tiistai 12. toukokuuta 2009

Päivän tärkein ateria

Alkuun selventävä asianhaara:

En ole syönyt aamiaista sitten lukioaikojen. Poikkeustilanteita ovat hotelliaamiaiset, aamiaistreffit sekä satunnaiset viikonloput.

Aamulla syöminen edellyttää sitä, että heräämisen ja syömisen välillä on kohtuullisen pitkä aika. Heti vällyjen välistä noustua ei ruoka maistu. Arkiaamuina heräämisen ja ulko-ovesta ulos syöksymisen väliaika on vuosien saatossa tiivistynyt noin puoleen tuntiin, ja viime aikoina aamurutiineihin lisätystä kahvit sänkyyn -manööveristä huolimatta aamut ovat arkisin aivan liian lyhyitä puuronkeittoon tai voileivän tekoon.

Moskovassa asuessani olin pyörtyä nälkäkuolemasta osapuilleen joka toinen arkipäivä, koska ikiaikaisen säännön mukaan lounastunti työpaikassani alkoi klo 13 ja päättyi klo 14. Yhteen asti iltapäivällä sätkiminen tyhjin vatsoin oli tuskaa. Pari kertaa yritin syödä pussipuuroa aamupäivällä, mutta nälkä yltyi siitä sietämättömäksi.

Paluu Suomeen, muun maailman mittakaavassa poikkeustilalounasaikojen maahan, oli tältäkin osin ihana. Lounaalle mennään joka päivä klo 11.

Joskus aamulla kuitenkin on kiljuva nälkä ja hutjakka olo. Silloin apuun rientää palveluntarjoaja. Hän on noussut aamulla riittävän aikaisin, valmistanut aimo kasan herkkuvoileipiä, asetellut ne kauniisti vitriiniin ja avannut ovensa. Sitten minä höyryän paikalle, ohikulkumatkalla kohti työpaikkaa, valitsen vitriinistä tunnelmaan sopivan herkkuleivän, asettelen sen paperipussissaan hellästi laukkuun päällimmäiseksi ja kävelen kevein jaloin loppumatkan kulman taakse. En ruoki lamaa, tuen pienyrittäjyyttä. Haen keittiöstä kupillisen sitruunateetä, revin paperipussin halki ja suojelen sillä näppäimistöni murusilta. Sitten vietän kiireettömän aamupalahetken kera herkkuleivän, teekupin ja nettihesarin, Facebookin ja Gmailin.

Omia nettisivuja palveluntarjoajalla ei ole, söpön pikkudelin nimi on joka tapauksessa Herkkukori ja se sijaitsee Helsingin Punavuoressa, osoitteessa Uudenmaankatu 17. Kaikki missä on ruisleipää on ainakin hyvää, varsinkin 2,60 euroa maksava maksapateereissari. Testatkaa ja todetkaa itse.

---------

Tänään soi Ne Luumäkien Onnellinen perhe, koska se oli ainut mieleen tuleva biisi jossa on sana aamupala.

Ei kommentteja: