Tämä on vetoomus kaikille raitiovaunu 10:ssä varsinkin aamuisin mutta myös muina vuorokaudenaikoina matkustaville.
Jos teillä ei ole rahaa ostaa kunnollisia kuulokkeita mp3-soittimiinne, kännyköihinne tai muihin mukana kanniskelemiinne musiikinkuuntelulaitteisiin, suosittelen toista seuraavista lähestymistavoista:
a) Älkää kuunnelko musiikkia lainkaan julkisissa kulkuvälineissä.
b) Jos väkisin pitää kuunnella musiikkia julkisissa kulkuvälineissä, kuunnelkaa hiljaa. Sopivan voimakkuuden säätämistä helpottaa se, että ottaa ne paskat kuulokkeet käteensä. Jos musiikki silloin kuuluu omiin korviin, se on liian kovalla. Luulisi tämän tyhmemmänkin tajuavan.
Olen loputtoman kyllästynyt kuuntelemaan aamuäreänä musiikkia, joka on joka tapauksessa huonoa, ja josta tekee erityisen huonoa se, että sitä joutuu pakkokuuntelemaan vain sen verran, mitä kanssamatkustajien surkeat kuulokkeet vuotavat ilmaan muiden kiusaksi.
Kaupungissa asuminen on taitolaji. Siitä voisi järjestää kursseja.
---------
Tänään soi aamuisen raitiovaunun sukkahousuhevihiphopdancekakofonia. Ja korvissa natisee raivo.
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
perjantai 28. marraskuuta 2008
Tomu vuotten ylle
Mistä tietää, että on tullut vanhaksi ja väsyneeksi?
Siitä, että käy monen vuoden jälkeen pienen keskustelun, jotakuinkin näin:
- Olimme nuorempina jotenkin nokkelampia.
- Näimme ehkä enemmän vaivaa.
Intensiteetti on totisesti kokenut inflaation. Lehdet varisseet puista. Antautuminen on parempi puolustus kuin raivokkainkaan hyökkäys, ja valkoinen nenäliina heiluu syystalven tuulessa, merkkinä luovuttamisesta.
Aikuisella asiantuntijalla on tänään töissä yllään CMX:n bändipaita kuitenkin. Asenne henkitoreissaan, vaan elossa silti.
---------
Tänään soi CMX:n Ruoste. Ehkä myös huonekalut ja muistot?
Siitä, että käy monen vuoden jälkeen pienen keskustelun, jotakuinkin näin:
- Olimme nuorempina jotenkin nokkelampia.
- Näimme ehkä enemmän vaivaa.
Intensiteetti on totisesti kokenut inflaation. Lehdet varisseet puista. Antautuminen on parempi puolustus kuin raivokkainkaan hyökkäys, ja valkoinen nenäliina heiluu syystalven tuulessa, merkkinä luovuttamisesta.
Aikuisella asiantuntijalla on tänään töissä yllään CMX:n bändipaita kuitenkin. Asenne henkitoreissaan, vaan elossa silti.
---------
Tänään soi CMX:n Ruoste. Ehkä myös huonekalut ja muistot?
torstai 27. marraskuuta 2008
Cristina continued searching... certain only, of what she didn't want.
Olen melko varma siitä, että tämä päivä johtui kengistäni.
Ostin kengät tammikuussa 2006. Kuuluin ensimmäistä kertaa elämässäni kategoriaan sinkku, minulla oli murrosikä 30-vuotiaana ja tarvitsin siihen sopivat kengät. Tänään olin menossa pitämään Venäjä-monologia erääseen yritykseen ja minun piti pukeutua aikuisesti. Murrosikäiset sinkkukengät sopivat ennakko-oletuksesta poiketen tyyliin.
Ulkona kadulla huomasin, että Helsinki oli yhtä aikaa liukas ja loskainen. Sipsutin vaaroja uhmaten ratikkapysäkille, olin kaatua lukemattomia kertoja. Töissä jouduin heti ovesta sisään astuessani keskelle postinkulkuselkkausta. Lounaaksi oli raakaa kesäkurpitsaa. Kieltäydyin jälkiruuasta. Palelin horkassa koko päivän, mummo sermin takana avasi ikkunaa kymmenen minuutin välein. Skannasin liudan papereita ylösalaisin.
Matkustin taksilla monologin pitopaikalle. Menin vessaan, huomasin että lompakko oli kadonnut laukusta. Tiesin sen jääneen taksiin. Kolmannen kerran tänä syksynä. Lompakko haluaa olla taksissa. Soitin rutinoituneesti taksikeskukseen, sovin että kuski jättää jälleen lompakon Punanotkonkadulle löytötavaratoimistoon. Alan olla niiden kanta-asiakas, bonuksia ei poliisilta saa. Poltin kieleni kuumassa teessä. Rikoin vierasnimikyltin hakaneulan. Poistuessani unohdin palauttaa nimikyltin vahtimestarille vaikka niin oli käsketty tehdä.
Matkakortti oli taksikortin kanssa lompakossa, joka oli Punanotkonkadulla. Minä olin Espoon Tapiolassa. Neuvottelin poikkeusdiilin taksin ja työpaikan taksikorttivastaavan kanssa.
Yritin olla aikuinen, toisen ihmisen tarpeet huomioonottava ja rakentava. Epäonnistuin surkeasti, sain aikaan kivitalon korkuisen väärinymmärryksen ja kiukkuista tiuskintaa. Menetin uskoni siihen, että kaksi ihmistä voisi jotenkin nähdä lauseen yhdellä tavalla. Eivät ne voi. Koskaan.
En saanut nettisivuprojektia valmiiksi vaikka piti. Harmitti.
Lähdin ulos. Kävelin pikkusysterin lähikahvilaan jossa on välimerellinen tunnelma. Ostin pikkusysterin laskuun Cafe Mochan ja täytetyn leivän. Huusin ulos tuskani. Kaikki edellä mainitut asiat helpottivat oloa. Sipsutimme vaaroja uhmaten Tennariin, ostimme pikkusysterin rahoilla irtokarkkeja. Katsoimme yllätyksellisesti minun rahoillani Woody Allenin elokuvan Vicky Cristina Barcelona. Opin, että elämäni ei ole kovinkaan omaperäistä koska siitä on tehty niin monta hyvää oopperaa, laulua, elokuvaa ja romaania.
En tiedä, mitä haluan. Tiedän, että vain täyttymätön rakkaus voi olla romanttista, ja mitä en halua.
Vicky Cristina Barcelonan soundtrackit olivat loppu kaikista keskustan tavarataloista. Olisin ostanut, pikkusysterin rahoilla. Törmäsimme moskovalaisiin Kampissa. Toisella niistä oli reinot murtuneen varpaan jalassa. Rakastan aina vain Helsinkiä, koska täällä törmäilee ihmisiin.
Menin ratikalla kotiin. Anni Ammattilapsi muistutti Pietarin junasta, että huomenna on firman pikkujoulut ja luvassa taksiajelua. Aion köyttää lompakon itseeni kettingillä.
Päätin kävellä Ruskeasuon risteyksestä kotiin. Ratikasta ulos astuttuani muistin, että Helsinki on edelleen liukas ja loskainen.
Minulla oli edelleen kymmenen sentin koroilla varustetut, ohutpohjaiset ja liukkaat nilkkurit.
---------
Tänään olisi soinut Vicky Cristina Barcelonan tunnusbiisi Barcelona, jos joku olisi sen minulle pikkusysterin rahoilla myynyt.
Ostin kengät tammikuussa 2006. Kuuluin ensimmäistä kertaa elämässäni kategoriaan sinkku, minulla oli murrosikä 30-vuotiaana ja tarvitsin siihen sopivat kengät. Tänään olin menossa pitämään Venäjä-monologia erääseen yritykseen ja minun piti pukeutua aikuisesti. Murrosikäiset sinkkukengät sopivat ennakko-oletuksesta poiketen tyyliin.
Ulkona kadulla huomasin, että Helsinki oli yhtä aikaa liukas ja loskainen. Sipsutin vaaroja uhmaten ratikkapysäkille, olin kaatua lukemattomia kertoja. Töissä jouduin heti ovesta sisään astuessani keskelle postinkulkuselkkausta. Lounaaksi oli raakaa kesäkurpitsaa. Kieltäydyin jälkiruuasta. Palelin horkassa koko päivän, mummo sermin takana avasi ikkunaa kymmenen minuutin välein. Skannasin liudan papereita ylösalaisin.
Matkustin taksilla monologin pitopaikalle. Menin vessaan, huomasin että lompakko oli kadonnut laukusta. Tiesin sen jääneen taksiin. Kolmannen kerran tänä syksynä. Lompakko haluaa olla taksissa. Soitin rutinoituneesti taksikeskukseen, sovin että kuski jättää jälleen lompakon Punanotkonkadulle löytötavaratoimistoon. Alan olla niiden kanta-asiakas, bonuksia ei poliisilta saa. Poltin kieleni kuumassa teessä. Rikoin vierasnimikyltin hakaneulan. Poistuessani unohdin palauttaa nimikyltin vahtimestarille vaikka niin oli käsketty tehdä.
Matkakortti oli taksikortin kanssa lompakossa, joka oli Punanotkonkadulla. Minä olin Espoon Tapiolassa. Neuvottelin poikkeusdiilin taksin ja työpaikan taksikorttivastaavan kanssa.
Yritin olla aikuinen, toisen ihmisen tarpeet huomioonottava ja rakentava. Epäonnistuin surkeasti, sain aikaan kivitalon korkuisen väärinymmärryksen ja kiukkuista tiuskintaa. Menetin uskoni siihen, että kaksi ihmistä voisi jotenkin nähdä lauseen yhdellä tavalla. Eivät ne voi. Koskaan.
En saanut nettisivuprojektia valmiiksi vaikka piti. Harmitti.
Lähdin ulos. Kävelin pikkusysterin lähikahvilaan jossa on välimerellinen tunnelma. Ostin pikkusysterin laskuun Cafe Mochan ja täytetyn leivän. Huusin ulos tuskani. Kaikki edellä mainitut asiat helpottivat oloa. Sipsutimme vaaroja uhmaten Tennariin, ostimme pikkusysterin rahoilla irtokarkkeja. Katsoimme yllätyksellisesti minun rahoillani Woody Allenin elokuvan Vicky Cristina Barcelona. Opin, että elämäni ei ole kovinkaan omaperäistä koska siitä on tehty niin monta hyvää oopperaa, laulua, elokuvaa ja romaania.
En tiedä, mitä haluan. Tiedän, että vain täyttymätön rakkaus voi olla romanttista, ja mitä en halua.
Vicky Cristina Barcelonan soundtrackit olivat loppu kaikista keskustan tavarataloista. Olisin ostanut, pikkusysterin rahoilla. Törmäsimme moskovalaisiin Kampissa. Toisella niistä oli reinot murtuneen varpaan jalassa. Rakastan aina vain Helsinkiä, koska täällä törmäilee ihmisiin.
Menin ratikalla kotiin. Anni Ammattilapsi muistutti Pietarin junasta, että huomenna on firman pikkujoulut ja luvassa taksiajelua. Aion köyttää lompakon itseeni kettingillä.
Päätin kävellä Ruskeasuon risteyksestä kotiin. Ratikasta ulos astuttuani muistin, että Helsinki on edelleen liukas ja loskainen.
Minulla oli edelleen kymmenen sentin koroilla varustetut, ohutpohjaiset ja liukkaat nilkkurit.
---------
Tänään olisi soinut Vicky Cristina Barcelonan tunnusbiisi Barcelona, jos joku olisi sen minulle pikkusysterin rahoilla myynyt.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Oi oi oi
Elämä on, kuulkaa, kiireistä ja ex temporea.
Töissä ovat alkaneet tositoimet, vapaa-ajalla ovat sekä suunnitellut että suunnittelemattomat menot riistäytyneet täysin käsistä. Ja kun on yhden viikonlopun aikana käynyt syömässä Weeruskassa, löytänyt vastauksen siihen, kuka laski Pietarin kalansaaliin (sen teki ensimmäinen kirkolliskokous, ja kala ei ollut enää sushikunnossa), löysäillyt lauantain, vastaanottanut jälleen kerran yhden kiintiötamperelaisen, käynyt tupaantuliaisissa Moskovassa joka sijaitsi Viikissä, matkustanut lumimyrskyssä Malmin sairaalaan, syönyt ensimmäistä kertaa sunnuntaina kello kuudelta Vltavassa makkaraa ja juuttunut äitin ja tätskyn kanssa ensin keskustaan ja sitten A-junaan mukana Kerttulin tekemiä joulupipareita ja maitoa Saarenmaan vodka -pullossa, ei voi muuta kuin huokaista.
Ja syöksyä kohti seuraavia.
---------
Tänään soi Emma Salokosken Veden alla. Hui(maa).
Töissä ovat alkaneet tositoimet, vapaa-ajalla ovat sekä suunnitellut että suunnittelemattomat menot riistäytyneet täysin käsistä. Ja kun on yhden viikonlopun aikana käynyt syömässä Weeruskassa, löytänyt vastauksen siihen, kuka laski Pietarin kalansaaliin (sen teki ensimmäinen kirkolliskokous, ja kala ei ollut enää sushikunnossa), löysäillyt lauantain, vastaanottanut jälleen kerran yhden kiintiötamperelaisen, käynyt tupaantuliaisissa Moskovassa joka sijaitsi Viikissä, matkustanut lumimyrskyssä Malmin sairaalaan, syönyt ensimmäistä kertaa sunnuntaina kello kuudelta Vltavassa makkaraa ja juuttunut äitin ja tätskyn kanssa ensin keskustaan ja sitten A-junaan mukana Kerttulin tekemiä joulupipareita ja maitoa Saarenmaan vodka -pullossa, ei voi muuta kuin huokaista.
Ja syöksyä kohti seuraavia.
---------
Tänään soi Emma Salokosken Veden alla. Hui(maa).
torstai 20. marraskuuta 2008
Ylikaupallinen junttirymistely
Olen katsonut elämäni aikana muutamia James Bond -elokuvia. Pidän vanhoista Sean Conneryn leffoista, joissa James ajaesssaan autoa kääntelee rattia vauhdikkaasti puolelta toiselle ja kuva takalasissa kääntyy päinvastaiseen suuntaan kuin ratin kääntely antaa ymmärtää. Pidän myös The Living Daylightsista, koska talo, jossa asuin kerran vähän aikaa, näkyy elokuvan alkukohtauksessa ja muistuttaa mukavasti nuoruudesta.
Näin Casino Royalen lentokoneessa matkalla muistaakseni Kuala Lumpuriin ja pidin siitä enemmän kuin kaikista aiemmin näkemistäni Bondeista yhteensä. Putinin näköinen Daniel Craig oli sopivan synkkämielinen jääkaappipakastin Jameksen rooliin ja elokuva muutenkin miellyttävän ankea tunnelmaltaan. Siksi astelin tänään suurin toivein Tennariin katsomaan uusinta Bondia. Enkä pettynyt.
Melkein elokuvan lopussa on kohtaus, missä Bond ja Bondin tyttö istuvat pölyisessä maasturissa. Mission accomplished. Molemmilla on likaiset vaatteet, naarmuja ja mustelmia ynnä olevinaan sekaisin olevat tukat, jotka näyttävät silti täydellisiltä. Bond ja Bondin tyttö vaihtavat muutaman tunteikkaan sanan siitä, kuinka Marja Mattlaria lainaten kukaan ei vapauta sellaista vankia, jonka ovi ei ole lukossa. Sitten suudellaan.
Siitä kohtauksesta pidin. Siitä tulivat mieleen eräät tosielämän hahmot. Kaksi vanhaa, kyynistä paskaa, kolhiintuneita, kuhmuilla ja mustelmilla. Tukkakaan ei välttämättä aina ihan täydellisesti. Vaihtavat muutaman sanan, sitten suutelevat. Jotenkin juuri nyt toivon, että näkisin sen päivän kun toinen niistä yhdeksän ja puolen vuoden päästä toteuttaa suunnitelmansa ja näyttää ihan James Bondilta Casino Royalessa.
---------
Tänään soi Tarharyhmän Beibini asuu Torniossa. Uuh.
Näin Casino Royalen lentokoneessa matkalla muistaakseni Kuala Lumpuriin ja pidin siitä enemmän kuin kaikista aiemmin näkemistäni Bondeista yhteensä. Putinin näköinen Daniel Craig oli sopivan synkkämielinen jääkaappipakastin Jameksen rooliin ja elokuva muutenkin miellyttävän ankea tunnelmaltaan. Siksi astelin tänään suurin toivein Tennariin katsomaan uusinta Bondia. Enkä pettynyt.
Melkein elokuvan lopussa on kohtaus, missä Bond ja Bondin tyttö istuvat pölyisessä maasturissa. Mission accomplished. Molemmilla on likaiset vaatteet, naarmuja ja mustelmia ynnä olevinaan sekaisin olevat tukat, jotka näyttävät silti täydellisiltä. Bond ja Bondin tyttö vaihtavat muutaman tunteikkaan sanan siitä, kuinka Marja Mattlaria lainaten kukaan ei vapauta sellaista vankia, jonka ovi ei ole lukossa. Sitten suudellaan.
Siitä kohtauksesta pidin. Siitä tulivat mieleen eräät tosielämän hahmot. Kaksi vanhaa, kyynistä paskaa, kolhiintuneita, kuhmuilla ja mustelmilla. Tukkakaan ei välttämättä aina ihan täydellisesti. Vaihtavat muutaman sanan, sitten suutelevat. Jotenkin juuri nyt toivon, että näkisin sen päivän kun toinen niistä yhdeksän ja puolen vuoden päästä toteuttaa suunnitelmansa ja näyttää ihan James Bondilta Casino Royalessa.
---------
Tänään soi Tarharyhmän Beibini asuu Torniossa. Uuh.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
FYI
Kauheasti on taas tapahtunut kaikilla rintamilla. Ainoastaan länsirintamalta ei kuulu mitään uutta.
Valikoitua parhautta viime aikojen tapahtumien joukossa edustaa ehdottomasti tämä Facebookin kautta saamani viesti. Kiva, kun on reippaita ja oma-aloitteisia ystäviä:
"Olet lähdössä sunnuntaina 22.2. Finlandia-taloon meidän kanssa katsomaan Gypsy Kings and Queens-konserttia klo 20.00. (Ovet aukeavat 19.00.)"
Tuskin maltan odottaa.
---------
Tänään ei soi Gypsy Kings and Queens vaan Ultra Bran Vesireittejä. Viikkokausia oli satanut.
Valikoitua parhautta viime aikojen tapahtumien joukossa edustaa ehdottomasti tämä Facebookin kautta saamani viesti. Kiva, kun on reippaita ja oma-aloitteisia ystäviä:
"Olet lähdössä sunnuntaina 22.2. Finlandia-taloon meidän kanssa katsomaan Gypsy Kings and Queens-konserttia klo 20.00. (Ovet aukeavat 19.00.)"
Tuskin maltan odottaa.
---------
Tänään ei soi Gypsy Kings and Queens vaan Ultra Bran Vesireittejä. Viikkokausia oli satanut.
torstai 13. marraskuuta 2008
Nasta Mesta
Kävin tänään testaamassa Mestan. Olen Jussi Konttisen kanssa taannoiseen sunnuntaihesarin artikkeliin viitaten eri mieltä sekä siitä, ketkä muodostavat Suomen Venäjä-tutkimuksen karhukoplan, että puheena olevasta ravintolasta. Minusta se ei ollut S-ryhmää vaan mainio 2000-luvun helsinkiläinen venäläishenkinen ruokapaikka. Vähän niin kuin se yksi kellorafla Moskovassa Detskii Mir -tavaratalon takana, en muista osoitetta enkä nimeä. Pisteet Mestalle. Miinus siitä, etteivät ole itsenäisyyspäivänä auki.
Mestan venäläisyyttä lisäsi seuralainen, jonka kanssa on istuttu Petroskoissa iltaa jos toistakin. Meinattiin tilata teetä ja sata grammaa vodkaa, mutta ilmastonmuutos on 2000-luvun alusta edennyt niin suurin harppauksin, ettei tuota takuuvarmaa Karjalan hyytävien talvien lämmittelykeinoa tänään tarvittu.
Merkittävien hankitojen saralla toteamme, että viuluni oli liian leveäuumainen kalliiseen koteloon, joten hän joutui tyytymään halvimpaan mahdolliseen. Se on sininen, siinä on kantohihnat ja se näyttää professionaalilta. Vastavuoroisesti samaan aikaan soitinkaupassa olleelle tytölle oli sanottu, että hän on viulistiksi liian luiseva.
Opin joka päivä lisää itsestäni, viulunsoitosta ynnä elämästä.
---------
Tänään on jostain syystä soinut koko päivän päässä Suburban Triben First Spring Day. Eritoten seitsemältä aamulla, kun seisoin vartin Vantaan Varistossa Vihdintien varressa ja odotin marraskuun pimeässä tihkusateessa bussia joka veisi minut takaisin Stadiin.
Mestan venäläisyyttä lisäsi seuralainen, jonka kanssa on istuttu Petroskoissa iltaa jos toistakin. Meinattiin tilata teetä ja sata grammaa vodkaa, mutta ilmastonmuutos on 2000-luvun alusta edennyt niin suurin harppauksin, ettei tuota takuuvarmaa Karjalan hyytävien talvien lämmittelykeinoa tänään tarvittu.
Merkittävien hankitojen saralla toteamme, että viuluni oli liian leveäuumainen kalliiseen koteloon, joten hän joutui tyytymään halvimpaan mahdolliseen. Se on sininen, siinä on kantohihnat ja se näyttää professionaalilta. Vastavuoroisesti samaan aikaan soitinkaupassa olleelle tytölle oli sanottu, että hän on viulistiksi liian luiseva.
Opin joka päivä lisää itsestäni, viulunsoitosta ynnä elämästä.
---------
Tänään on jostain syystä soinut koko päivän päässä Suburban Triben First Spring Day. Eritoten seitsemältä aamulla, kun seisoin vartin Vantaan Varistossa Vihdintien varressa ja odotin marraskuun pimeässä tihkusateessa bussia joka veisi minut takaisin Stadiin.
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Kiintiöitä
Asuntooni on pesiytynyt mielenkiintoinen ilmiö.
Sen nimi on kiintiötamperelainen. Se tarkoittaa sitä, että yökylässä on koko ajan oltava yksi säännöllisin väliajoin vaihtuva manselainen. Toistaiseksi kaksi on vuorotellut ja yksi ilmoittautunut mukaan kiintiöön Moskovasta käsin. Lisäksi odottelemme jo innolla itsenäisyyspäiväviikonloppuna saapuvaa tamperelaiserää ja jännitämme, mahtaisiko yksi kiintiöläinen jättää houkuttelevat kuntosalin pikkujoulut väliin ja saapua Helsinkiin moskovalaistupaantuliaisiin ensi viikolla.
Se alkuperäinen lähti tänä aamuna kohti Tansaniaa. Naulakkoon jäi vartomaan tamperelaisen talvitakki. Kai se meinaa tulla sieltä siis takaisinkin.
---------
Tänään soi Zemfiran До свидания. Нам с тобой так мало надо для двоих.
Sen nimi on kiintiötamperelainen. Se tarkoittaa sitä, että yökylässä on koko ajan oltava yksi säännöllisin väliajoin vaihtuva manselainen. Toistaiseksi kaksi on vuorotellut ja yksi ilmoittautunut mukaan kiintiöön Moskovasta käsin. Lisäksi odottelemme jo innolla itsenäisyyspäiväviikonloppuna saapuvaa tamperelaiserää ja jännitämme, mahtaisiko yksi kiintiöläinen jättää houkuttelevat kuntosalin pikkujoulut väliin ja saapua Helsinkiin moskovalaistupaantuliaisiin ensi viikolla.
Se alkuperäinen lähti tänä aamuna kohti Tansaniaa. Naulakkoon jäi vartomaan tamperelaisen talvitakki. Kai se meinaa tulla sieltä siis takaisinkin.
---------
Tänään soi Zemfiran До свидания. Нам с тобой так мало надо для двоих.
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Sunnuntaina
Isänpäivä on liputuspäivä.
Siwa on kiinni. Onkohan jonkun isä siellä töissä?
Haetaan kotipitsasta pitsat, luetaan odotellessamme iltapäivälehtiä vaikka äsken vasta puhuttiin siitä miten typeriä ne ovat. Mennään Vihdintien liikenneympyrässä olevalle huoltoasemalle ja laitetaan auton renkaisiin sopiva määrä ilmaa. Tai vähän liikaa.
Puissa ei ole enää juurikaan lehtiä. A.W. Yrjänä on karismaattinen keski-ikäisenäkin. Hiutale-baari on kuin jonkun olohuone. Helsingistä Dar es Salaamiin on 7532 kilometriä.
---------
Tänään soi Tuomari Nurmion Sunnuntaina. Tuuli taitaa olla tyyntynyt.
Siwa on kiinni. Onkohan jonkun isä siellä töissä?
Haetaan kotipitsasta pitsat, luetaan odotellessamme iltapäivälehtiä vaikka äsken vasta puhuttiin siitä miten typeriä ne ovat. Mennään Vihdintien liikenneympyrässä olevalle huoltoasemalle ja laitetaan auton renkaisiin sopiva määrä ilmaa. Tai vähän liikaa.
Puissa ei ole enää juurikaan lehtiä. A.W. Yrjänä on karismaattinen keski-ikäisenäkin. Hiutale-baari on kuin jonkun olohuone. Helsingistä Dar es Salaamiin on 7532 kilometriä.
---------
Tänään soi Tuomari Nurmion Sunnuntaina. Tuuli taitaa olla tyyntynyt.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Muuttomanageri
Olen muuttanut 2000-luvulla yhdeksän kertaa. Se on enemmän kuin kerran vuodessa. En suosittele yhtään kenellekään.
Ei siis liene ihme, että minusta on muuttojen myötä kehittynyt melko ammattimainen muuttonainen. Lisäksi olen selvästi kehittänyt itselleni vain muutossa aktivoituvat lihakset, jotka mahdollistavat muun muassa pesukoneen kantamisen kolmanteen kerrokseen sortumatta taakan alle.
Mikkelin Oraakkeli muutti viime viikonloppuna maallisen tomumajansa 300 metriä entisestä sijainnista eri suuntaan. Vanhojenpiikojen yhteistyö- ja avunantoyhdistyksen peruskirjan mukaisesti autoilin paikalle auttamaan. Mikkelin ainoa raavas mies tuli hätiin sen pesukoneen ja parin muun pienemmän esineen kanssa, mutta lopusta selvisimme naisvoimin. Lauantaina piti tosin ottaa puhelu keinoenolle ja kysyä traditionaalinen "jos lampussa on sininen ja musta ja katossa musta, harmaa ja ruskea, mikä menee mihinkin" -kysymys. Mutta valoa saatiin kansalle eikä vaellettu enää pimeydessä. Juurikaan.
Muuton eksoottisin esine ei suinkaan ollut osminolainen pirtanauha josta tuli käden käänteessä joulupaperirullapidike, vaan jonkun tuntemattoman espanjankielisen maan kansalliskirjaston vaaleanpunaiset lainauskortit. Oraakkeli ei, ehkä onneksi, itsekään tiennyt, mitä reittejä nämä esineet olivat hänen hallintaansa seilanneet.
Muutossa tulee aina toisinaan eteen niitä hetkiä, kun ei keksi, mihin ryhtyisi seuraavaksi, ja pyörii kaoottisissa huoneissa kuin itänaapurin edustaja Anttilassa vailla tointa ja virkaa. Tässä nimenomaisessa muutossa parasta oli ehdottomasti se, että Anttila-hetkien koittaessa saattoi mennä keittiöön raaputtamaan punaista maalia irti seinästä. Seinä oli tarkoitus raaputtaa viikonlopun aikana kokonaan, mutta toisin kävi.
Viideltä lauantai-iltana, aikalailla tasan vuorokauden kestäneen muuttotoimenpiteen jälkeen, ehtoisa emäntä iski nimittäin Sovetskoje Shampanskojen pöytään, väänsi upouuden saunansa lämpiämään ja totesi että johan tässä tuli muutettua. Sitten seurasi laadukasta, akateemista ja ehdottoman intellektuellia keskustelua, saunomista, vaatteiden kaivelua muuttokaaoksesta ja muuttokaaokseen hukkuneesta matkalaukusta ja ikimuistoisen savolaisen tarjoilijan sulostuttama illallinen Mikkelin Fransmannissa. Jos ikinä satutte Mikkeliin, unohtakaa angstinne ketjuravintoloita kohtaan ja menkäää Fransmanniin. Hyvällä onnella teille sattuu tarjoilijaksi Mikkelin mainioin edeskäypä.
Muuttajat bailasivat ankarasti Mikkelin yössä kolmeen asti aamulla, kävivät ostamassa pitsan aamiaiseksi, söivät sen välittömästi kotiin päästyään ja kellahtivat nukkumaan koottuihin huonekaluihin.
Seuraavana aamuna toisella heistä oli pää aika kipeä.
---------
Tänään soi radion kotimatkalla soittama Beatlesin Eleanor Rigby. "All the lonely people, where do they all come from?" Sitä en tiedä, mutta ainakin ne voivat auttaa toisiaan muutoissa ja olla itse asiassa olematta yksinäisiä lainkaan.
Ei siis liene ihme, että minusta on muuttojen myötä kehittynyt melko ammattimainen muuttonainen. Lisäksi olen selvästi kehittänyt itselleni vain muutossa aktivoituvat lihakset, jotka mahdollistavat muun muassa pesukoneen kantamisen kolmanteen kerrokseen sortumatta taakan alle.
Mikkelin Oraakkeli muutti viime viikonloppuna maallisen tomumajansa 300 metriä entisestä sijainnista eri suuntaan. Vanhojenpiikojen yhteistyö- ja avunantoyhdistyksen peruskirjan mukaisesti autoilin paikalle auttamaan. Mikkelin ainoa raavas mies tuli hätiin sen pesukoneen ja parin muun pienemmän esineen kanssa, mutta lopusta selvisimme naisvoimin. Lauantaina piti tosin ottaa puhelu keinoenolle ja kysyä traditionaalinen "jos lampussa on sininen ja musta ja katossa musta, harmaa ja ruskea, mikä menee mihinkin" -kysymys. Mutta valoa saatiin kansalle eikä vaellettu enää pimeydessä. Juurikaan.
Muuton eksoottisin esine ei suinkaan ollut osminolainen pirtanauha josta tuli käden käänteessä joulupaperirullapidike, vaan jonkun tuntemattoman espanjankielisen maan kansalliskirjaston vaaleanpunaiset lainauskortit. Oraakkeli ei, ehkä onneksi, itsekään tiennyt, mitä reittejä nämä esineet olivat hänen hallintaansa seilanneet.
Muutossa tulee aina toisinaan eteen niitä hetkiä, kun ei keksi, mihin ryhtyisi seuraavaksi, ja pyörii kaoottisissa huoneissa kuin itänaapurin edustaja Anttilassa vailla tointa ja virkaa. Tässä nimenomaisessa muutossa parasta oli ehdottomasti se, että Anttila-hetkien koittaessa saattoi mennä keittiöön raaputtamaan punaista maalia irti seinästä. Seinä oli tarkoitus raaputtaa viikonlopun aikana kokonaan, mutta toisin kävi.
Viideltä lauantai-iltana, aikalailla tasan vuorokauden kestäneen muuttotoimenpiteen jälkeen, ehtoisa emäntä iski nimittäin Sovetskoje Shampanskojen pöytään, väänsi upouuden saunansa lämpiämään ja totesi että johan tässä tuli muutettua. Sitten seurasi laadukasta, akateemista ja ehdottoman intellektuellia keskustelua, saunomista, vaatteiden kaivelua muuttokaaoksesta ja muuttokaaokseen hukkuneesta matkalaukusta ja ikimuistoisen savolaisen tarjoilijan sulostuttama illallinen Mikkelin Fransmannissa. Jos ikinä satutte Mikkeliin, unohtakaa angstinne ketjuravintoloita kohtaan ja menkäää Fransmanniin. Hyvällä onnella teille sattuu tarjoilijaksi Mikkelin mainioin edeskäypä.
Muuttajat bailasivat ankarasti Mikkelin yössä kolmeen asti aamulla, kävivät ostamassa pitsan aamiaiseksi, söivät sen välittömästi kotiin päästyään ja kellahtivat nukkumaan koottuihin huonekaluihin.
Seuraavana aamuna toisella heistä oli pää aika kipeä.
---------
Tänään soi radion kotimatkalla soittama Beatlesin Eleanor Rigby. "All the lonely people, where do they all come from?" Sitä en tiedä, mutta ainakin ne voivat auttaa toisiaan muutoissa ja olla itse asiassa olematta yksinäisiä lainkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
