Ulkosuomalaisten hupia on käydä viikonloppuisin Ikeassa syömässä lihapullia ja ostamassa samalla kiinalaisten lasten valmistamia, kotitaloudelle ehdottoman välttämättömiä tavaroita. Paitsi Hetskun. Minunkin Moskovan-kotini oli veronmaksajain sponsoroimaa peruskalustusta lukuunottamatta melko Ikea-painotteinen. Olin kuitenkin kaukaa viisas, ostin vain sellaisia huonekaluja, jotka sopivat omien, Suomessa odottaneiden mööpeleitteni joukkoon. Ne, jotka eivät sopineet, myin lähtiessäni Kossulle, kiitokseksi hyvästä seurasta lukuisilla Ikea-retkillä.
Nyt muutan Anni Ammattilapsen asuntoon, jossa minua odottavat maatuskaverhot, kattokruunu, sänky, pesukone ja pari muuta pientä juttua. Muu sisustus on omaani, eivätkä sitä ole sponsoroineet veronmaksajat vaan tuonilmaisiin siirtyneet mummo, ukki, pappa ja isä. Toki hekin eläessään olivat iloisia veronmaksajia, eipä silti.
Minulla on papan talosta pelastetut, uudelleenverhoillut nojatuolit ja sohvapöytä. Tuoleissa on istujansa vaihtelevaista mielenlaatua kuvastavat päälliset, toisessa punainen istuin ja harmaa selkänoja ja toisessa harmaa istuin ja punainen selkänoja. Minulla on myös kaksi papalta perittyä ruokapöydän tuolia ja isän mummolaan rakentama valkoinen, pyöreä ruokapöytä jonka päällä mahtuu lukemaan Hesarin kun pöytään kiinnittää naarmuuntuneen jatkopalan. Minulla olisi mummon aikoinaan perimä piironki ja papan tummaksi petsattu lipasto, mutta ne eivät mahdu yksiöön ja saavat siksi hätämajoittua edelleen pikkuveljen olohuoneeseen ja äitin yläkertaan. Minulla on Ikea-kirjahyllyt ja piano, jonka ostin yläasteikäisenä lapsilisärahoilla. Minulla tulee olemaan vielä kaksi ruokapöydän tuolia lisää, kunhan kierrätyskeskuslöytöni á 12 euroa saavat uutta petsiä pintaansa ja uudet, punaiset istuinpäälliset. Ne kaksi jo olemassaolevaa, samanlaista, on verhoiltu sinisellä kankaalla joka oli tänään jo verhoilijalta loppu, mutta vaihteluhan virkistää.
Minä pidän siitä, että kotini muistuttaa museota. Etteivät kauniit, vanhat ja laadukkaat kalusteet ole joutuneet kaatopaikalle vaan jatkavat ekologisesti elämänkaartaan. Että jokaisella esineellä ja asialla on tarinansa. Niillä Ikea-hyllyilläkin. Avaimeni roikkuvat mummolan puisen kissan koukuissa ja seinillä on esi-isien valokuvia. Niistä muistan, mistä olen tullut. Niissä ovat juureni.
---------
Tänään soi Kotiteollisuuden Helvetistä itään, vaikka siihenkin pätee se "vanhassa vara parempi" -sananlasku. Eli Meren mudassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti