Otsikko on hyvä elokuva, mutta nyt ei puhuta siitä. Ruokajutuista kumminkin.
Yrjänä on alkanut Hesarin kolumnistiksi, katsokaa vaikka. Otin tiedon ilolla vastaan, koska A.W. Yrjänän tekoset ovat pääosin ilahduttaneet minua jo ainakin viidentoista vuoden ajan. En muista, koska aloin kuuntelemaan CMX:ää, mutta lukiossa sitä ei joka tapauksessa vielä tapahtunut.
Tämä huomautus on tarkoitettu eräälle nimeltämainitsemattomalle henkilölle, jonka kanssa käymistäni keskusteluista ensimmäisten joukossa oli noin viisi vuotta sitten käyty väittely siitä, onko CMX angstisten lukiotyttöjen musiikkia vai ns. universaalimpaa kamaa. Myöhemmin nimeltämainitsemattomasta henkilöstä tuli aviomieheni, joka soittaa nykyään kitaralla Ruosteen melkein aina kun nätisti pyytää.
Haastattelussa taiteilija kertoo muun muassa ahdistuvansa ruokaohjeista ja suhtautuvansa melko suurella pieteetillä veitsien teroittamiseen Lisäksi hän tuo julki epäuskonsa karjatalouteen sekaravinnon syömisestä huolimatta.
Kuulostaa jotenkin tutulta. Meillä asuu Yrjänän hengenheimolainen, ja ruuasta ollaan saatu niin kotona kuin kylässäkin aikaan vähintään yhtä kimeä-äänistä väittelyä kuin Yrjänän kolumnin kommenttiboksissa näyttää olevan.
Minä söin eilen pakastimesta otettua kasvissosekeittoa, jossa oli kuorineen keitettyä perunaa, porkkanaa, purjoa ja melko rouhea määrä pippuria. Sekä mustaleimaemmentalia. Pyöristin pippurista soppaa pikku lurauksella kermaa. Lisäksi söin Rezén leipomon ihan älyttömän mahtavaa campaillou-leipää, jonka päällä oli ohut kerros kotitekoista majoneesia ja itse keitettyä sian kieltä ohuina viipaleina. Jälkiruokana mustikka-mansikkakiisseliä anopin keräämistä marjoista.
Mietin syödessäni, että entiseen vanhapiikaelämääni verrattuna syön nykyään kuin kuningatar.
No, ylipäänsä syön kotona, se on jo suuri muutos - siis muutakin kuin juustovoileipiä (Rezén leipä oli ostoslistalla ennenkin!) ja einespunajuurisalaattia. Mutta lisäksi syön aidompaa, terveellisempää, prosessoimattomampaa, itse pyydettyä, tapettua, teurastettua, kerättyä, poimittua, säilöttyä ruokaa. Ei ylimääräisiä E-kirjaimia, pyrkimystä tehomaatalouden ja monopolivähittäistavarakaupan kannattamiseen niin vähän kuin mahdollista, ja lisäksi paljon, paljon parempaa ja kaiken muun hyvän lisäksi huomattavasti halvempaa ruokaa.
Kiitos tästä kuuluu Panulle. Ja osin myös Panun äidille ja isälle, jotka ovat opettaneet poikansa pyytämään, ampumaan, keräämään, poimimaan, säilömään ja valmistamaan kaikesta tästä hyvää ruokaa. Minusta on mahtavaa olla osana tätä kaikkea - vaikka valitettavan usein vain sinä osapuolena, joka astelee paikalle kun ruoka on valmista.
"Olen ihminen, jolle on ilo laittaa ruokaa", totesi Nasu kerran kun mietittiin, miten kukakin voi olla hyödyksi eräissä kekkereissä. Lohduttaudun tällä - ja sitä paitsi, onhan siinäkin virkaa kerrakseen.
---------
Tänään soi tietysti CMX. Ainut ruoka-aiheinen biisi, joka tuli mieleen, oli Musiikin ystävälliset kasvot, sillä siinä mainitaan termi Lihakirja. Karjutaan, itse asiassa.
Tai onko se nyt sitten ruoka-aihe. Mene tiedä.
perjantai 20. marraskuuta 2009
torstai 19. marraskuuta 2009
Lehtimania
Olen luonteeltani sekä kärsimätön että metelöivän suvun keskellä kasvaneena mestari uppoutumaan kiinnostavaan asiaan.
Suku metelöi siihen malliin, että kerran on nähty luonteeltaan varsin rauhallinen tätini takomassa kengällä kettiön pöytää Nikita Sergeejevitsh -tyyliin ja karjumassa, että OLKAA HILJAA, NYT ON MIUN VUORO PUHUA! Suunvuoro ei ole perheessäni ihmisoikeus, se on ansaittava. Yleensä huutamalla lujempaa kuin muut.
Uppoutumistaipumuksen vuoksi pitkän proosan lukeminen on nykyään tuskaista. En pysty lukemaan sillä kai melko yleisellä ja normaalilla "pari sivua illassa kunnes uni tulee" -tyylillä. Jos alan lukea illalla, luen niin kauan kuin kirjaa kestää. Yleensä silloin on kello neljä aamulla, ja voi heittäytyä henkiseltä jyrkänteeltä kun tajuaa puhelinherätyksen rämähtävän soimaan kolmen tunnin kuluttua.
Tuskaa lisää myös se, että uppoudun itse lukemistoiminnon lisäksi myös tarinaan. Kun ahmaisee kerralla kokonaisen kirjan niin, että oma sielu imeytyy muutamaksi tunniksi riveille ja niiden väleihin, on paluu todellisuuteen vähintäänkin kuluttava. Mikä maa, mikä valuutta -tunnelma potenssiin kymmenen. Viime aikoina tämä on johtanut lukukokemusta seuraavaan suorastaan fyysiseen pahaan oloon, kuten kävi tänä aamuna. Lukaisin aamuni ratoksi Tove Janssonin kirjan Muumilaakson marraskuu. Se on pieni kirja, 173-sivuinen, eikä siinä nokka tuhissut tuntia kauempaa. Silti olen ravistellut koko aamupäivän yltäni merkillistä tunnelmaa ja kuvitellut nurkkiin Ruttuvaareja, tanssivia Mymmeleitä ja puberteettisia Tuhto-nimisiä homssuja.
Brr. Onneksi sairasloma loppuu huomenna, töissä noilla edellä kuvatuilla hahmoilla on sentään ihan tavalliset nimet, kuten "Lauri" tai "Janne" tai "Kirsi".
Näiden edellä kuvattujen proosakärsimysten takia on ihanaa, että maailmassa on niin paljon muunkinsorttista luettavaa. Runot ovat vaarallisia, niihinkin voi uppoutua, ja proosarunot ihan yhtä pahoja kuin proosa. Siksi pidänkin lehdistä: Niiden jutut ovat niin lyhyitä ja yleensä faktaperusteisia, että minun lukunopeudellani tuo pahoinvointia aiheuttava uppoutumiskokemus ei ehdi syntyä. Sitä paitsi "Syö oikein parisuhteessa" -tyyppiset tarinat eivät vajavaisella mielikuvituksella varustettua yksilöä saa kovinkaan hurmoksellisen samaistus- ja uppoutumiskokemuksen valtaan.
Tämä on ollut hyvä viikko sairastaa, sillä maanantaina tuli Olivia, tiistaina Image ja tänään Kodin Kuvalehti. Ne ovat mielestäni Suomen parhaat aikakauslehdet.
Ensin mainittua aion lukea niin kauan kuin on jäljellä edes pieniä rippeitä kulutuskeskeisestä stadilaisvanhapiiasta, jota aviopuoliso pikkuhiljaa aivopesee, luultavasti tahtomattaan mutta silti tehokkaasti, en osta mitään -tyyppiseksi naturelli-elliksi. Oliviassa on tosin myös muita kuin trenditarinoita: Ihastuin Maria Järvenhelmen itsensälöytämishaastatteluun ja bongasin yhden puuttuvan joululahjan uutta musiikkia esittelevältä sivulta.
Imagen löysin yläasteikäisenä kirjaston lehtiosastolta. Muistan saaneeni lehdestä suunnatonta lohtua päivänä, jolloin katsoimme lukiossa Chaplinin Diktaattorin. Katsoin silmät ymmyrkäisinä niitä ikätovereitani, jotka olivat ajoittaneet kukoistamisvaiheensa teinivuosiin, olivat siten koulun cooleimmat tyypit, ja mäkättivät suureen ääneen, että Diktaattori oli tylsintä mitä koskaan kukaan oli heidän silmiensä eteen levittänyt. Olen edelleen sitä mieltä, että se kohtaus, missä Hynkel pomputtelee maapallo-ilmapalloa, on yksi mieliinpainuvimmista kohtauksista maailman elokuvahistoriassa ikinä.
Menin koulun jälkeen lukemaan Imagea kirjastoon ja ymmärsin, että on koittava vielä aika, jolloin coolius ympärilläni määritellään muulla kuin paperiteollisuuspaikkakunnan jääkiekkojunioreitten ja heidän tyttöystäviensä käyttämällä asteikolla. Luulen, että tulisin pelkästään tästä syystä tilaamaan Imagea loppuikäni, mutta pidän siitä muutenkin. Se on fiksu mutta riittävän populaari mainstream-ihmiselle. Outous on rasittavaa, jos itse on aika tavallinen.
Kolmas lehtisuosikki tulee lapsuudesta: äidille on tullut Kodin Kuvalehti niin kauan kuin minä muistan. Olen vasta aikuisena tajunnut, miksi olen pitänyt siitä niin paljon: Lehden naiskuva ei ole ihan niin kaavoihin kangistettu ja perinteinen kuin valtaosassa naistenlehtiä. Tai ehkä se on, mutta väliin mahtuu kuitenkin aina pilkahdus jotain toisenlaista. Ja se toisenlaisuus esitetään lehdessä yleensä suvaitsevaisesti, rehdisti ja vailla pönäkkää kaksinaismoralismia, joka tuntuu levinneen sikanuhan tavoin 2000-luvulla kaikkeen lehdistöön iltapäivälehtiroskan pisaratartuttamana.
Kodin Kuvalehdessä oli joskus silloin, kun olin pieni, morsiuspukuliite. Kermakakkumekkojen jälkeen viimeisellä sivulla esiteltiin morsian, joka oli pukeutunut satiinisiin polvihousuihin, lyhyeen tunikaan ja hauskaan lierihattuun. Muistan katsoneeni kuvaa keittiön pöydän ääressä, osoittaneni sitä ja sanoneeni äidille, että haluan mennä naimisiin polvihousuissa.
En ihan mennyt, mutta en kermakakkumekossakaan.
---------
Tänään soi lehtien lukemisesta kertova Four Catsin Suurten uutisten päivä. Tässä Spotify-käyttäjille linkki: Four Cats – Suurten uutisten päivä - It's A Good News Week -
Suku metelöi siihen malliin, että kerran on nähty luonteeltaan varsin rauhallinen tätini takomassa kengällä kettiön pöytää Nikita Sergeejevitsh -tyyliin ja karjumassa, että OLKAA HILJAA, NYT ON MIUN VUORO PUHUA! Suunvuoro ei ole perheessäni ihmisoikeus, se on ansaittava. Yleensä huutamalla lujempaa kuin muut.
Uppoutumistaipumuksen vuoksi pitkän proosan lukeminen on nykyään tuskaista. En pysty lukemaan sillä kai melko yleisellä ja normaalilla "pari sivua illassa kunnes uni tulee" -tyylillä. Jos alan lukea illalla, luen niin kauan kuin kirjaa kestää. Yleensä silloin on kello neljä aamulla, ja voi heittäytyä henkiseltä jyrkänteeltä kun tajuaa puhelinherätyksen rämähtävän soimaan kolmen tunnin kuluttua.
Tuskaa lisää myös se, että uppoudun itse lukemistoiminnon lisäksi myös tarinaan. Kun ahmaisee kerralla kokonaisen kirjan niin, että oma sielu imeytyy muutamaksi tunniksi riveille ja niiden väleihin, on paluu todellisuuteen vähintäänkin kuluttava. Mikä maa, mikä valuutta -tunnelma potenssiin kymmenen. Viime aikoina tämä on johtanut lukukokemusta seuraavaan suorastaan fyysiseen pahaan oloon, kuten kävi tänä aamuna. Lukaisin aamuni ratoksi Tove Janssonin kirjan Muumilaakson marraskuu. Se on pieni kirja, 173-sivuinen, eikä siinä nokka tuhissut tuntia kauempaa. Silti olen ravistellut koko aamupäivän yltäni merkillistä tunnelmaa ja kuvitellut nurkkiin Ruttuvaareja, tanssivia Mymmeleitä ja puberteettisia Tuhto-nimisiä homssuja.
Brr. Onneksi sairasloma loppuu huomenna, töissä noilla edellä kuvatuilla hahmoilla on sentään ihan tavalliset nimet, kuten "Lauri" tai "Janne" tai "Kirsi".
Näiden edellä kuvattujen proosakärsimysten takia on ihanaa, että maailmassa on niin paljon muunkinsorttista luettavaa. Runot ovat vaarallisia, niihinkin voi uppoutua, ja proosarunot ihan yhtä pahoja kuin proosa. Siksi pidänkin lehdistä: Niiden jutut ovat niin lyhyitä ja yleensä faktaperusteisia, että minun lukunopeudellani tuo pahoinvointia aiheuttava uppoutumiskokemus ei ehdi syntyä. Sitä paitsi "Syö oikein parisuhteessa" -tyyppiset tarinat eivät vajavaisella mielikuvituksella varustettua yksilöä saa kovinkaan hurmoksellisen samaistus- ja uppoutumiskokemuksen valtaan.
Tämä on ollut hyvä viikko sairastaa, sillä maanantaina tuli Olivia, tiistaina Image ja tänään Kodin Kuvalehti. Ne ovat mielestäni Suomen parhaat aikakauslehdet.
Ensin mainittua aion lukea niin kauan kuin on jäljellä edes pieniä rippeitä kulutuskeskeisestä stadilaisvanhapiiasta, jota aviopuoliso pikkuhiljaa aivopesee, luultavasti tahtomattaan mutta silti tehokkaasti, en osta mitään -tyyppiseksi naturelli-elliksi. Oliviassa on tosin myös muita kuin trenditarinoita: Ihastuin Maria Järvenhelmen itsensälöytämishaastatteluun ja bongasin yhden puuttuvan joululahjan uutta musiikkia esittelevältä sivulta.
Imagen löysin yläasteikäisenä kirjaston lehtiosastolta. Muistan saaneeni lehdestä suunnatonta lohtua päivänä, jolloin katsoimme lukiossa Chaplinin Diktaattorin. Katsoin silmät ymmyrkäisinä niitä ikätovereitani, jotka olivat ajoittaneet kukoistamisvaiheensa teinivuosiin, olivat siten koulun cooleimmat tyypit, ja mäkättivät suureen ääneen, että Diktaattori oli tylsintä mitä koskaan kukaan oli heidän silmiensä eteen levittänyt. Olen edelleen sitä mieltä, että se kohtaus, missä Hynkel pomputtelee maapallo-ilmapalloa, on yksi mieliinpainuvimmista kohtauksista maailman elokuvahistoriassa ikinä.
Menin koulun jälkeen lukemaan Imagea kirjastoon ja ymmärsin, että on koittava vielä aika, jolloin coolius ympärilläni määritellään muulla kuin paperiteollisuuspaikkakunnan jääkiekkojunioreitten ja heidän tyttöystäviensä käyttämällä asteikolla. Luulen, että tulisin pelkästään tästä syystä tilaamaan Imagea loppuikäni, mutta pidän siitä muutenkin. Se on fiksu mutta riittävän populaari mainstream-ihmiselle. Outous on rasittavaa, jos itse on aika tavallinen.
Kolmas lehtisuosikki tulee lapsuudesta: äidille on tullut Kodin Kuvalehti niin kauan kuin minä muistan. Olen vasta aikuisena tajunnut, miksi olen pitänyt siitä niin paljon: Lehden naiskuva ei ole ihan niin kaavoihin kangistettu ja perinteinen kuin valtaosassa naistenlehtiä. Tai ehkä se on, mutta väliin mahtuu kuitenkin aina pilkahdus jotain toisenlaista. Ja se toisenlaisuus esitetään lehdessä yleensä suvaitsevaisesti, rehdisti ja vailla pönäkkää kaksinaismoralismia, joka tuntuu levinneen sikanuhan tavoin 2000-luvulla kaikkeen lehdistöön iltapäivälehtiroskan pisaratartuttamana.
Kodin Kuvalehdessä oli joskus silloin, kun olin pieni, morsiuspukuliite. Kermakakkumekkojen jälkeen viimeisellä sivulla esiteltiin morsian, joka oli pukeutunut satiinisiin polvihousuihin, lyhyeen tunikaan ja hauskaan lierihattuun. Muistan katsoneeni kuvaa keittiön pöydän ääressä, osoittaneni sitä ja sanoneeni äidille, että haluan mennä naimisiin polvihousuissa.
En ihan mennyt, mutta en kermakakkumekossakaan.
---------
Tänään soi lehtien lukemisesta kertova Four Catsin Suurten uutisten päivä. Tässä Spotify-käyttäjille linkki: Four Cats – Suurten uutisten päivä - It's A Good News Week -
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Viestejä vaaterista
Tämän viikon muodikkain työ-, elämis-, ja maailmankanssakommunikointiasento on ollut sohvallamakuu läppäri mahan päällä.
Olen siis kipeä. Taas. Ei saparoita, ei kärsiä, vaan ihan tavallinen flunssa, joka kohdalleni osuessaan ilmenee nääntävänä 37 asteen ympärillä heiluvana ruumiinlämpönä, päänsärkynä ja tapettu mato -tyyppisenä energiatasona. Makuulla on hyvä, muuten ei.
Tänään olen makuulta käsin osallistunut työpaikan hallituksen kokouksen valmisteluihin, lähettänyt sähköposteja eri puolille Suomea ja Venäjää, hoitanut sosiaalisia suhteita, aprikoinut koska Tojotaan on vaihdettu öljyt, syönyt kasvissosekeittoa ja itse tehtyä majoneesia ja itse paistettua possunkieltä leivän päällä ynnä mustikka-mansikkakiisseliä jälkiruuaksi, ilahduttanut mieltäni Jacky Makupalalla (haa, sillä on jopa omat sivut!) ja nukkunut kolmet päivätorkut.
Iltani iloksi kuuntelen eteeris-feministisesti Tori Amosin näkemyksiä vuosituhannen vaihteen poppiralleista ja teen puhdetöitä. Olen parsinut Panun sukat ja oman talvitakkini revenneen vuorin, operoinut Ecce-homon ratkenneen hännän ja nyt työjonossa odottaa kahden irronneen napin ompelu.
Olen petipotilaaksi yllättävän toimelias. Kunhan saan pysyä vaaterissa.
---------
Tänään äänessä siis Tori Amos versioimassa Bob Geldofin I don't like Mondayssiä. Vaikka nyt onkin keskiviikko. Niin silti en aina pidä.
Olen siis kipeä. Taas. Ei saparoita, ei kärsiä, vaan ihan tavallinen flunssa, joka kohdalleni osuessaan ilmenee nääntävänä 37 asteen ympärillä heiluvana ruumiinlämpönä, päänsärkynä ja tapettu mato -tyyppisenä energiatasona. Makuulla on hyvä, muuten ei.
Tänään olen makuulta käsin osallistunut työpaikan hallituksen kokouksen valmisteluihin, lähettänyt sähköposteja eri puolille Suomea ja Venäjää, hoitanut sosiaalisia suhteita, aprikoinut koska Tojotaan on vaihdettu öljyt, syönyt kasvissosekeittoa ja itse tehtyä majoneesia ja itse paistettua possunkieltä leivän päällä ynnä mustikka-mansikkakiisseliä jälkiruuaksi, ilahduttanut mieltäni Jacky Makupalalla (haa, sillä on jopa omat sivut!) ja nukkunut kolmet päivätorkut.
Iltani iloksi kuuntelen eteeris-feministisesti Tori Amosin näkemyksiä vuosituhannen vaihteen poppiralleista ja teen puhdetöitä. Olen parsinut Panun sukat ja oman talvitakkini revenneen vuorin, operoinut Ecce-homon ratkenneen hännän ja nyt työjonossa odottaa kahden irronneen napin ompelu.
Olen petipotilaaksi yllättävän toimelias. Kunhan saan pysyä vaaterissa.
---------
Tänään äänessä siis Tori Amos versioimassa Bob Geldofin I don't like Mondayssiä. Vaikka nyt onkin keskiviikko. Niin silti en aina pidä.
torstai 12. marraskuuta 2009
Jumankauta juu nääs päivää
Blogi on kuollut, elämä jatkuu.
Olen käynyt viime aikoina muun muassa Krunikan Kuurnassa ja Vantaan Flamingossa.
Toiseen aion mennä uudestaan, toiseen en.
Arvatkaa kumpaan.
---------
Tänään soi Jag tycker om Lennart, han tycker om mig -biisi. Sen olisi voinut jättää 90-luvulle.
Olen käynyt viime aikoina muun muassa Krunikan Kuurnassa ja Vantaan Flamingossa.
Toiseen aion mennä uudestaan, toiseen en.
Arvatkaa kumpaan.
---------
Tänään soi Jag tycker om Lennart, han tycker om mig -biisi. Sen olisi voinut jättää 90-luvulle.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Kaikkien blogieni yhteenlasketusti typerin kirjoitus
Kirjallisen mielikuvituksen puutteen vuoksi ilahdutan teitä taas naistenlehtiosastolla. Laurakaisan käsilaukun sisältö, olkaa niin hyvät. Älkääkä kysykö miksi, en minä itsekään tiedä. Kai siksi, että olisi edes jotain blogattavaa. Ainut tämän tekstin hyöty oli siinä, että huomasin hävittäneeni taas yhden muistitikun, koska sitä ei löytynyt käsilaukusta. Huokaus.
No, nämä sieltä laukusta kuitenkin löytyvät:
- Musta, napakka sateenvarjo. Harvinaisuus, koska on kulkenut mukana häviämättä yli vuoden.
- Viininpunainen kangaskauppakassi, joka on kuvioitu valkoisin nuottiviivastoin.
- Paperinenäliinapaketti.
- Musta, ylensyönyt ja viimeisiään vetelevä Mexxin lompakko.
- Nalle Puh -avaimenperässä olevat avaimet: Kotioven avain, rappukäytävän oven avain, äitin oven avain, Nasun oven avain.
- Työpaikan kulkukortti.
- Yhdeksän (9) kynää: Kaksi Finvan lyijytäytekynää, yksi jo lukiossa käytössä ollut viininpunainen lyijytäytekynä, musta ohut tussi, sininen ohut tussi, josta on säiliö tyhjentynyt, Holiday Inn -kuulakärkikynä Moskovan työmatkalta, Suomen ETYJ-puheenjohtajuus -kuulakärkikynä, Potilasvakuutuskeskuksen ja Autovakuutusasiantuntijat ry:n kuulakärkikynät.
- Ruskea metallinen käyntikorttikotelo, joka on täynnä omia entisellä sukunimellä olevia käyntikortteja. Erittäin hyödyllinen kapine, painaakin noin puoli kiloa.
- Silmälasikotelo.
- Tavastian baaritiskiltä hankitut, käytetyt ja nuhjaantuneet korvatulpat.
- Kännykkä. Nokia E51: puhelin, kalenteri ja netti mukana kulkevassa muodossa.
- Kännykän laturi.
- Muistikirja, jonka kannessa lukee Jane Austenilta lainattu "If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad".
- Vihko kirjoittajakoulutarkoituksiin, jonka kannessa lukee "I understend (sic!), I just don't care". Löysin tämän kirjoitusasuhelmen moskovalaisesta kirjakaupasta.
- Virkkukoukkusen meikkipussi, jossa lukee "Neitiys on iloinen asia!". Olen eri mieltä. Meikkipussin sisällä on Labellon, Body Shopin ja L'Occitanen huulirasvat, melkein tyhjä puuterirasia, 90-luvun puolivälissä ostettu tummanpuhuva huulipuna, huuliherpesvoide, silmälasien puhdistusliina, Body Shopin kasvopaperirasia, migreenilääkkeet, neljä Miranaxia ja neljä Ketorinia, Aeroflotin logolla varustettu hammastikku, laastari, kaksi muovisella timantilla varustettua hiuspinniä ja yksi valkoinen hiussolki, A5-kokoinen paperiarkki johon on helmikuun toisella viikolla kirjattu minun ja Panun hypoteettisen parisuhteen SWOT-analyysi.
Tämä kaikki mahtuu mustaan kangaslaukkuun joka on muusta vaatetuksesta riippuen rento tai asiallinen.
Ja nyt tavarakasan viereen ilmestyivät rasiallinen pienoiskiväärin teurastuspatruunoita, Leninin kuvalla varustettu metallinen taskumatti, Sennheiser-merkkiset stereokuulokkeet ja 50 g tuubi hydrokortisonivoidetta.
Sekä iloinen naama, joka kysyy, mikset sinä kirjota näitäkin siihen listaan?
---------
Tänään soi Leevi And The Leavings. Eilenkin soi, house bandin piano- ja kitaratulkintoina.
No, nämä sieltä laukusta kuitenkin löytyvät:
- Musta, napakka sateenvarjo. Harvinaisuus, koska on kulkenut mukana häviämättä yli vuoden.
- Viininpunainen kangaskauppakassi, joka on kuvioitu valkoisin nuottiviivastoin.
- Paperinenäliinapaketti.
- Musta, ylensyönyt ja viimeisiään vetelevä Mexxin lompakko.
- Nalle Puh -avaimenperässä olevat avaimet: Kotioven avain, rappukäytävän oven avain, äitin oven avain, Nasun oven avain.
- Työpaikan kulkukortti.
- Yhdeksän (9) kynää: Kaksi Finvan lyijytäytekynää, yksi jo lukiossa käytössä ollut viininpunainen lyijytäytekynä, musta ohut tussi, sininen ohut tussi, josta on säiliö tyhjentynyt, Holiday Inn -kuulakärkikynä Moskovan työmatkalta, Suomen ETYJ-puheenjohtajuus -kuulakärkikynä, Potilasvakuutuskeskuksen ja Autovakuutusasiantuntijat ry:n kuulakärkikynät.
- Ruskea metallinen käyntikorttikotelo, joka on täynnä omia entisellä sukunimellä olevia käyntikortteja. Erittäin hyödyllinen kapine, painaakin noin puoli kiloa.
- Silmälasikotelo.
- Tavastian baaritiskiltä hankitut, käytetyt ja nuhjaantuneet korvatulpat.
- Kännykkä. Nokia E51: puhelin, kalenteri ja netti mukana kulkevassa muodossa.
- Kännykän laturi.
- Muistikirja, jonka kannessa lukee Jane Austenilta lainattu "If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad".
- Vihko kirjoittajakoulutarkoituksiin, jonka kannessa lukee "I understend (sic!), I just don't care". Löysin tämän kirjoitusasuhelmen moskovalaisesta kirjakaupasta.
- Virkkukoukkusen meikkipussi, jossa lukee "Neitiys on iloinen asia!". Olen eri mieltä. Meikkipussin sisällä on Labellon, Body Shopin ja L'Occitanen huulirasvat, melkein tyhjä puuterirasia, 90-luvun puolivälissä ostettu tummanpuhuva huulipuna, huuliherpesvoide, silmälasien puhdistusliina, Body Shopin kasvopaperirasia, migreenilääkkeet, neljä Miranaxia ja neljä Ketorinia, Aeroflotin logolla varustettu hammastikku, laastari, kaksi muovisella timantilla varustettua hiuspinniä ja yksi valkoinen hiussolki, A5-kokoinen paperiarkki johon on helmikuun toisella viikolla kirjattu minun ja Panun hypoteettisen parisuhteen SWOT-analyysi.
Tämä kaikki mahtuu mustaan kangaslaukkuun joka on muusta vaatetuksesta riippuen rento tai asiallinen.
Ja nyt tavarakasan viereen ilmestyivät rasiallinen pienoiskiväärin teurastuspatruunoita, Leninin kuvalla varustettu metallinen taskumatti, Sennheiser-merkkiset stereokuulokkeet ja 50 g tuubi hydrokortisonivoidetta.
Sekä iloinen naama, joka kysyy, mikset sinä kirjota näitäkin siihen listaan?
---------
Tänään soi Leevi And The Leavings. Eilenkin soi, house bandin piano- ja kitaratulkintoina.
torstai 5. marraskuuta 2009
40 euroa kankkulan kaivoon
Tapahtuipa tänään niin, että joku Taloustutkimus tai vastaava päätti soittaa Helsingin ydinkeskustassa asuvalle, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle 30-35 -vuotiaalle mieshenkilölle ja tiedustella tältä Asiaa.
Mieshenkilö oli vielä illallakin tuohtunut, koska ei kelvannut mukaan Stockmannin asiakastutkimukseen, josta olisi saanut 40 euron lahjakortin tavarataloon.
Tuohtumustaan hän lievitti pyöräyttämällä pellillisen neljän viljan sämpylöitä ja testaamalla häälahjayleiskoneen blenderiä valmistamalla seesaminsiemen-mustikkapirtelöä. Eilisen silakkalaatikon tähteet jäivät edelleen syömättä, kun perhe ravitsi itsensä iltasella uunituoreilla leivonnaisilla.
Ja Taloustutkimus tai muu vastaava olisi vain halunnut kyselynsä alkajaisiksi tietää, ostaako Helsingin ydinkeskustassa asuva, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut 30-35 -vuotias mieshenkilö viikoittain yhden hengen annospakkauksiin pakattuja eineksiä tahi valmisruokia.
"Tämä olikin sitten tässä, kiitos heeei."
---------
Tänään soi Mikko Perkoilan Kari Ordinari Goodbye Blues. Ihan tavallinen se on, tuo minun armas aviomies, vaikkei kaikkiin Taloustutkimuksen keksimiin karsinoihin mahdukaan.
Mieshenkilö oli vielä illallakin tuohtunut, koska ei kelvannut mukaan Stockmannin asiakastutkimukseen, josta olisi saanut 40 euron lahjakortin tavarataloon.
Tuohtumustaan hän lievitti pyöräyttämällä pellillisen neljän viljan sämpylöitä ja testaamalla häälahjayleiskoneen blenderiä valmistamalla seesaminsiemen-mustikkapirtelöä. Eilisen silakkalaatikon tähteet jäivät edelleen syömättä, kun perhe ravitsi itsensä iltasella uunituoreilla leivonnaisilla.
Ja Taloustutkimus tai muu vastaava olisi vain halunnut kyselynsä alkajaisiksi tietää, ostaako Helsingin ydinkeskustassa asuva, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut 30-35 -vuotias mieshenkilö viikoittain yhden hengen annospakkauksiin pakattuja eineksiä tahi valmisruokia.
"Tämä olikin sitten tässä, kiitos heeei."
---------
Tänään soi Mikko Perkoilan Kari Ordinari Goodbye Blues. Ihan tavallinen se on, tuo minun armas aviomies, vaikkei kaikkiin Taloustutkimuksen keksimiin karsinoihin mahdukaan.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Panu's Diets. Bäää!
Tänään olen pääsääntöisesti syönyt kummitytön lemmikkilammasta kreikkalaisten lihapullien muodossa. Oliivihakkelusta, fetaa ja timjamia taikinaan, nautitaan kera riisin, tomaattikastikkeen ja tsatsikin.
Niin verenhimoista, niin hyvää.
---------
Tänään soi Spotify-vertailussa Yön Menköön menojaan ja YUP:n Kaksi lähtee, yksi palaa. Sama biisihän se. Tai ainakin sama sävelaihe.
Niin verenhimoista, niin hyvää.
---------
Tänään soi Spotify-vertailussa Yön Menköön menojaan ja YUP:n Kaksi lähtee, yksi palaa. Sama biisihän se. Tai ainakin sama sävelaihe.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
