tiistai 5. toukokuuta 2009

Mahtava konsepti

Mitä tapahtuu, kun suljetaan vuorokaudeksi 28 neliön yksiöön yksi sikalenssupotilas ja toinen bronkiitista kärsivä tekniikan ylioppilas?

Ei ainakaan Kuljetusten vakuuttaminen -tenttiin lukua tai diplomityön viimeistelyä.

Olemme saaneet aikaan noin yhdeksän ja puoli kappaletta lyijykynällä suherrettuja lyhyitä, pitkiä, keskipitkiä ja puolilyhyitä nimilistoja, allekirjoittaneen ahdistusta, bronkiittiteekkarin stoalaista tyynnyttelyä, loistavan idean camo-kuvioidusta koltusta, "think outside of the box" -huudahduksia ja niitä seuranneita erittäin huonoja ja toteuttamiskelvottomia ideoita ynnä sinnikästä intternetin selausta, joka päättyi lopulta siihen että kirjoitin Googleen sanan "jotain" ja painoin entteriä. Hirvipaisti, tätileegio, Jarkko Martikaisen Valssi tanssitaidottomille, 2000-luvun kansallispuku, riistäjäpitopalvelut ja Panun Keittiö. Soppa on valmis.

Miksi ylipäätään tarvitaan vihkijää? Eikö naimisiin voisi mennä kirjallisella ilmoituksella, kun vuokrasopimuksenkin voi tehdä ilman laamannin läsnäoloa?

Kohta on puoliyö, ja meillä on kahdeksan toinen toistaan mahtavampaa konseptia Erittäin Epäkonventionaaliselle Hääjuhlalle. Niitä yhdistää vain yksi asia: Nasu ja haitari.

Hyvä että sentään se.



---------

Tänään soi Essi Wuorelan Naimisiin. Possunpunaiset suunnitelmat, indeed. Vittu jee.

Ei kommentteja: