Kiitos, murut.
Siis kaikki te, jotka FB-statuksista ja blogijutuista huolestuneina olette tänään kysyneet, että onhan kaikki ookoo.
On kaikki. Ja vaikka ei olisikaan ollut, niin nyt ainakin on, kun olette olemassa. Pus.
---------
Tänään soi kaikkien aikojen ystävyysbiisi, Simonin ja Garfunkelin Bridge over troubled water. Kaikkien aikojen asiat ovat kaikkien aikojen asioita yleensä juuri siksi, ettei niihin ole mitään lisättävää.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
tiistai 29. syyskuuta 2009
Ihan pihalla, sisäinen näkökulma
Haluaisin kuulua ihmislajiin, joka pysyy paikallaan sekä fyysisesti että henkisesti, hakee jännityksensä katsomalla televisiosta muiden ihmisten fiktiivisiä elämiä eikä kuuntele tarpeettomasti Perstuntumaansa. Tämä viheliäinen Perstuntuma kun noudattaa edelleen sen kaltaista aikataulua, että puolitoista vuotta yhtä ja samaa on aina tarpeeksi, ja kun tuntumalla aletaan raahata persusta ja siihen kiinnittyviä muita ruumiinosia paikasta toiseen, seuraa väistämättä...no, vaikka mitä. Mutta ainakin uupumus jo ennen kuin mitään raahausta on edes alkanut fyysisesti tapahtua.
En ole eronnut enkä edes eroamassa. Työpaikka, asunto, kaupunki ja suhtautuminen ihmisen biologiaan ja luovaan työhön vain agendalla tänään. Samalla kertaa.
Pari pikku juttua.
"Semmonen se meijän Laura on", tekstiviestitti täti, ja oli harmittavan oikeassa.
---------
Tänään soi Samuli Putron Hoidetaan kämppä Berliinistä. Elämässä pitää olla käännekohta.
En ole eronnut enkä edes eroamassa. Työpaikka, asunto, kaupunki ja suhtautuminen ihmisen biologiaan ja luovaan työhön vain agendalla tänään. Samalla kertaa.
Pari pikku juttua.
"Semmonen se meijän Laura on", tekstiviestitti täti, ja oli harmittavan oikeassa.
---------
Tänään soi Samuli Putron Hoidetaan kämppä Berliinistä. Elämässä pitää olla käännekohta.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Ihan pihalla
Toimin itse omien häideni floristina. Sulhanen oli hyvänä apuna, hänestä tuli mainio puolukanvarpujenkeräämiskuva häiden aattoiltana hämärtyvässä metsikössä. Avohoitopotilaaksi luulisi jos ei paremmin tietäisi.
Keräilin floristin toimissani tykötarpeita äitin piha-asioita sisälleen kätkevästä puulaatikosta ja katso, huomasin että sinne on joskus aikojen saatossa säilötty myös valtaosa omista ruukuistani, purkeistani ja purnukoistani. Tarkkaan ottaen silloin, kun muutin Pietarinkadulta tornikamariin. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut parvekkeeton elämä, mutta toiveikkaasti viime viikolla kääntelin sitäkin Petroskoista muuttokuorman mukana roudaamani pesusoikkoa, jossa on jokaisella parvekkeellani kasvanut lobeliaa ja orvokkeja, ja mietin että kunpa joskus pian taas.
Olen viikonloppuna maannut pääsääntöisesti sohvalla ja lukenut mainiota kirjaa nimeltä Puutarhanhoitoa poropeukaloille, joka on muuten sivumennen sanoen sikahyvä opus. Puutarhakirjojen lukeminen poikkeaa siinä mielessä keittokirjojen lukemisesta, että keittokirjojen anti on jäänyt minulta aina ja varsinkin nykyoloissa varsin teoreettiselle tasolle, kun taas parvekepuutarhuroinnissa olen objektiivisesti arvioiden menestynyt. Olen muun muassa kasvattanut kerran yhden viikkiläisen parvekkeen täyteen yksivuotista humalaa, ja se oli iso parveke. (Toim. huom. Edellinen virke sisältää itseironiaa. Mikään ei ole helpompaa kuin humalan kasvatus. Se kasvaa itsestään 25 cm päivässä, ja pienellä avustuksella puoli metriä.)
Halusin vähän aikaa sitten omakotitalon. Nyt olen niin rakastunut 1870-lukulaiseen rivitaloon, että haluaisinkin sen. Mutta siinä ei ole isoa pihaa, mihin saisi kukkapenkin ja kasvimaan. Onneksi apuun rientää 4H-yhdistys ja neljäntoista euron vuosivuokran hintaiset aarimaat. Aarille voisi tehdä oikeaoppisen neliosaisen kiertoviljelyjärjestelmän ja kasvattaa siellä vihanneksia, juureksia ja kukkia. Luultavasti palsta-aarilla tutustuisi paikallisiin venäläisiin, ja Nasulta voisi syksyllä vuokrata hillokellaritilaa käypään hintaan.
Nyt pitäisi vain jollain konstilla päästä sinne Mikkeliin.
Puoliso totesi äsken puhelimessa, että olisi pitänyt ryhtyä jo tänä kesänä sissiviljelijäksi. Meillä olisi ollut ihan joutava erään nimeltämainitsemattoman järjestön takapiha siihen tarkoitukseen.
Päätin juuri, että jos minulla ensi kesänä ei ole neljäntoista euron mikkeliläistä 4H-aaria, vapaamuurarit saavat kokoustauoillaan vilkuilla herra ja rouva J:n retiisipenkkiä.
---------
Tänään soi Zen Cafén Tuhannen kilometrin päässä. Vaikka ei nyt ihan tuhannen. Mutta ei se kilometrimäärä itse asiaan vaikuta. Eikä tuliaiseksi luvatut hirven kivekset.
Keräilin floristin toimissani tykötarpeita äitin piha-asioita sisälleen kätkevästä puulaatikosta ja katso, huomasin että sinne on joskus aikojen saatossa säilötty myös valtaosa omista ruukuistani, purkeistani ja purnukoistani. Tarkkaan ottaen silloin, kun muutin Pietarinkadulta tornikamariin. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut parvekkeeton elämä, mutta toiveikkaasti viime viikolla kääntelin sitäkin Petroskoista muuttokuorman mukana roudaamani pesusoikkoa, jossa on jokaisella parvekkeellani kasvanut lobeliaa ja orvokkeja, ja mietin että kunpa joskus pian taas.
Olen viikonloppuna maannut pääsääntöisesti sohvalla ja lukenut mainiota kirjaa nimeltä Puutarhanhoitoa poropeukaloille, joka on muuten sivumennen sanoen sikahyvä opus. Puutarhakirjojen lukeminen poikkeaa siinä mielessä keittokirjojen lukemisesta, että keittokirjojen anti on jäänyt minulta aina ja varsinkin nykyoloissa varsin teoreettiselle tasolle, kun taas parvekepuutarhuroinnissa olen objektiivisesti arvioiden menestynyt. Olen muun muassa kasvattanut kerran yhden viikkiläisen parvekkeen täyteen yksivuotista humalaa, ja se oli iso parveke. (Toim. huom. Edellinen virke sisältää itseironiaa. Mikään ei ole helpompaa kuin humalan kasvatus. Se kasvaa itsestään 25 cm päivässä, ja pienellä avustuksella puoli metriä.)
Halusin vähän aikaa sitten omakotitalon. Nyt olen niin rakastunut 1870-lukulaiseen rivitaloon, että haluaisinkin sen. Mutta siinä ei ole isoa pihaa, mihin saisi kukkapenkin ja kasvimaan. Onneksi apuun rientää 4H-yhdistys ja neljäntoista euron vuosivuokran hintaiset aarimaat. Aarille voisi tehdä oikeaoppisen neliosaisen kiertoviljelyjärjestelmän ja kasvattaa siellä vihanneksia, juureksia ja kukkia. Luultavasti palsta-aarilla tutustuisi paikallisiin venäläisiin, ja Nasulta voisi syksyllä vuokrata hillokellaritilaa käypään hintaan.
Nyt pitäisi vain jollain konstilla päästä sinne Mikkeliin.
Puoliso totesi äsken puhelimessa, että olisi pitänyt ryhtyä jo tänä kesänä sissiviljelijäksi. Meillä olisi ollut ihan joutava erään nimeltämainitsemattoman järjestön takapiha siihen tarkoitukseen.
Päätin juuri, että jos minulla ensi kesänä ei ole neljäntoista euron mikkeliläistä 4H-aaria, vapaamuurarit saavat kokoustauoillaan vilkuilla herra ja rouva J:n retiisipenkkiä.
---------
Tänään soi Zen Cafén Tuhannen kilometrin päässä. Vaikka ei nyt ihan tuhannen. Mutta ei se kilometrimäärä itse asiaan vaikuta. Eikä tuliaiseksi luvatut hirven kivekset.
perjantai 25. syyskuuta 2009
Minen kestä
Tässä ei ole mitään järkeä.
Saimme häälahjaksi summan X rahaa. Osa summasta oli sileinä seteleinä, yksi osa lahjasekkinä. Kanniskelin viikonlopun ja alkuviikon arvokirjekuorta käsinyssäkässäni, jota ei voi laukuksi kutsua, mutta kun havaitsin hävittäneeni jo kolmannen muistitikun kalenterivuoden aikana, totesimme ykskantaan että fyrkat on parempi säilöä pankin uumeniin.
Sitten käytiin keskustelu, jota en tässä vaivaudu yksityiskohtaisesti toistamaan, mutta se kulki niin kuin yleensä kaikki asioiden valintaa sisältävät keskustelumme: Ensin minä olen sitä mieltä, että minun pankkini Puolukka on paras ja tili kannattaa avata sinne. Hippi on sitä mieltä, että hänen pankkinsa Variksenmarja on parempi, avataan mieluummin sinne. (Sitten kuullaan "Variksenmarja on vakavarainen" -lausetta kyllästymiseen asti.) Päätetään lopulta avata tili pankki Mustaherukkaan, kompromissinomaisesti. H-hetken tullen minä alan selostaa, että voidaan ihan hyvin kyllä avata tili Variksenmarjapankkiin jos haluat, ja hippi vastaa sanomalla että ihan mainiosti hänelle käy Puolukkapankkikin. Nääs-nääs-nääs.
Lopputulos: angstia ja päättämättömyyttä.
No, marssimme lopulta sinne Variksenmarjaan, koska minä intän meistä intensiivisemmin ja olin lisäksi väsynyt ja nälkäinen eli kärttyisä jo valmiiksi. Pankit noin yleensä, alalajiin katsomatta, keräävät nykyisin ihmisiltä suunnattomia palvelumaksuja siitä, että ovat auki silloin, kun työssäkäyvät käyvät työssä, eli eivät palvele silloin, kun olisi aika palveluksia vastaanottaa. Niin Variksenmarjakin.
Astuimme sisään klo 16.20. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten kimppuumme iski Asiakaspalvelutoimihenkilö. Hän kysyi, mitä asiaa. Sanoin, että mentiin naikkariin ja nyt haluttaisiin avata tili. Onko sinulla ollut tiliä Variksenmarjassa, kysyi hän. Kuultuaan kieltävän vastauksen hankkeemme tyrmättiin oitis, koska sulkemisaikaan oli liian vähän aikaa. Eikä minulla, totta puhuen, olisi ollut vielä yhtään uutta henkilöllisyyttäni todistavaa dokumenttiakaan mukanani, joten siihen se yhteisen tilin avaus olisi viimeistään torpannut.
Pikapäätöksenä ilmoitimme halumme tallettaa rahat hipin jo olemassa olevalle tilille, pois nyssykkään taltioidusta kirjekuoresta kuleksimasta. Silloin taivas repesi, tai ainakin se suikale, joka piteli hermojani kasassa. Asiakaspalvelutoimihenkilö nimittäin lausui ääneen seuraavan kuolemattoman lauseen:
"Mutta kun me ei käsitellä täällä ollenkaan käteistä rahaa."
MitVit? Pankki, joka ei käsittele käteistä rahaa? Teki mieli kysyä, että MITÄ te sitten teette, mutta pureskelin kieltäni enkä sanonut mitään. Asiakaspalvelutoimihenkilö sen sijaan sanoi, että rautatieasemalla on konttori, joka ottaa vastaan sellaisiakin reliikkejä kuin euromääräiset setelit. Hän tarjoutui ojentamaan meille jonotusnumeron, jotta olisimme voineet tallettaa lahjasekin hipin tilille siellä, missä sillä hetkellä olimme, mutta jotenkin tuntui järjenvastaiselta jonottaa ensin yhdelle tiskille ja sitten 150 metrin päässä sijaitsevalle toiselle tiskille, joten hinauduimme niine hyvinemme kohti steissiä.
Sinne saavuttuamme tiskin takana istuva täti sanoi meille, että olemme juuri ratkaisevan minuutin myöhässä, setelien talletus onnistuu kyllä mutta lahjasekkien talletusaika umpeutui juuri tämän päivän osalta. Haluatteko tulla huomenna uudestaan?
Silloin en enää edes purrut kieltäni. Olin täysin mykistynyt muutenkin.
Jossain on ihan takuulla joku, joka on suunnitellut tämän palvelukonseptin. Hän on luultavasti miettinyt tehokkuutta ja kustannuksia, erilaisia ratkaisuja eri segmenteille ja pohtinut myös sitä, miten asiakkaat saisi keskittämään asiointia juuri Variksenmarjapankkiin.
Konseptia miettiessä olisi ehkä kannattanut valmistaa myös pari konttorin ulko-oveen kiinnitettävää suurta varoituskylttiä. Toisessa voisi lukea vaikkapa "Tämä on pankki, jossa ei vastaanoteta rahaa." Toiseen voisi kirjoittaa, että "Olemme auki myöhäisiltaan, mutta jos haluat palvelua, tule aamulla uudestaan."
Olen liian vanha elämään tässä järjettömässä maailmassa. Haluan Mikkeliin, jossa kaikki olisi varmasti yksinkertaisempaa, ainakin jos asuisi 1870-luvulla rakennetussa maailman ihanimmassa talossa.
---------
Tänään soi Janne Laurilan debyyttialbumi Kultaisia pisteitä. Ja samalla täällä vanha, vanha ihminen muistelee nuoruuttaan ja erästä syntymäpäivämatkaa Pietarin kaupunkiin.
Saimme häälahjaksi summan X rahaa. Osa summasta oli sileinä seteleinä, yksi osa lahjasekkinä. Kanniskelin viikonlopun ja alkuviikon arvokirjekuorta käsinyssäkässäni, jota ei voi laukuksi kutsua, mutta kun havaitsin hävittäneeni jo kolmannen muistitikun kalenterivuoden aikana, totesimme ykskantaan että fyrkat on parempi säilöä pankin uumeniin.
Sitten käytiin keskustelu, jota en tässä vaivaudu yksityiskohtaisesti toistamaan, mutta se kulki niin kuin yleensä kaikki asioiden valintaa sisältävät keskustelumme: Ensin minä olen sitä mieltä, että minun pankkini Puolukka on paras ja tili kannattaa avata sinne. Hippi on sitä mieltä, että hänen pankkinsa Variksenmarja on parempi, avataan mieluummin sinne. (Sitten kuullaan "Variksenmarja on vakavarainen" -lausetta kyllästymiseen asti.) Päätetään lopulta avata tili pankki Mustaherukkaan, kompromissinomaisesti. H-hetken tullen minä alan selostaa, että voidaan ihan hyvin kyllä avata tili Variksenmarjapankkiin jos haluat, ja hippi vastaa sanomalla että ihan mainiosti hänelle käy Puolukkapankkikin. Nääs-nääs-nääs.
Lopputulos: angstia ja päättämättömyyttä.
No, marssimme lopulta sinne Variksenmarjaan, koska minä intän meistä intensiivisemmin ja olin lisäksi väsynyt ja nälkäinen eli kärttyisä jo valmiiksi. Pankit noin yleensä, alalajiin katsomatta, keräävät nykyisin ihmisiltä suunnattomia palvelumaksuja siitä, että ovat auki silloin, kun työssäkäyvät käyvät työssä, eli eivät palvele silloin, kun olisi aika palveluksia vastaanottaa. Niin Variksenmarjakin.
Astuimme sisään klo 16.20. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten kimppuumme iski Asiakaspalvelutoimihenkilö. Hän kysyi, mitä asiaa. Sanoin, että mentiin naikkariin ja nyt haluttaisiin avata tili. Onko sinulla ollut tiliä Variksenmarjassa, kysyi hän. Kuultuaan kieltävän vastauksen hankkeemme tyrmättiin oitis, koska sulkemisaikaan oli liian vähän aikaa. Eikä minulla, totta puhuen, olisi ollut vielä yhtään uutta henkilöllisyyttäni todistavaa dokumenttiakaan mukanani, joten siihen se yhteisen tilin avaus olisi viimeistään torpannut.
Pikapäätöksenä ilmoitimme halumme tallettaa rahat hipin jo olemassa olevalle tilille, pois nyssykkään taltioidusta kirjekuoresta kuleksimasta. Silloin taivas repesi, tai ainakin se suikale, joka piteli hermojani kasassa. Asiakaspalvelutoimihenkilö nimittäin lausui ääneen seuraavan kuolemattoman lauseen:
"Mutta kun me ei käsitellä täällä ollenkaan käteistä rahaa."
MitVit? Pankki, joka ei käsittele käteistä rahaa? Teki mieli kysyä, että MITÄ te sitten teette, mutta pureskelin kieltäni enkä sanonut mitään. Asiakaspalvelutoimihenkilö sen sijaan sanoi, että rautatieasemalla on konttori, joka ottaa vastaan sellaisiakin reliikkejä kuin euromääräiset setelit. Hän tarjoutui ojentamaan meille jonotusnumeron, jotta olisimme voineet tallettaa lahjasekin hipin tilille siellä, missä sillä hetkellä olimme, mutta jotenkin tuntui järjenvastaiselta jonottaa ensin yhdelle tiskille ja sitten 150 metrin päässä sijaitsevalle toiselle tiskille, joten hinauduimme niine hyvinemme kohti steissiä.
Sinne saavuttuamme tiskin takana istuva täti sanoi meille, että olemme juuri ratkaisevan minuutin myöhässä, setelien talletus onnistuu kyllä mutta lahjasekkien talletusaika umpeutui juuri tämän päivän osalta. Haluatteko tulla huomenna uudestaan?
Silloin en enää edes purrut kieltäni. Olin täysin mykistynyt muutenkin.
Jossain on ihan takuulla joku, joka on suunnitellut tämän palvelukonseptin. Hän on luultavasti miettinyt tehokkuutta ja kustannuksia, erilaisia ratkaisuja eri segmenteille ja pohtinut myös sitä, miten asiakkaat saisi keskittämään asiointia juuri Variksenmarjapankkiin.
Konseptia miettiessä olisi ehkä kannattanut valmistaa myös pari konttorin ulko-oveen kiinnitettävää suurta varoituskylttiä. Toisessa voisi lukea vaikkapa "Tämä on pankki, jossa ei vastaanoteta rahaa." Toiseen voisi kirjoittaa, että "Olemme auki myöhäisiltaan, mutta jos haluat palvelua, tule aamulla uudestaan."
Olen liian vanha elämään tässä järjettömässä maailmassa. Haluan Mikkeliin, jossa kaikki olisi varmasti yksinkertaisempaa, ainakin jos asuisi 1870-luvulla rakennetussa maailman ihanimmassa talossa.
---------
Tänään soi Janne Laurilan debyyttialbumi Kultaisia pisteitä. Ja samalla täällä vanha, vanha ihminen muistelee nuoruuttaan ja erästä syntymäpäivämatkaa Pietarin kaupunkiin.
torstai 24. syyskuuta 2009
Voisiko joku kertoa minulle kuka olen?
Olen juuri askaroinut pitkän tovin Bloggerin parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta saanut käyttäjätunnukseksi muutettua uuden sähköpostiosoitteeni. Toimenpide edellytti sitä, että kutsuin itse itseni oman blogini kirjoittajaksi, annoin kaksoisitselleni administraattorioikeudet ja sitten äidinmurhatyyliin deletoin alkuperäisen itseni pois blogini kirjoittajakokoonpanosta.
Kukaan ei kertonut, että sukunimen vaihtaminen aiheuttaa näin monimutkaisia identiteettikikkailuja. Ei ihme, että näen öisin painajaisia, joissa työhuoneeni oveen on kiinnitetty Sucksdorff-nimilappu eikä kukaan suostu ottamaan sitä siitä pois vaikka yritän tehdä vaihtokauppoja sekä uudella että vanhalla sukunimellä.
Toim. huom. Muuan Sucksdorff asui ennen alakerrassani ja kuljin hissittömässä talossa melko usein, käytännössä päivittäin, hänen ulko-ovensa ohi. Sukunimi vetosi pimeään huumorintajuuni ja sai aikaan jokapäiväistä hihitystä. Sucksdorff-parka, onneksi painajaiseni kostavat nyt hänen puolestaan.
---------
Tänään soi itseoikeutetusti Ismo Alangon Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen.
Kukaan ei kertonut, että sukunimen vaihtaminen aiheuttaa näin monimutkaisia identiteettikikkailuja. Ei ihme, että näen öisin painajaisia, joissa työhuoneeni oveen on kiinnitetty Sucksdorff-nimilappu eikä kukaan suostu ottamaan sitä siitä pois vaikka yritän tehdä vaihtokauppoja sekä uudella että vanhalla sukunimellä.
Toim. huom. Muuan Sucksdorff asui ennen alakerrassani ja kuljin hissittömässä talossa melko usein, käytännössä päivittäin, hänen ulko-ovensa ohi. Sukunimi vetosi pimeään huumorintajuuni ja sai aikaan jokapäiväistä hihitystä. Sucksdorff-parka, onneksi painajaiseni kostavat nyt hänen puolestaan.
---------
Tänään soi itseoikeutetusti Ismo Alangon Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen.
tiistai 22. syyskuuta 2009
Lemmenpurren saapumisesta sormusten satamaan
Hetskua lainaten: menin naimisiin, ja sinne oli yllättävän helppo mennä.
Häät olivat tietenkin katastrofi. Kaikki meni pieleen: sulhasen sikaflunssa oli H-hetkellä edennyt räänkirnuamisvaiheeseen, morsiolla oli kurkku kipeä ja nokka tukossa. Edellisenä iltana iski paniikki, ja seremonian alkuun yltiöoptimistisesti kirjoitettu ohjelmanumero nimeltä Samuli Putron Mitäpä jos -biisi hääparin laulamana possupelimannin haitarisäestyksen ja stunt-laulun kera päätettiin heivata myöhemmin esitettäväksi. Pihlajanmarjoista olikin jo puhetta ja kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat pudottelivat valkoiselle liinalle matoja, joita Nasu-possu joutui luonteensa vastaisesti keräämään liinalta pois. Yön pimeinä tunteina väkerretty Ifolorin valokuvakirja ei saapunut ajoissa tuotannossa ilmenneen poikkeuksellisen virheen vuoksi ja zakuska-lautaselta puuttui hirvimakkara. Pelimanni oli kännissä, kaksi treenattua biisiä unohtui esittää kokonaan, häävalssin aikana tuli epäesteettinen hiki ja juhlien ainut lapsi ei istunut viittä tuntia sievästi paikallaan kiharat ojossa vaan haahuili ympäriinsä ja huusi kovaäänisesti mmmmummmmmoa morsiamen äidin puheen aikana.
Ja sen kun piti olla elämämme täydellisin päivä!
No, itse asiassa ja vakavasti puhuen kävi vähän vahingossa niin, että vaikka ei yhtään yritetty, hääpäivästä tuli ihana ja ikimuistoinen. Sulhanen kirnusi ja morsian niisti, mutta ei häiriöksi asti. Seremonia oli lyhyt ja ytimekäs ja mummoja itkettävä. Mitäpä jos kuulosti hyvälle juuri siinä kohtaa missä se lopulta esitettiin, ja johti siihen, että Trio Peräkamari on nyt tilattu esiintymään pikkuveljen joskus koittaviin häihin. Matoja tai ei, kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat näyttivät kauniilta sinkkiämpäreissä eikä se pelimannikaan oikeasti kännissä ollut. Haahuileva lapsi herätti hilpeyttä ja hänen viihdyttämisekseen kajautettiin häiden ensimmäisenä ohjelmanumerona koko juhlaväen voimin ja haitarin säestyksellä Piippolan vaarilla oli talo. Ehkä vähän epätraditionaalista, mutta pieni kunniavieras ainakin viihtyi.
Juhlat olivat omannäköiset, miljöö kaunis, paikalla sopiva määrä perhettä ja sukua. Paljon laulua ja sopivasti hyvää ruokaa ja juomaa. Ja aika monta ajatusta siitä, että naimisiinmenon kaltaisia asioita kannattaa toteuttaa juuri niin kuin itsestä parhaalle tuntuu, viitata kintaalla niille perinteille jotka eivät istu omaan ideologiaan ja napsia mukaan ne, jotka hyviltä vaikuttavat.
Luulen, että sama resepti pätee myös häiden jälkeiseen elämään.
---------
Tänään soi Eppu Normaalin kappale, jossa kerrotaan influenssapotilaalle hyödyllistä tietoa siitä, mihin sauna, terva & viina -kolmion terva-ainesosaa voi käyttää.
Häät olivat tietenkin katastrofi. Kaikki meni pieleen: sulhasen sikaflunssa oli H-hetkellä edennyt räänkirnuamisvaiheeseen, morsiolla oli kurkku kipeä ja nokka tukossa. Edellisenä iltana iski paniikki, ja seremonian alkuun yltiöoptimistisesti kirjoitettu ohjelmanumero nimeltä Samuli Putron Mitäpä jos -biisi hääparin laulamana possupelimannin haitarisäestyksen ja stunt-laulun kera päätettiin heivata myöhemmin esitettäväksi. Pihlajanmarjoista olikin jo puhetta ja kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat pudottelivat valkoiselle liinalle matoja, joita Nasu-possu joutui luonteensa vastaisesti keräämään liinalta pois. Yön pimeinä tunteina väkerretty Ifolorin valokuvakirja ei saapunut ajoissa tuotannossa ilmenneen poikkeuksellisen virheen vuoksi ja zakuska-lautaselta puuttui hirvimakkara. Pelimanni oli kännissä, kaksi treenattua biisiä unohtui esittää kokonaan, häävalssin aikana tuli epäesteettinen hiki ja juhlien ainut lapsi ei istunut viittä tuntia sievästi paikallaan kiharat ojossa vaan haahuili ympäriinsä ja huusi kovaäänisesti mmmmummmmmoa morsiamen äidin puheen aikana.
Ja sen kun piti olla elämämme täydellisin päivä!
No, itse asiassa ja vakavasti puhuen kävi vähän vahingossa niin, että vaikka ei yhtään yritetty, hääpäivästä tuli ihana ja ikimuistoinen. Sulhanen kirnusi ja morsian niisti, mutta ei häiriöksi asti. Seremonia oli lyhyt ja ytimekäs ja mummoja itkettävä. Mitäpä jos kuulosti hyvälle juuri siinä kohtaa missä se lopulta esitettiin, ja johti siihen, että Trio Peräkamari on nyt tilattu esiintymään pikkuveljen joskus koittaviin häihin. Matoja tai ei, kaupungin ruusupuskista varastetut kiulukat näyttivät kauniilta sinkkiämpäreissä eikä se pelimannikaan oikeasti kännissä ollut. Haahuileva lapsi herätti hilpeyttä ja hänen viihdyttämisekseen kajautettiin häiden ensimmäisenä ohjelmanumerona koko juhlaväen voimin ja haitarin säestyksellä Piippolan vaarilla oli talo. Ehkä vähän epätraditionaalista, mutta pieni kunniavieras ainakin viihtyi.
Juhlat olivat omannäköiset, miljöö kaunis, paikalla sopiva määrä perhettä ja sukua. Paljon laulua ja sopivasti hyvää ruokaa ja juomaa. Ja aika monta ajatusta siitä, että naimisiinmenon kaltaisia asioita kannattaa toteuttaa juuri niin kuin itsestä parhaalle tuntuu, viitata kintaalla niille perinteille jotka eivät istu omaan ideologiaan ja napsia mukaan ne, jotka hyviltä vaikuttavat.
Luulen, että sama resepti pätee myös häiden jälkeiseen elämään.
---------
Tänään soi Eppu Normaalin kappale, jossa kerrotaan influenssapotilaalle hyödyllistä tietoa siitä, mihin sauna, terva & viina -kolmion terva-ainesosaa voi käyttää.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Laura ja Panu 19.9.2009 klo 16.00 Imatran Valtionhotellissa lähimpien läsnäollessa
Juhlaan, onneen, unten tuudittamaan
ehti kerran kohtalo valssin pyörteisiin
meidät saattelemaan.
Myrskyyn, viimaan, tuuleen loputtomaan
tahtoi meidät kaksi näin vierekkäin
tietä pitkää kulkemaan.
Ei ihminen paljon ole ilman rakkauttaan.
Ihmissydän tarvitsee toisen sydämen
sykkimään hiljaa itseänsä vasten.
Päivät vierii, vuodet kiitävät pois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois!
---------
Tänään soi Unelman häävalssi - Teema Markku Pölösen elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä
Säv. Vesa Mäkinen, san. Heikki Salo, toteutus tänään: Nasu ja haitari.
ehti kerran kohtalo valssin pyörteisiin
meidät saattelemaan.
Myrskyyn, viimaan, tuuleen loputtomaan
tahtoi meidät kaksi näin vierekkäin
tietä pitkää kulkemaan.
Ei ihminen paljon ole ilman rakkauttaan.
Ihmissydän tarvitsee toisen sydämen
sykkimään hiljaa itseänsä vasten.
Päivät vierii, vuodet kiitävät pois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois.
Kunpa surua enemmän
iloa, onnea matkallamme ois!
---------
Tänään soi Unelman häävalssi - Teema Markku Pölösen elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä
Säv. Vesa Mäkinen, san. Heikki Salo, toteutus tänään: Nasu ja haitari.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
