torstai 9. heinäkuuta 2009

Ajankohtaiskatsauksia

Olen innostunut valokuvia sisältävistä blogijutuista niin, etten saa enää kirjoitetuksi ilman kuvitusta. Ja kuvitus taas vaatisi sen, että yhdistäisi kameran tietokoneeseen piuhalla, koska tietokone on niin ikäkulu, ettei siinä ole kameran muistikortin lukijaa. Ei jaksa yhdistää, ei tule blogijuttuja.

Sillä välin toisaalla: Sankarikalastajat palasivat Norjasta mukanaan yli 150 kiloa kalafilettä. Jos kristillistä tasajakoa toteutetaan, joudun ensi talven aikana urakoimaan kymmenisen kiloa seitä. Mikäpä siinä.

Akateeminen sivistysperheemme elelee nykyisin riemullisen ukulelemusiikin säestämänä. Sankarikalastaja-diplomi-insinööri sai rouvaltaan valmistujaislahjaksi ukulelen, ja ukulele on sen jälkeen soinut. Erityisesti Norjalainen mansikkahillolaulu. Rok.

Blogiäänestys päättyi, ja äänin 15-3 olivat lukijat sitä mieltä, että 2000-luvun emansipoitunut feministinainen pitää oman sukunimensä avioon astuessaan. Lukijat voivat varautua elämänsä yllätykseen, kun Laurakaisasta syyskuussa tuleekin Laura Jii. Luulen, että näin käy. Perustelen sitä perstuntumalla.

Jahka se kamera yhdistyy tietokoneeseen, opetan teitä valmistamaan silakkaongen Ikean puisesta henkarista. Ja kerron, kuinka sitten kävi.

Tänään sataa vettä, ja vesisateessa ei ole kivaa puistojumpata. Suunnitelmia on hyvä tehdä säävarauksella, ja sadepäivän iloksi sopivat mainiosti avoparin thaimaalaiset ensitreffit sekä elokuva Mies hevosena.

Joo, että hyvää se elämä on, taas ja edelleen.

---------

Tänään soi Israel Kamakawiwo'Olen ukuleleversio kappaleesta Somewhere over the rainbow. Nykyinen taloudessa asuva ukulelensoittaja esitteli minulle Israelin muutama vuosi sitten kyyneliin asti liikuttuneena, joten kai sen tällä hetkellä jatkuvalla syötöllä soivan ukulelen hankinnasta voi Israelia kiittää.

Ei kommentteja: