Uusien alkujen loppu

Ensimmäinen blogini syntyi vahingossa, sai nimensä hetken mielijohteesta ja liittyi niin vahvasti kirjoittamisensa elämänvaiheeseen ja kirjoittamispaikkaan, että se oli jätettävä taakse kun elämä, vaihe ja paikka vaihtuivat. Toinen blogini oli alusta alkaen ja nimeään myöten projekti, koska tiesin jo lähtiessäni, etten jäisi lähettelemään postikortteja Moskovasta loppuiäkseni.

Moskovassa huomasin, että olen väsynyt vaihtamaan jatkuvasti elämiä. Loputon uusien alkujen mahdollisuus on addiktoivaa, mutta myös henkisesti tuskastuttavaa ja erinomaisen energiaavievää. Vaihdoin siis taas fast forward -tyyliin elämäni toisenlaiseksi, mutta tällä kertaa ainakin kuvittelen että vaihdos on pysyvä. Minun mittapuullani pysyvyys tarkoittaa sitä, että olen sopinut itseni kanssa, ettei seuraavaan viiteen vuoteen tarvitse lähteä yhtikäs mihinkään eikä tehdä hampaat irvessä mitään muitakaan muutoksia. Force majourit toki sallitaan, mutta muutos vain muutoksen vuoksi on nyt kohtuukelvottomaksi elämänsisällöksi havaittu.

Mietin pitkään uuden blogin nimeä, yritin päästä siihen käsiksi uuden asuinpaikkani kautta. Sitten totesin, että paikkasidonnainen blogin nimi edustaisi vain taakse jättämääni muutosajattelua. Vuokraemäntäni palaa toivottavasti vuoden kuluttua takaisin kotiinsa, joten olen joka tapauksessa pakotettu vaihtamaan lukaalia, ja kuka niistä force majoureistakaan ikinä tietää. Päätin siis, että blogini nimen on vastedes edustettava pysyvyyttä, jotain sellaista jonka voi pitää mukanaan asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Mietin, mitä bloginpito minulle merkitsee, ja mieleen tulivat nämä kaksi asiaa: oma elämäni ja kirjoittaminen.

Minulla on joskus joidenkin kovasti kritisoima tapa kirjoittaa blogitekstejä niin, että piilottelen tahallani rivien väleihin asioita, jotka avautuvat usein yhdelle, kahdelle tai muutamalle lukijalle, joskus jopa pelkästään kirjoittajalle. Blogi ei ole dokumenttielokuva aiheesta Laurakaisa, se on kirjallinen versio elämästäni. Se ei ole totuudenvastainen, mutta toimittajaslangilla värikynän käyttö on välillä runsasta.

Siksi blogin nimeksi tuli Kirjallista elämää.

Jotain vanhaa tässä blogissa on - olen edelleen aristokraattisen tasokas, suulas ja vihainen nainen ja päivän biisejä en henno jättää pois, vaikka ne välillä tekijää tuskastuttavatkin. Jotain uutta - se, mikä oli ennen vasemmalla, on nyt oikealla ja päinvastoin. Uutta on myös otsikkokuva - siinä olen minä omalla laiturillani oman pienen järveni rannalla. On jotain puoliksi lainattua - blogin nimi on muunnelma Hectorin biisistä Pinnallista elämää, jossa lauletaan Helsingistä. Ja toki myös jotain sinistä - uusi uljas ulkoasu.

Blogini osoite on vastedes myös pysyvyysajattelun mukainen: http://laurakaisa.blogspot.com. Sen luulisi olevan helppo muistaa - kyllähän te, rakkaat lukijani, toki tiedätte, kuka teille elämästään kirjallisesti raportoi.

Kiitos seurasta tähän asti, toivottakaamme toisillemme hyvää matkaa eteenpäin.

---------

Tänään soi tietenkin se lainabiisi, Hectorin Pinnallista elämää. Omistettu suurelle pienelle kaupungilleni ja kotiinpaluulle.

"Helsinki, stadini nyt onko muka jotain Nykkiä?
Kun Steissiltä melkeinpä voi skutsiin skimboillakin lykkiä...!"