Olen tänään aprikoinut mannerlaattojen liikkeitä.
Sitä, kuinka evoluution etenemisnopeus on hidas, ja vielä sitäkin hitaampi, jos sattuu itse olemaan surullisenkuuluisan lyhytpinnainen.
Autonominen oman tunnetilan itsearviointi pika-analyysinä johti siihen, että päädyin toivottamaan noin junavaunullisen ihmisiä tervemenneiksi Timbuktuun. Toivottavasti sinne pääsee junalla. Toivottavasti matka kestää riittävän kauan. Jäin asemalle vilkuttamaan, sillä tavalla kohteliaisuussyistä, vähäksi aikaa vain, että timbuktulaisten vaunu ehti vieriä ohitseni. Sitten nyökkäsin vieressä seisoskeleville tyytyväisenä ja vedin henkeä.
Sen jälkeen laadin uudet säännöt. En naulannut niitä oveen enkä laatinut lehdistötiedotetta. Rutistin ne nyrkkiin ja työnsin taskuun, syvälle taskun pohjalle. Joskus riittää, kun itse tietää miten pelataan. Vaikka pelaajia olisi useampi.
Totesin, että mannerlaatat liikkuvat. Johdonmukaisesti yhteen ja samaan suuntaan. Hitaasti, töksähdellen. Mutta ne liikkuvat. Nähdäkseni suunta on jopa oikea.
Ehkä tästä tulee vielä tarpeeksi hyvä elämä.
---------
Tänään soi Maija Vilkkumaan Ingalsin Laura. Ne ei tahdo mua, enkä tiedä tahtovatko sitäkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti