Pahoittelemme pitkittynyttä jonotusaikaa

Suomemme maa. Asiakaspalvelun ja tehokkuusajattelun yhdistämisen onnela.

Lähetin viime viikolla töistä faksin, koska minua oli nimenomaisesti pyydetty niin tekemään. Olen ainut, joka työpaikallamme käyttää faksia. Itse faksi on melko aataminaikuinen ja mittavan kokoinen härveli, jota kollegat tuijottavat yleensä epäuskoisesti "vieläkö tuo muka toimii" -kysymysten sadellessa iloisen faksaajan, eli allekirjoittaneen, niskaan. Kyllä se toimii, kiitos vaan kysymästä. Ja Venäjä toimii myös monin paikoin vielä faksiajassa, vaikka sieltäkin sähköpostia tihenevään tahtiin on ruvennut viime vuosina satelemaan.

Tässä puheena oleva faksi meni Nordean Vöyrin konttoriin. Oma faksini ilmoitti, että lähetys ok ja Nordea Vörå on saanut toimeksiannon.

Vaan Nordea Vöråstapa ei ole kuulunut sen jälkeen inaustakaan, eikä Nordea Vörån maksamaa rahasummaa ole yhteisömme tilillä näkynyt. Tulipa siis mieleen, että otanpa ja soittaa rimpahutan Vöyrin Nordeaan kysyäkseni om allt är klart, tai jotain sinne päin.

Eipä ollutkaan soittaa rimpahuttaminen Vöyriin niin yksinkertainen toimenpide kuin luulin. Käytin ensin postmodernin postindustriaalisen post-puhelinluetteloajan elätin parasta ystävää eli Googlea. Löysin Nordean Vörån numeron, joka ei ollut käytössä. Soitin seuraavaksi Nordean vaihteeseen, koska uskoin sieltä löytyvän avun. Vaihde sanoi, että ei meidän konttoreihin ole enää aikoihin voinut soittaa suoraan, pitää soittaa asiakaspalvelun kautta.

Ja kaikkihan tietävät, mitä pankkien ja vakuutusyhtiöiden ja puhelinoperaattoreiden ja nettiyhteysfirmojen palvelunumeroon soittaminen tarkoittaa. Jos haluat sitä, paina yksi, jos haluat tätä, paina kaksi. Jos haluat palvelua, Viivi ja Wagner -sarjista lainaten, unohda koko juttu.

No, soitin joka tapauksessa. Asiakaspalvelussa oli lässyttävä konenainen, joka pahoitteli joka välissä odotuksen pituutta ja soitti pahoittelujensa lomassa hermojaraastavaa hissimusiikkia.

Odotus kesti vartin. Sitten Nordea Vörå vastasi. Ja unohti minut kymmeneksi minuutiksi luuriin pöydälle. En voinut poistua luurista pöydällä, koska olisin joutunut luultavasti odottamaan toisen vartin asiakaspalvelupuhelimessa. En lopulta saanut asiaani hoidettua, mutta jätin soittopyynnön, koska en aikonut enää soittaa uudestaan asiakaspalvelunumeron kautta Vöyrin kuntaan.

Ja kaiken tämän puhelinsekoilun ansiosta myöhästyin sovitulta lounaalta. Kipitin episodin päätyttyä Fredaa pitkin mielessäni kysymys jos toinenkin:

Kuka on keksinyt tällaisen systeemin? Mitkä ovat sen edut? Itselleni tulee mieleen vain kiistattomia haittoja, kuten se, että maailman yksinkertaisimman asian hoitamiseen meni puoli tuntia ja myöhästyin lounaalta. Jonkun tehokkuusajattelun mukaan edellä kuvattu palveluratkaisu on varmasti ideaali. Ihmisen toiminnan kannalta se on aika katastrofaalisen huono. Tehokkuus vs. ihminen, kumpi voitti.

Seis maailma, tahdon ulos. Tai ainakin kymmenen vuotta ajassa taaksepäin.

---------

Tämän koettelemuksen tiimoilta päähän jyrähti soimaan Ultra Bran Sankaritar. Ja kyllä tämä biisi sopii päivään siinäkin mielessä, että tämä notkea konenainen haluaisi pikkuhiljaa taas nähdä valaita kalastelevan heilansa.