Kävin tänään testaamassa Mestan. Olen Jussi Konttisen kanssa taannoiseen sunnuntaihesarin artikkeliin viitaten eri mieltä sekä siitä, ketkä muodostavat Suomen Venäjä-tutkimuksen karhukoplan, että puheena olevasta ravintolasta. Minusta se ei ollut S-ryhmää vaan mainio 2000-luvun helsinkiläinen venäläishenkinen ruokapaikka. Vähän niin kuin se yksi kellorafla Moskovassa Detskii Mir -tavaratalon takana, en muista osoitetta enkä nimeä. Pisteet Mestalle. Miinus siitä, etteivät ole itsenäisyyspäivänä auki.
Mestan venäläisyyttä lisäsi seuralainen, jonka kanssa on istuttu Petroskoissa iltaa jos toistakin. Meinattiin tilata teetä ja sata grammaa vodkaa, mutta ilmastonmuutos on 2000-luvun alusta edennyt niin suurin harppauksin, ettei tuota takuuvarmaa Karjalan hyytävien talvien lämmittelykeinoa tänään tarvittu.
Merkittävien hankitojen saralla toteamme, että viuluni oli liian leveäuumainen kalliiseen koteloon, joten hän joutui tyytymään halvimpaan mahdolliseen. Se on sininen, siinä on kantohihnat ja se näyttää professionaalilta. Vastavuoroisesti samaan aikaan soitinkaupassa olleelle tytölle oli sanottu, että hän on viulistiksi liian luiseva.
Opin joka päivä lisää itsestäni, viulunsoitosta ynnä elämästä.
---------
Tänään on jostain syystä soinut koko päivän päässä Suburban Triben First Spring Day. Eritoten seitsemältä aamulla, kun seisoin vartin Vantaan Varistossa Vihdintien varressa ja odotin marraskuun pimeässä tihkusateessa bussia joka veisi minut takaisin Stadiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti