Cristina continued searching... certain only, of what she didn't want.

Olen melko varma siitä, että tämä päivä johtui kengistäni.

Ostin kengät tammikuussa 2006. Kuuluin ensimmäistä kertaa elämässäni kategoriaan sinkku, minulla oli murrosikä 30-vuotiaana ja tarvitsin siihen sopivat kengät. Tänään olin menossa pitämään Venäjä-monologia erääseen yritykseen ja minun piti pukeutua aikuisesti. Murrosikäiset sinkkukengät sopivat ennakko-oletuksesta poiketen tyyliin.

Ulkona kadulla huomasin, että Helsinki oli yhtä aikaa liukas ja loskainen. Sipsutin vaaroja uhmaten ratikkapysäkille, olin kaatua lukemattomia kertoja. Töissä jouduin heti ovesta sisään astuessani keskelle postinkulkuselkkausta. Lounaaksi oli raakaa kesäkurpitsaa. Kieltäydyin jälkiruuasta. Palelin horkassa koko päivän, mummo sermin takana avasi ikkunaa kymmenen minuutin välein. Skannasin liudan papereita ylösalaisin.

Matkustin taksilla monologin pitopaikalle. Menin vessaan, huomasin että lompakko oli kadonnut laukusta. Tiesin sen jääneen taksiin. Kolmannen kerran tänä syksynä. Lompakko haluaa olla taksissa. Soitin rutinoituneesti taksikeskukseen, sovin että kuski jättää jälleen lompakon Punanotkonkadulle löytötavaratoimistoon. Alan olla niiden kanta-asiakas, bonuksia ei poliisilta saa. Poltin kieleni kuumassa teessä. Rikoin vierasnimikyltin hakaneulan. Poistuessani unohdin palauttaa nimikyltin vahtimestarille vaikka niin oli käsketty tehdä.

Matkakortti oli taksikortin kanssa lompakossa, joka oli Punanotkonkadulla. Minä olin Espoon Tapiolassa. Neuvottelin poikkeusdiilin taksin ja työpaikan taksikorttivastaavan kanssa.

Yritin olla aikuinen, toisen ihmisen tarpeet huomioonottava ja rakentava. Epäonnistuin surkeasti, sain aikaan kivitalon korkuisen väärinymmärryksen ja kiukkuista tiuskintaa. Menetin uskoni siihen, että kaksi ihmistä voisi jotenkin nähdä lauseen yhdellä tavalla. Eivät ne voi. Koskaan.

En saanut nettisivuprojektia valmiiksi vaikka piti. Harmitti.

Lähdin ulos. Kävelin pikkusysterin lähikahvilaan jossa on välimerellinen tunnelma. Ostin pikkusysterin laskuun Cafe Mochan ja täytetyn leivän. Huusin ulos tuskani. Kaikki edellä mainitut asiat helpottivat oloa. Sipsutimme vaaroja uhmaten Tennariin, ostimme pikkusysterin rahoilla irtokarkkeja. Katsoimme yllätyksellisesti minun rahoillani Woody Allenin elokuvan Vicky Cristina Barcelona. Opin, että elämäni ei ole kovinkaan omaperäistä koska siitä on tehty niin monta hyvää oopperaa, laulua, elokuvaa ja romaania.

En tiedä, mitä haluan. Tiedän, että vain täyttymätön rakkaus voi olla romanttista, ja mitä en halua.

Vicky Cristina Barcelonan soundtrackit olivat loppu kaikista keskustan tavarataloista. Olisin ostanut, pikkusysterin rahoilla. Törmäsimme moskovalaisiin Kampissa. Toisella niistä oli reinot murtuneen varpaan jalassa. Rakastan aina vain Helsinkiä, koska täällä törmäilee ihmisiin.

Menin ratikalla kotiin. Anni Ammattilapsi muistutti Pietarin junasta, että huomenna on firman pikkujoulut ja luvassa taksiajelua. Aion köyttää lompakon itseeni kettingillä.

Päätin kävellä Ruskeasuon risteyksestä kotiin. Ratikasta ulos astuttuani muistin, että Helsinki on edelleen liukas ja loskainen.

Minulla oli edelleen kymmenen sentin koroilla varustetut, ohutpohjaiset ja liukkaat nilkkurit.

---------

Tänään olisi soinut Vicky Cristina Barcelonan tunnusbiisi Barcelona, jos joku olisi sen minulle pikkusysterin rahoilla myynyt.