Punavuori-blues

Tulevasta vuokra-asumisestani huolimatta olen edelleen aktiivinen toimija asuntomarkkinoilla.

Minulla on viitisen kappaletta toinen toistaan sekavampia lainatarjouksia ja olen äärettömän raivoissani siitä, että kaikki Suomen pankit ovat nimistöllisesti yhdys sana vammaisia. Luen Taloussanomia ja saan tukka nousee pystyyn omia aikojaan -kohtauksia. Kitisen ja ruikutan ystävilleni, jotka jaksavat olla kannustavia ynnä konstruktiivisia. Minä en jaksa.

Luulen, että asunnonostokipinää pitää sinnikkäästi yllä jonkinlainen v-käyrän kipupisteen ylitys. En millään haluaisi olla aikuinen ja asuntovelallinen, mutta en myöskään enää kertakaikkisesti jaksa muuttaa koko ajan jonnekin. Tuleva huushollini on koti numero 15 lyhyenlännän elämäni varrella, ja kun ottaa huomioon, että 2000-luvulla muuttotahti on ollut suunnilleen kerta per vuosi -tasolla, alkaa jatkuva sinne tänne roudautuminen uuvuttaa. Muuttaminen on kallista, turhauttavaa ja keikauttaa elämän aina hetkiseksi päälaelleen. Päälakikokemukset ovat terveellisiä, mutta rajansa niilläkin. Kaipaan rauhaa ja jatkuvuutta. Ainakin kuvittelen niin.

Kävin tänään katsomassa yksiötä Merimiehenkadulla. Siinä oli kaikki muu, mitä asunnolta edellytän, paitsi ikkuna josta näkyvät Johanneksen kirkon tornit. Mutta check-listalla sitä ennen olevat osoite, rakennusvuosi alle 1940, toimiva kylppäri, toimiva keittiö, parvi ja kaappitilaa kuitenkin. Näiden lisäksi on vielä yksi kriteeri: pianon on mahduttava.

Kriteerilistani on muuten varsin harkittu: Osoite on ainut todella merkittävä tekijä asunnossa. En pidä uusista taloista, ja 40-luvun jälkeen asuntojen huonekorkeudet ovat romahtaneet. Sen sijaan pidän nukkumisesta paikoissa, joista tulee karhu talvipesässä -tyyppinen olo, joten parvi on mainio ratkaisu. Toki myös siksi, että ykköskriteerini rajaa asuinneliöt melko minimiin ja parvi tuplaa pari neliötä. Minimissäkin voi olla kylpyhuone, jossa voi käydä suihkussa kastelematta jokaista kylpyhuoneessa olevaa esinettä ja asiaa litimäräksi. Minimissä voi olla myös keittiö, jossa voi laittaa ruokaa. Ja minimissä voi olla tarpeeksi kaappeja minun maalliselle omaisuudelleni. Minimiin mahtuu pianokin.

Olo on juuri nyt niin numb, että olisin voinut ostaa sen asunnon vaikka saman tien. Joo, ihan ookoo, ei tässä mitään vikaa ole, otetaan tää. Ehkä se olisikin hyvä asunnonostofilosofia? Tunnepitoiset päätökset kun osoittautuvat usein melko kehnoiksi päätöksiksi.

Tai sitten kasvatan vielä hetkisen aikaa v-käyrää.

---------

Tänään soi suloisen pikku Olavin Punavuori-blues. Joka tärähti soimaan päähän Merimiehenkatua alaspäin tallatessa.