Ostin taannoin John Naishin joka paikassa toitotetun Riittää jo! -kirjan jossa etsitään ja osin löydetäänkin uusia näkökulmia kulutus- ja hösellyskeskeiseen elämäntyyliimme. Hyvä kirja. Mari Koistisen kolumnissa pohditaan kovasti muodikkaan joutilaisuuden ja antimaterialistisuuden nimiin vannovan uudenlaisen elämäntavan cooliutta verrattuna vaatimattomien, oikeasti pienituloisten tai muuten oravanpyörästä tipahtaneiden kanssaihmisten valintoihin. "Vähäistä kulutusta ja joutilaisuutta arvostetaan vain, kun niitä toteuttaa ihminen, joka halutessaan voisi helposti olla myös kiireinen ja hyvätuloinen." Tottahan se on. Ei köyhäilyssä ole mitään siistiä, jos se on köyhäilyä pakon edessä.
Minä haastaisin mielelläni ihmisiä pohtimaan valintojaan. Koska valintoja me teemme, isoissa ja pienissä asioissa. Kolmekymppinen pieten lasten isä, joka tilittää jatkuvaa työkiirettä ja lasten kanssa vietetyn yhteisen ajan vähyyttä ja kehtaa esittää asian vielä niin kuin sille ei olisi vaihtoehtoja, on minusta tehnyt kiistatta valinnan. Usein sen nimi näillä leveysasteilla on omakotitalo Espoossa ja 2000-luvun loppupuolella valmistettu auto. Suotta minusta nillittää, olisi valinnut toisin jos ei ole tyytyväinen.
Minä olen valinnut - ja valintaani vetänyt mukaan myös puolisoni - 28 neliön asunnon, johon ei mahdu määrättömästi vaatteita tai kenkiä ja jossa pyykit on kuivatettava keskellä lattiaa silloinkin kun keskilattialle olisi muuta käyttöä. Mutta josta on seitsemän minuutin kävelytyömatka, jota varten ei tarvitse sitovaa ja ahdistavaa asuntolainaa ja jossa on korkea katto ja kultaisilla tähdillä kuvioitu porraskäytävä. Autokantaan kuuluu ilmainen perintö-Toyota vuodelta 1997 ja maakuntaan hajasijoitettu 90-luvun alun kartanovolvo, joilla olemme ajatelleet pärjätä seuraavat kymmenisen vuotta.
Kuluttaminen, jos mikä, on valinta. Ekologinen, taloudellinen, eettinen, poliittinen. Ostatko israelilaisen sionistipaprikan vai muoviin pakatun, afrikkalaisia laittomia siirtolaisia riistävän espanjalaisversion? Haluatko ylellisen eksklusiivielintarvikkeen vai kelpaako lähikaupan Pirkka tai Rainbow? Voiko jättiläismäisellä hiilijalanjäljellä varustetut närpiöläiset luomutomaatit korvata kotimaisilla nauriilla ja jos voi, mitä tehdään kun tekee mieli ketsuppia?
Naurista on tänä keväänä ostettu. Vaatteita ja kenkiä ei. Hopeiset kihlasormukset, joista tulee naimisiin menon jälkeen vihkisormukset, valittiin MIPS-eli Material Input Per Service -mittarin mukaan - hopea törsää uusiutumattomia luonnonvaroja vain murto-osan siitä mitä kulta, valkokulta tai platina. Kalevala Korun sormukset valmistetaan Suomessa joten lamaakaan ei ruokittu. Ja sormusten timanttien puutetta ihmettelevät voivat lukea Andreï Makinen Vain rakkaus -teoksen, jossa kyseisten hyödykkeiden asemaa maailmanpolitiikassa on varsin raadollisesti kuvattu.
Vähemmän kuluttamista, perusteltuja valintoja, vähemmän ylpeilyä täydellä kalenterilla, enemmän kiireetöntä aikaa. Se on minun reseptini varhaiskeski-ikäiseen onneen. Eräät meistä puolestaan toteuttavat downshiftingiä syömällä puunkuoripuuroa suoraan ämpäristä.
(Toim. huom. Puunkuoripuuro = Myllärin Luomu -nimisistä runsaskuituisista hiutaleista valmistettu puuro, joka näyttää, tuntuu ja maistuu siltä niin kuin se olisi valmistettu oksanpätkistä. Perusasioiden äärellä.)
---------
Tänään on soinut koko päivän Shostakovitsh Spotifyn välityksellä. Erinomaista opiskelumusiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti