Bloginpitäjä nuokkuu kaikkensa antaneena läppärin yllä ja pohtii, olisiko mahdollista järjestää kalenteriin viikonlopustatoipumislomaa. Aateluus ja kulttuurikriitikkous kuitenkin velvoittavat, joten tässä arvostelut yhdestä jos toisestakin viikonlopun kylddyyritapauksesta:
Perjantaina matkustin junalla Lahteen kera kahden Mission. Missio ykkönen oli löytää harmaa pusero hääjuhlatarkoituksiin. Lopputulos: harmaiden puseroiden valmistus on lopetettu, joten sellaista ei löytynyt Lahdestakaan. Missio kakkonen onnistui paremmin, se oli Lahden sinfoniaorkesterin, Emma Salokosken ja Johanna Iivanaisen Joni Mitchell -tribuuttikonsertti, jonne seurueemme kokoontui Jyväskylä-Varkaus-Mikkeli-Helsinki -akselilta. Lievästä virkamiestyövaikutelmasta huolimatta konsertti oli ehdottoman hyvä kokemus, kaunista laulua ja loppua kohti irrottelevampaa soitantaakin. Lahden Sibelius-talo on sitä paitsi hieno, ja sieltä saa Hot Drinksejä edulliseen hintaan. Miinuspisteitä annamme poliisivaltiomaisesta suhtautumisesta maksaviin asiakkaisiin: Nasu-parka aiheutti järjestyshäiriön nousemalla toisen parven viimeisen penkkirivin päässä seisomaan tuolinsa viereen encoren aikana. Anarkiaa!
Sitten Trio Peräkamari söi Mamma Mariassa yhden pitsan ja kaksi ämpärillistä pastaa ja poistui Volvon perä lennokkaassa sivuluisussa kohti Helsinkiä. Lyhyiden ja pitkien valojen keskinäisestä paremmuudesta lumisadeolosuhteissa käytiin "am I right or am I right" -tyyppistä keskustelua, kunnes keskustelijat havaitsivat lumisateen lakanneen aikapäiviä sitten.
Lauantaiaamuna menin huuliharppukurssille. Osaan nyt soittaa huuliharpulla Pienen pieni veturi -biisin. Tämän tekstin otsikosta johtuen jouduin jättämään sunnuntaiaamun opetustuokion väliin, mutta joskus elämä vain ajaa huuliharpunsoiton ohi.
Lauantaipäivä sujui rattoisasti termodynamiikan ja suggestopedisen pianomusiikin parissa. Kontribuutioni pianovälitteiselle suggestopedialle oli merkittävä, termodynamiikalle sen sijaan minulla ei ollut juuri annettavaa. "Baari" oli ainoa sana, jonka melkein-diplomi-insinöörin termodynaamisesta mutinasta tunnistin. Luulen tosin, että sillä ei tarkoitettu soittoruokalaa vaan Sir Napier Shaw'n keksintöä vuodelta 1909.
Suggestopedisen tuokion jälkeen vaihdoin mekkoa kuusi kertaa ja sen jälkeen suunnistimme kohti keskustaa ja myöhäistä lounasta. Termodynamiikka ja vaatteenvaihtoruljanssi olivat nipistäneet lounasajasta ratkaisevan tunnin joten tyydyimme Hesburgerin pikatarjoiluihin. Tästä aiheutui käänteinen aikatauluongelma: olimme puoli tuntia etuajassa Studio Elsan ulko-ovella. Koska olen nykyään parempi ihminen kuin ennen, myönnän julkisesti tehneeni eilen pahasti ja väärin mainitessani ympyrätalon S-marketin kohdalla lompsiessamme, ettei herraseuralainen ollut edelleenkään ostanut tupakkaa vaikka kyseinen ostos piti suorittaa jo perjantai-iltana. Paheensa autuaasti unohtaneen herraseuralaisen keskushermosto alkoi välittömästi vaatia nikotiinia, joten käytimme jäljelläolevan puolituntisen harhailemalla ympäri Kalliota allekirjoittaneen hatarien "kyllä tässä jossain ihan nurkan takana piti olla R-kioski" -opasteiden mukaan. Lopulta löysimme vähintään eksoottisen vietnamilaisen kulmakaupan, ja ostos saatiin suoritettua. Tomera paheksuntani kärsi hieman edellä mainitusta kiistattomasta osuudestani poikapoloisen paheen poluille johdatteluun. Jos se nyt kuolee keuhkosyöpään, se on sitten minun syy. Kiitos ja anteeks. Meinasimme tosin molemmat demokraattisesti menettää henkemme kerrostalon katolta romahtaneen lumikasan alle.
LM-ristiretki kesti juuri niin kauan, että lopulta sinne teatteriin tuli kuitenkin kiire. Legendaarinen Pippe-täti tuli sentään bongattua teatterin ulko-ovella, ja rouheaan uuteen nahkarotsiinsa naamioitunut Nasu nöykkiöläisystävineen sisäpuolelta. Studio Elsa on siis Helsingin kaupungingteatterin sivurakennuksen pieni näyttämö, ja siellä menee vielä helmikuun loppuun asti Pirkko Saision Kielletyt laulut. Nasu on oikeassa siinä, että esityksen poliittinen sanoma on ainakin Venäjän suossa kaulaansa myöten kahlaavalle ehkä vähän yllätyksetön ja kliseinen: "Demokratia on kuollut, eläköön pyhä Venäjä" olisi ollut oivaltavasti sanottu viitisen vuotta sitten. Siitä huolimatta Kielletyt laulut kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan - laulut ovat hienoja, muusikot loistavia, laulajat tunteella mukana ja erityismaininnan annamme renessanssi-ihminen Janne Marja-aholle, joka tanssi, kiipeili, kaatuili, näytteli ja lauloi i h a n käsittämättömän hyvin. Kylmät väreet -efektin aikaansaavia kappaleita oli useita, kerran melkein itkin. Hienoa ja vaikeasti määriteltävän karismaattista teatteria.
Esityksen jälkeen joukkomme täydentyi satunnaisella serkulla, joka on aina läsnä kuten Suru John Irvingin Kaikki isäni hotellit -teoksessa kun tämän suvun jäsenten kanssa liikkuu Helsingin kulttuurikarkeloissa. Toverissa oli yksityistilaisuus joten suunnistimme punaisten lyhtyjen kafe-bariin. Kun Suomesta saa itsetehtyä gulassia ravintolasta kello 10 lauantai-iltana, on se jo mainitsemisen arvoista. Mikähän sen baarin nimi on? Toisella linjalla, joka tapauksessa. Seuratkaa punaisia lyhtyjä. Illan taiteellisuutta korostivat baarinnurkan televisiosta näkynyt Kristian Smedsin Tuntematon sotilas ja satunnaisen serkun kanssa esitetty Hassisen Koneen Jeesus tulee -biisi runonlausuntaversiona.
Kalliosta matkamme jatkui Dubrovnikiin, serkun tosin jätimme Vaasankadulle ja espoolaiset suunnistivat takaisin Espooseen. Jäljelle jäi siis taas kerran vain Trio Peräkamari. Dubrovnikissa esiintyi Markscheider Kunstin, pietarilaisen loistavan ska-bändin, soittajista koostettu lattaribändi Tres jotakin, muistaakseni Muchachos. Dubrovnik on ihana paikka, tai olisi, jos siellä ei saisi polttaa tupakkaa tai ranteenpaksuisia sikareita. [Hetki paheksuntaa.] On se itse asiassa ihana röökinkatkuisenakin. MKunstit miellyttävät ehkä enemmän MKunsteina, mutta joka tapauksessa keikkakokemus oli vahvasti kiitettävä, ja tällä kertaa annamme erikoismaininnan lattariversiolle venäläisestä Tumma on yö eli Тёмная ночь -kappaleesta. Erikoismainitsimme Nasun kanssa myös vetopasunistin, basistin sekä kitaristilaulajan.
Keikan jälkeen nyhjötimme sohvassa ja kävimme huutokeskustelua, kunnes ymmärsimme lähteä kotiin. Ymmärrys tuli sen verran myöhäisessä vaiheessa, että taksin saaminen oli jokseenkin haastavaa ja vesisateessa seisominen jokseenkin ikävää. Jokseenkin hyödytöntä oli yrittää piiloutua edellä mainitun herraseuralaisen hupun alle sateensuojatarkoituksessa. Lopulta tuli taksi, ja pääsimme kauan kaivatun täyden jääkaapin ääreen. Seurueen happo-osasto antoi kriittistä palautetta siitä, että seurueen maltillisesti alkoholijuomiin suhtautuva osasto oli antanut syksyn mökkireissulta jääneiden Sandels-olutpullojen pilaantua jääkaapissaan. Nimeltä mainitsematon seurueen jäsen joi kostoksi niistä yhden ja koston suloisuutta alleviivatakseen luki juomaprosessin aikana pullon kyljessä olevaa oluttynnyritekstiä ääneen - ruotsiksi.
Sitten ei menty ihan heti nukkumaan mutta jossain vaiheessa kuitenkin, ja kaikki muut kuorsasivat vähän paitsi allekirjoittanut, joka ei ainakaan tunnusta.
Eilinen saattoi hyvinkin olla loppuelämäni ensimmäinen päivä. Jos loppuelämän suhteen saa esittää toiveita, se voisi olla aikalailla eilisen kaltainen.
---------
Tänään soi Joni Mitchellin Both sides now. Something's lost, something's gained.
I've looked at life from both sides now
From up and down, and still somehow
It's life's illusions I recall
I really don't know life at all
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti