kulttuuritoimittaja Kaisa Heinänen kertoi vierailustaan Caj Bremerin valokuvanäyttelyyn, jossa itse valokuvaaja oli sattumalta ollut paikalla ja kertonut töistään kiinnostuneelle yleisölle.

Juttu loppui näin: "Valokuvauksen tekniikka on mullistunut, mutta Bremerin humanismi kestänyt. Yhä edelleen ihminen mykistyy surun ja menetyksen edessä, rakastuu, ihmettelee sitä maailmaa, jota ei ennen ole nähnyt, nukahtelee aurinkoon päiväunille, tekee työtään, lohduttaa itkevää lasta, nousee puolustamaan oikeuksiaan, ujostelee kameraa, yrittää selviytyä."

Ehkä kaikki ei olekaan huonommin maailmassa, eikä paremmin omassa elämässä. Ehkä kaikki on samalla tavalla, nyt ja ikuisesti, ja muutos johtuu vain siitä, että kameran etsin osuu tutisevissa käsissämme eri kohtaan maailmaa aina uutta kuvaa otettaessa.

---------

Tänään soi Juice Leskisen 3.30. "Tänään liikenteessä kuolee jonkun teräsvartalo, vieläkö meillä on kaljaa?" Siinä se on ehkä parhaiten kiteytetty, yleisen ja yksityisen välinen moniulotteinen liitto.