Korkeakoulupoliittinen tiedonanto

Olin kansantaloudelliselta katsantokannalta loistavan alun jälkeen melko surkea opiskelija. Rysäytin kasaan neljässä vuodessa hirveän kasan sekalaisia opintoviikkoja, sitten menin opetusharjoitteluun, sieltä yksiin töihin, sitten toisiin ja kolmansiin. Gradu ja pari muuta pikku juttua jäivät kesken.

En ollut kuitenkaan toivoton. Sain gradun valmiiksi, vain kolmen vuoden yrittämisen, ahdistuksen, totaalisen hermoromahduksen ja sitkeän yön pimeinä tunteina tapahtuneen tietokoneen naputuksen ansiosta. Oikeasti suurin kiitos siitä, että voin nyt kirjailla koulutustietoihini kunniakkaan FM-lyhenteen, kuuluu maisterihautomolle ja sen silloiselle vetäjälle Juha Hakalalle. Ilman häntä en olisi luultavasti koskaan valmistunut.

Ilman häntä en myöskään koskaan olisi rohjennut maakuntalehden sunnuntainumerossa omalla nimelläni ja kasvokuvallani kertoa, kuinka surkeaa ohjausta sain gradulleni. Kuinka ohjaaja halveksi avoimesti aihettani, ehdotti tällä ohjauskerralla että nyt kannattaisi tehdä näin ja seuraavalla haukkui minut lyttyyn siitä, että olin tehnyt näin kun olisi pitänyt tehdä noin, sekoili ja sähläsi ja aiheutti kaikin puolin enemmän harmia kuin hyötyä graduprojektilleni. Olin hukassa, neuvoton ja hämmentynyt.

Kasvattelin eilisestä blogitekstistä tuttua v-käyrää aikani ja otin sitten yhteyttä maisterihautomoon. Viikon päästä minulla oli Missio ("tehdään Suomen huonoin gradu, surkea räpellys joka kuitenkin opinnäytetyöksi hyväksytään niin, että maisterin paperit sujahtavat plakkariin"), Teoreettinen Viitekehys ja Järkevä Tutkimussuunnitelma. Tähän tarvittiin muistaakseni kaksi sähköpostiviestiä. Toiset vaan osaa.

Kirjoitin gradun pääasiassa kahden palkattoman vapaaviikon öinä. Päivisin nukuin.

Gradu valmistui, oli aika mennä kypsyyskokeeseen. Edellä mainittu ohjaajaprofessorini ilmoitti, että kypsäriä varten minun täytyy matkustaa satojen kilometrien päähän maakuntayliopistoon yleisenä tenttipäivänä, vaikka tiedekunnan ohjeissa luki selvällä suomen kielellä, että tuon pikku muodollisuuden voi suorittaa ennalta sopien myös muiden yliopistojen yleisissä tenttitilaisuuksissa. Kilahdin ja lähetin kiukkuisen reklamaation tiedekunnan kansliaan. Tiedekunnan kanslia totesi, että minulla on perustuslaillinen oikeus tehdä kypsyyskoe kotipaikkani Helsingin yliopiston yleisessä tentissä. Olin melko voitonriemuinen.

Suomen huonoin gradu tuli aikanaan hyväksytyksi arvosanalla magna cum laude approbatur. Silloin voitonriemuni purskahteli yli äyräidensä.

Se, miksi jaarittelin ilmoille nämä elähtäneet muistelmat, johtuu siitä että mikään ei Suomen yliopistoissa näemmä ole muuttunut. Opiskelijoille vittuilu, niiden jättäminen oman onnensa nojaan ja pedagogisesti vahingollinen ylenkatse ovat näemmä arkipäivää myös muualla kuin omassa Alma Materissani.

Kaikille yliopisto-opettajille voisin siksi antaa tiedoksi seuraavan kasvatustieteellisen totuuden: Asioita, joita ei osaa, on aika hankala ratkaista ilman opastusta.

---------

Tänään soi Nine Inch Nailsin Something I Can Never Have. Omistettuna kaikille niille, jotka ovat joskus takoneet otsikoihinsa yliopistomaailman ysituumaisia rautanauloja.